Tw 😶
Joonas
En suurinpiirtein hengitä, kun odotan Joelin vastausta. Hän vain katsoo minua silmiin silittäen kättäni. "Eli näki?" kuiskaan, kyyneleiden valuessa poskilleni.
"Ei kukaa nii oo sanonu. Ei niitä näy ees. Mut ne hoitajat kyllä on nähny, ja ne varmasti aikoo puhuu asiasta. Eniten mua huolettaa se ooks sä siihen valmis?" hän vastaa hiljaa pyyhkien kyyneleeni pois.
"E-en..." kuiskaan tuntien hengitykseni alkavan taas vaikeutua. "Shh, ei tässä oo mitää hätää. Hengittele mun kaa samaan tahtiin. Kato mua vaikka silmii, nii voit keskittyy johonki" hän neuvoo.
Yleensä tuollainen on auttanut, mutta tällä kertaa ei. Tuntuu siltä että kuolen tähän pian. Oikeasti. "Jo-joel mä-mä ra-rakastan su-sua" kuiskaan itkien hiljaa.
"Nii mäki sua Joonas. Mut et sä kuole, mä tiiän sen" kuulen Joelin sanovan. Viimeistään siinä kohti epäilen olenko enää elossa, kun sydämeni syke alkaa hidastua.
Pian silmänikin menee kiinni. "Joonas!" kuulen Joelin sanovan paniikkisen kuuloisena. Ainaki mä sain sanoo ne neljä tärkeintä sanaa, ja pitää ton jätkän kädestä kii...
Joel
En ymmärrä ollenkaan mitä tapahtuu, mutta sen tiedän että Joonakselle on saatava tällä sekunnilla apua. "Eieieieieiei" puhun itsekseni paniikissa.
Painan jotain nappia, millä kutsutaan hoitaja. Tuo suora viiva ei meinaa mitään hyvää. Eikä se että hän kouristi noin. "Rakas älä jätä mua" kuiskaan, samalla katsoen Joonaksen kasvoja. Ehkä viimeisen kerran...
Huomaan jonkun lääkärin näköisen tyypin tulevan huoneeseen. "Menkää ulos" hän sanoo, ja kutsuu kai muita hoitajia avuksi.
"Sä selviit" muodostan huulillani katsoen Joonasta, ennen kuin päästän hänen kädestä irti. Lähden huoneen ulkopuolelle odottamaan.
"Joel mitä helvettiä?" Niko kysyy huolestuneena, samalla vetäen minut uudestaan tiukkaan halaukseen. "Jo-jo-joonas" alan jälleen änkyttämään.
"Shh. Ei oo mitää hätää-" hän ehtii aloittaa, ennen kuin minulta lähtee järki. "Jos Joonaksen sydän pysähty nii ei tässä ookkaa mitää hätää" tiuskaisen alkaen itkeä entistä enemmän.
"Joel tuuppa tänne" Tommi käskee aivan helvetin rauhallisena. Menen hänen luokseen istuen hänen syliin. "Joonas selvii. Me kaikki tiietään se" hän aloittaa.
Itse yritän saada epätoivoisesti happea sydämeni tehdessä maailmanennätystä. Jos vain voisin, antaisin vaikka joka ikisen sydämeni lyönnin sille hattarapäälle...
"Mä tiiän et tollanen järkyttää, mut ku ei tässä oo mitää hätää. Lääkärit tekee parhaansa, ja me sentää ollaa Helsingissä. Ei Suomesta varmasti löydy parempaa osaamista" Tommi jatkaa.
Huomaan Ollin olevan Aleksin sylissä nähtävästi itkemässä, ja Niko koittaa rauhoitella molempia. Näen kyllä miten hänkin on paniikissa, mutta ihan syystä.
"Kerroppa nyt rauhassa mitä tapahtu ku me lähettii" Tommi käskee hetken päästä, kun olen rauhoittunut jonkin verran. Pyyhin kyyneleitäni pois hengittäen rauhassa.
"Me puhuttii yhest sille henkilökohtasesta asiasta, mistä sain tietää vasta vähä aikaa sit. No, sit Joonas alko panikoituu ku sanoin sille et lääkärit varmaa puhuu sille asiasta.
Mä sit totta kai yritin rauhotella sitä. Ei siit tullu paskaakaa. Yhtäkkii se va-vaa sa-sano rakastavansa mua ja-ja sit se-se sulki si-silmänsä" kerron, ennen kuin purskahdan uudestaan itkuun.
"Ja sä kutsuit apuu?" Tommi toteaa kysyvään sävyyn. Nyökkään, sillä ei minusta ole juuri nyt puhumaan. Eikä ainakaan silloin, kun Joonaksen huoneen ovi avautuu.
"Viedään elvytettäväksi" kuulen jonkun lääkärin sanovan samalla kun he kuljettavat tuota hattarapäätä nopealla vauhdilla.
Jos joskus muka olen ollut rikki, niin nyt olen ihan palasina. Joonas saattaa ihan oikeasti kuolla. Ei siinä, eipähän minun tarvitse enää jatkaa tätä elämää, jos se jätkä ei selviä...
***
Draamaa 💀