Joonas
"Joonas herää! Joonas!!" herään Joelin ääneen, ja siihen että hän ravistaa minua. Mietin mikä ihme hänellä on hätänä, ennen kuin tajuan huutavani.
"Rakas ei oo mitää hätää, mä oon tässä" Joel sanoo, ja nostaa minut syliinsä halaten tiukasti. Purskahdan itkuun, sillä en nyt ole ihan varma mitä tässä tapahtuu.
"Joonas kaikki hyvin. Me ollaan sun porukoiden luona Oulussa. Sä näit varmasti jotaki painajaista ku huusit paniikissa mua. Mut mä oon tässä" hän kuiskaa, ja silittää selkääni.
Eli se ei ollut totta, että lentokone olisi räjähtänyt. Katselen ympärilleni, ja totean meidän olevan huoneessani, ihan niin kuin Joel sanoi äsken.
"Mut eiks me oltu sun luona?" kysyn. Ihme että hengittäminen onnistuu, mutta en valita. Paniikkikohtaukset ovat aivan perseestä, enkä tykkää ollenkaan tästä paniikkihäiriöstä. Mutta ei sille vain voi mitään.
"Oltiin. Sä sait sen paniikkikohtauksen, ja nukahit sen jälkee mun sylii. Sit käskin Eemilii pakkaa meiän tavarat ja sit lähin ajaa tänne. Oot sä nukkunu jotai kolme tuntii et ei siinä" Joel kertoo.
"Ja sit sä yhtäkkii aloit huutamaan ku olin kattomas vanhempies kaa lätkää nii tulin sit tänne. Vaikutit hirvee hätääntyneeltä" hän jatkaa, ja halaa minua edelleen tiukasti.
"Noku mä näin unta et oltas oltu menos Saksaa vetää keikka-" selitän. "Vitun jees" Joel kommentoi. "Mut sit jostai alko kuuluu outoo ääntä ja sit se lentokone vaa räjähti" kerron, kyyneleen tippuessa poskelleni.
"Mut Joonas me ollaa tässä, molemmat ihan elossa, joten kaikki hyvin" poikaystäväni toteaa, ja silittää hiuksiani. Toisin sanoen pörröttää ne päin helvettiä.
"Mennäänks muien luo?" ehdotan. Tiedän, näytän ihan kuolleelta itkemiseni jälkeen, mutta tästä paniikkihäiriöstä pitäisi kertoa.
Varmasti heidän olisi hyvä tietää, niin ei tarvitse ihmetellä mitään. "Mennää vaa. Jos sä siis oot valmis?" Joel varmistaa, mistä alan hymyilemään. Liian ihana.
"Oon oon" vakuutan, ja koska olen todella mukava poikaystävä, annan tuon jätkän kantaa minut. No ei vaan, ei hän kuitenkaan valita, enkä paina niin paljoa ettei minua jaksaisi kantaa.
"Onks kaikki ok?" äiti varmistaa heti. "On. Mut mulla olis asiaa" kerron. Nappaan Joelin kädestä kiinni, ja yritän hengittää rauhassa. "Hyvin se menee" hän kuiskaa ja painaa poskelleni pusun.
"Mulla todettii vähä aikaa sit paniikkihäiriö" kerron jännittäen reaktiota. "Paniikkihäiriö?" isä toistaa, jolloin nyökkään hänelle.
"Kai sulla on siihe lääkkeet?" äiti kysyy. "On on. Ja hengissä edellee, Joelin ansiota toki" hymähdän. "No en mä nyt haluu sua menettää jolleki vitun kohtaukselle" Joel sanoo, ja halaa minua takaapäin. Itse siis istun hänen sylissä.
Joel
"No mut hyvä tietää" Tuula toteaa, ja kääntää katseensa takaisin televisioon, missä alkaa kolmas erä. Suomi vastaan Kanada. Tilanne 2-2. Ei sen enempää selostusta.
"Meinasitteks siis millon lähtee?" Jouni kysyy. "Perjantaina. Varmaa aamusta nii keretää levätä ku lauantaina pitäs olla takas töissä" Joonas kertoo, ja katsoo itsekin televisiota.
"Vois kyl tehä jotaki työjuttui" totean. "Et tee, me ollaan nyt lomalla" hattarapää ilmoittaa siihen sävyyn, että turha väittää vastaan. "Sä oot vastuus siitä jos Niko käskee ylitöihin" naurahdan.
"Ookoo. Mut mehän saatii uutta albumii suunniteltuu ja sit tulevii keikkoi. Kunhan vaa pääsis pitää niitä nii olis vitun jees" Joonas toteaa, ja kaivaa puhelimen taskustaan.
"Itse asiassa tuu tänne" sanon, kun saan idean. Lähden Joonaksen huoneeseen, ja laitan oven kiinni. "Puhutaaks suomeks ja laitetaa teksti enkuks?" kysyn.
"Mitäh?" tuo kysyy. "Vastaa nyt vaa" kehotan. "Vaikka suomeks?" hän vastaa ihmetellen edelleen. "Okei. Mä puhun, sä saat tappaa fanei komeudellas" ilmoitan, painan pusun Joonaksen poskelle, ennen kuin alan kuvaamaan.
***
Mystistä 🙂
YOU ARE READING
Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️
Fanfiction(Valmis) Kahden miehen elämä ei ole millään tavalla täydellistä. Toisella on ongelmia leikkiä puukon kanssa, toinen ei oikein osaa puhua tunteistaan. Toisella alkaa olemaan vaikka ja mitä ongelmia, toinen ei oikein osaa enää auttaa. Nämä kaksi herra...
