Tw
Joel
Kuuntelen hiljaa Joonaksen kertomista. Olen entistä enemmän sekaisin. Kuka haluaa tuolle enkelille pahaa? Ei tule oikeasti ketään mieleen.
"Se tyyppi käski jättää su-sut. Mä menin a-aivan paniikkii. A-anteeks" hän selittää itkien. "Shh, älä pyydä anteeks" kuiskaan yrittäen olla rauhallinen.
Se on nimittäin tullut huomattua, että parhaiten tuon jätkän saa rauhoittumaan olemalla itse rauhallinen. Ei sitä minun kohdalla uskoisi kun omistan tämän adhd:nkin.
"Rakas kerroppa nyt alusta alkaen mitä tapahtu. Mä lupaan etten suutu mistään, ja kuuntelen, ja parhaani mukaan myöskin autan" sanon silittäen hänen poskea hellästi kuivaten kyyneleitä.
"Mä heräsin joskus. En kattonu kelloo. Mietin hetken aikaa missä oot ku et ollu mun vieressä. Sit puin ja menin tekee aamupalaa. Sit tajusin et oot siellä haastattelussa.
Jatkoin sit aamupalan tekemistä. Joku tuntematon numero soitti mulle. En tiiä miks vastasin mut vastasinpahan kuitenki. Multa tippu se veitsi vahingossa varpaille.
Mä en tiiä kuka mulle soitti, mut jotenki se ääni oli sillee muunnettu. Se-se... se vaan käski jättää sut ja pysyy susta kaukana. Ja-ja-ja..." Joonas selittää, ennen kuin alkaa haukkomaan happea.
"Shh, rakas ei oo mitää hätää. Ei sun kerralla tarvi kaikkee kertoo. Ota ihan rauhassa. Mä oon tässä sun tukena. Kaikki hyvin" sanon rauhallisesti.
Painan huuleni hellästi poikaystäväni otsaan. Tunnen hänen kiertävän kätensä ympärilleni, joten halaan häntä hellästi takaisin. Enhän minä halua häntä satuttaa.
"Mulle kuulemma käy jotain jos en jätä sua. Menin sit aivan paniikkii, ja se puhelin vaa tippu mun kädestä. En mä ees sanonu sille tyypille mitää.
Mua alko ahistaa aivan vitusti, ja tottumuksesta otin ekana puukon. Anteeks, ei mun olis pitäny. Sit sain idean lähtee omaan kämppään.
Mutta, mä mietin jo sillon et ahistaaks mua nii paljon vai miks siel oli nii helvetin kuuma" Joonas kertoo. Oikeasti, mitä pahaa tuo hattarapää on tehnyt joutuessaan kokemaan tuon kaiken?
"Jatka vaan. Mä ymmärrän et olit paniikissa, ja sillon ei tuu tehtyy niitä parhaita ratkasuja. Mut en mä oo sulle mistää vihanen" kerron.
"Aloin sit vaa nopeeta viiltelee. Mä-mä meinasin jo vetästä kaulan auki, mu-mut sit aloin miettii sua. Sitä, miten paljon sua sattus, ja muitaki jätkii.
Ja mitä bändilleki tapahtus? Ei olla keretty ees kertoo tästä suhteesta porukoille. Mut kuitenki, en mä vaa pystyny tehä sitä sun takii.
Sit vaa laskin sen puukon ja tajusin et sitä verta on vitusti. En mä enää muista mitä tapahtu, sit vaa heräsin täältä ja melkee heti sä tulit" blondi kertoo, ennen kuin purskahtaa itkuun.
Kieltämättä, onhan tuo nyt tyhjentävää kuulla, että m i n ä olen ollut syynä siihen miksi Joonas on edelleen tässä maailmassa.
"Voi rakas" kuiskaan, ja halaan tätä hattarapäätäni. "Tietäsitki miten onnellinen oon et oot vielä siinä" jatkan tuntien kyyneleiden valuvan silmistäni.
"Mutku mä en jaksa tätä enää" Joonas saa sanotuksi, kunnes itku murtaa hänen äänen. "Voi kulta pieni. Se voi tuntuu siltä, mut sä selviit kyllä. Etkä sä oo yksin" lohdutan.
Ei kai siitä mitään hyötyä ole, mutta en voi seurata vierestä kuinka poikaystävälläni on helvetin huono olla. Luojan kiitos hän on edelleen tuossa.
"Kaikki järjestyy vielä. Mä lupaan. Vaikka se veiski aikaa ja paljon, se on todellaki sen arvosta. Ei tää paska voi jatkuu ikuisesti. Uskoks sä mua?" sanon hetken hiljaisuuden jälkeen.
En saa vastausta, vaan tunnen Joonaksen kietovan kätensä niskani taakse, ja vetävän minut suudelmaan kanssaan.
***
Näistä nyt tuli vaa yhen jätkän näkökulmii mut noh 🥲
YOU ARE READING
Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️
Fanfiction(Valmis) Kahden miehen elämä ei ole millään tavalla täydellistä. Toisella on ongelmia leikkiä puukon kanssa, toinen ei oikein osaa puhua tunteistaan. Toisella alkaa olemaan vaikka ja mitä ongelmia, toinen ei oikein osaa enää auttaa. Nämä kaksi herra...
