Joel
Kuuntelen hiljaa Joonaksen selittämistä. Jossain kohti meni itsellänikin itkuksi, mutta ei sillä ole mitään väliä. Kunhan tuo jätkä on tuossa elossa, niin kaikki hyvin.
"Joonas ei oo mitää hätää. Kato mua silmii ja hengitä mun kaa samaan tahtiin. Mä en oo sulle yhtää mistää vihanen, ja oon susta nii ylpee ku uskallat puhuu mulle mistä vaan.
Ei se todellakaa kaikilta onnistus. Mut itseasiaan, minä ja Niko oltiin niitä jotka sut veti ylös. Ei kyllä ollu ku sekunneista kiinni, mut onneks kerettii. Koska oikeesti, mä olisin hypänny perässä" kuiskaan itkien itsekin.
Otan paperia, ja kuivaan poikaystäväni poskia, sillä ei noihin haavoihin saisi mennä mitään. Myöhäistä toki, mutta jos nyt ei kirvelisi niin paljoa.
"Mähän heräsin joskus. Ei jaksa muistaa kellonaikaa. Mietin missä sä oot ennen ku näin sen lapun. Aloin purkaa sit tavaroita ku olin löytäny muroja ja syöny niitä.
Aloin jossai kohti miettii missä sä oot, ja kysyin Nikolta ooks edelleen studiolla ja olit. Sit katoin telkkarii, ja parin tunnin päästä aloin taas miettii mikä sulla kestää.
Soitin sit Nikolle ja lähin ettii sua. Huomasin sen yhen rakennuksen eessä verta isona läjänä, ja sanoin siit Nikolle. Se sano et varmaa vaa joku baaritappelu, mut pelkäsin jo sillon pahinta.
Ja valitettavasti oikeessa olin. Yritin kattoo sit autosta näkyyks sua jossain baarissa, mut ei näkyny. Jatkoin sit ettimistä ja Niko sano mulle et näki ku ajoin sen ohi.
Huomasin sit jonku hahmon sillalla, ja ei mun tarvinnu kauaa miettii mitä teen, ku parkkeerasin autoo ja juoksin varmaa nopeempaa ku Usain Bolt. Käskin Nikooki juoksee sillalle.
Sä et varmaankaa huomannu meitä, mut tipuit alas just ku olin melkee sun luona. Kerkesin sit kuitenki napata sua kädestä kii ja Niko sit autto saamaa sut kaiteen oikeelle puolelle.
Yritettiin lämmittää sua molempien takeilla, ja Niko soitti ambulanssin. Yritin joo puhuu sulle, mut itkit ja tärisit vaa. Sit sä oksensit verta, ja onneks se ambulanssi tuli pian.
Ne ei ees ottanu mua matkaan, vaa lähti menee. Ei siinä, parempi vaa et sait nopeemmin apuu. Tulin sit tänne kai eilen, ja tässä sitä edellee ollaan" kerron.
Joonas katsoo minua vain hiljaa silmiin, ja puristaa kättäni. "Ooks sä valmis kuulee vähä järkyttävän jutun?" kysyn heti perään. "Varmaan" hän vastaa, ja hengittää rauhassa.
"Sanotaa ihan suoraa. Sä olit koomassa, mut heräsit onneks. En mä haluu ees sanoo mitä olis käyny jos et olis heränny. Kyllä sitä parissa vuorokaudes kerkes ajatella joka ikisen vaihtoehon läpi" hymähdän.
"K-koomassa?" Joonas toistaa. Nyökkään, ja nousen halaamaan häntä. "Älä lähe siitä minnekää" hän kuiskaa. "En tietenkää. Korkeintaa sinne kuselle, mut ei sinnekää oo kiire" naurahdan.
Hänenkin huulille nousee pieni mutta sitäkin söpömpi hymy. "Oot sä sulonen vaikka makaisitki naama mustelmilla sairaalassa" totean pokkana. "Jaha" hattarapääni naurahtaa.
Joonas
Kyllä sitä kaikkea ehti tapahtua tuossakin välissä. Arvostan sitä miten hyvin luotamme Joelin kanssa toisiimme. Ei kaikilla varmasti ole yhtä hyvä tilanne.
Tai hyvä ja hyvä, makaan jälleen sairaalassa. Kolmatta kertaa tälle kuukaudelle. Siitä tulikin mieleen, että pian on meidän molempien synttärit. Pitäksi keksiä tuolle yhdelle jotakin lahjaksi.
Nythän minulla ei ole muuta kuin aikaa. Ei siinä, kyllähän Joel on edelleen pitämässä seuraa, mutta siitä huolimatta. Kyllä sitäkin asiaa ehtii miettiä.
"Tietäsitki miten onnellinen oon ku oot edelleen siinä" Joel kuiskaa, ja painaa pusun hiuksiini. "No jospa sä kertosit" vihjailen, ja katson suoraan tämän huulia. Pian ne ovatkin vastaavillani.
***
En mä oo aivan varma pitäskö tässä olla jo kuukausi vaihtunu mut pikku vikoja 🥲
YOU ARE READING
Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️
Fanfiction(Valmis) Kahden miehen elämä ei ole millään tavalla täydellistä. Toisella on ongelmia leikkiä puukon kanssa, toinen ei oikein osaa puhua tunteistaan. Toisella alkaa olemaan vaikka ja mitä ongelmia, toinen ei oikein osaa enää auttaa. Nämä kaksi herra...
