Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️

42. Äitimamma

Joel

"Me tullaa varmaa viel pariks päiväks tänne" Joonas sanoo, samalla halaten vanhempiaan. "Tsemppii kertomiseen" Tiina sanoo, ja hymyilee meille.

"Kiitos. Tuus nyt, kohta äiti lähettää poliisit perään ku ollaan sekunti myöhässä" naurahdan, ja suukotan poikaystäväni hiuksia. "Joojoo. Moikka" tämä sanoo, ja astuu kanssani ovesta ulos.

Kävelen autolleni, ja heitän kassit takapenkille. En kyllä edes tiedä miksi otimme ne matkaan, mutta jaa. "Jännittääks?" kysyn, kun olen lähtenyt ajamaan lapsuudenkotiani kohti.

"Joo. Mut ei onneks enää nii paljoo" Joonas vastaa, ja juo vesipullostaan. Kello näyttäisi olevan puoli kahdeksan. Ei siis mitenkään myöhä, vaikka pimeää jo onkin. Perus Suomen ilta.

"Hyvin se menee. Veljet ainaki vaa vittuilee et en oo enää sinkku, ja vanhemmat -ainaki äiti- tekee siit vitun ison numeron. Niinku tiiätki" naurahdan.

"Juu u. Äitis on ihan omaa luokkaa" poikaystäväni hymähtää. Kuulen puhelimeni alkavan soimaan, jolloin huokaisen vittuuntuneena.

Äiti ❤

Äiti: Missäs meet

Minä: Autosa

Äiti: Onko pitkäki matka

Minä: Noup

Äiti: Ruoka on valmista

Minä: Syötii kyllä vasta

Äiti: Mitäköhä

Minä: Ihan oikeeta ruokaa

Äiti: Jaa. No ruoka on silti valmista

Minä: Ok. Oliks asiaa, yritän ajaa?

Äiti: Aja ihmeessä. Mutta älä ojaan

Minä: No en en

Äiti: Moro

Minä: Morjens

Todellisuudessa Joonas piti puhelintani ja puhelu oli kaiuttimella, mutta joka tapauksessa. Parempi keskittyä ajamiseen, niin kuin äitimamma sanoi.

Ei mene kauaa, kun tuttu omakotitalo tulee näkyviin. "Vittu apua" Joonas älähtää. Huomaan hänen käsien tärisevän taas. Onneksi tämä on pian ohi.

"Rakas kaikki menee hyvin. Mä lupaan" vakuutan. Pysäköin auton, ja siirrän käteni silittämään poikaystäväni reittä. "Stondinsenko meinasit aiheuttaa?" hän kysyy yrittäen olla virnuilematta.

"No jos nyt välttämättä haluut" virnistän, ja vien kättäni ylemmäs. "Nonii Hokka me ollaan menos tapaa sun porukoita" Joonas hymähtää, ja nousee autosta.

Nousen itsekin, ja käyn hakemassa kassimme. Etsin oikean avaimen, ja kävelen ovelle. "Jää sä siihe vielä" sanon, ja aukaisen ulko-oven. "Moi" huudan. Äiti ilmestyy heti luokseni.

"Voi herran jestas sä oot taas kasvanu" hän sanoo, ja katsoo minua ylöspäin. "En kylläkää mut sovitaa nii" hymähdän. "No?" Eemil virnuilee.

"No itelles" sanon. "No missä sun kaveris on?" hän selventää. "No mä nyt ootan Oskarii ja isää" selitän. Annan käteni jo Joonakselle, jota hän alkaa puristamaan heti. Hän kyllä täriseekin.

"Oskar ja isä tänne" Eemil kailottaa. Naurahdan hänen malttamattomuulle. Ja minulla muka se adhd... "No tässä sitä ollaa" isä sanoo.

"Se on ny menoo" sanon vilkaisten Joonasta, ennen kuin vedän hänet näkyviin, ja suoraan itseäni vasten. "Joonas?" Eemil sanoo yllättyneenä, äiti taas hämmentyneenä, isä järkyttyneenä, ja Oskar vain aukaisee suunsa.

"Nii? Joonas Henrik Porko" sanon, ja silitän kyseisen miehen hiuksia. "Eikä!!" äiti kiljaisee, ja vetää meidät halaukseensa. "No kyllä" naurahdan.

"Jätkä vittu on homo" Oskar älähtää, ja liittyy ryhmähaliimme. "Eiks se sillon pitäs olla kyrpä?" Eemil viisastelee. Kuulen kaikkien alkavan nauramaan.

"Voi hyvänen aika! Ja kuinka kauan tätäki on salattu meiltä?" äiti kyselee innoissaan. "Ei me olla seurusteltu ku ehkä joku alle kaks viikkoo?" vastaan.

"Nii" Joonas toteaa, ja halaa minua edelleen. "Onnee teille" isä sanoo, nyökkää hymyillen, ennen kuin lähtee olohuoneeseen.

"Kiitos kiitos. Kerta siinä ootte nii viekäähän noi tavarat tosta" vittuilen veljilleni. Lähden Joonaksen kanssa keittiöön syömään, kerta sitä ruokaa oli.

Ei siitä kyllä kovin iso aika ole kun söimme, mutta harvoin voimme vain astella valmiiseen pöytään. Huomaan Joonaksen vain hymyilevän itsekseen.

"Onks nyt kaikki hyvin?" kuiskaan, ja painan pusun tämän otsaan. "Ei. Kaikki on paremmin ku hyvin" hän kuiskaa, ja vetää minut suudelmaan.

***

😗 oli pakko laittaa toi emoji :D