You Make Me Begin

Luku 64: Innokas aurinko ja 16 astetta

Oli maaliskuun puoliväli. Aurinko paistoi innokkaasti pilvien välistä ja lämpöäkin oli jo vajaat 16 astetta. Silti meillä oli liian vähän vaatetta päällä.

Kävelin Jungkookin perässä kännykkäni kamera päällä ja napsin hänestä kuvia auringonsäteitä vasten. Käteni oli lujasti hänen kädessään, kun tuo raahasi minua jännittyneenä eteenpäin. Välillä tummatukka kääntyi minuun päin ja loi minuun paheksuvan katseen – kai hän luuli, että olin vain kyllästyneenä puhelimella. En tiennyt, mitä hänellä oli mielessään, mutta seurasin nuorempaa tottelevaisesti.

Lopulta suljin puhelimeni hyvilläni. Kai edes joku niistä onnistui niin hyvin, että voisi tulla puhelimeni uudeksi taustakuvaksi. Pidin tosin vanhastakin – se oli kuva, jonka tyttö otti meistä salaa junassa – mutta en halunnut tuijottaa omaa pärstääni aivan hirveän paljon.

Mietin, kuinka vain muutamia kuukausia sitten olin aina ryyppäämässä, mutta nyt vietin kaiken vapaa-aikani oman poikaystäväni kanssa. Voi miten asiat olivat muuttuneet. Ei kyllä ollut valittamista.

Kohta saavuimme lähes tyhjään puistoon, ja Jungkook johdatteli meidät istumaan puiselle penkille auringonpaisteeseen.

Olimme aiemmin tänään käyneet salilla, jolle meidän oli niin pitkään pitänyt olla menossa. Jungkook oli ollut ujona ja vilkuillut koko ajan ympärilleen ja sitten muksinut minua, kun olin hymyillyt nuoremman hellittäville ilmeille.

Katsoin kysyvästi Jungkookiin, koska hänellä oli varmasti jotain asiaa, ei hän muuten olisi minua tänne asti raahannut. Ellei hän sitten halunnut katsella kaunista kevätaurinkoa juuri täällä.

Hetken mietin, että mitä jos hän sittenkin aikoo jättää minut nyt, mutta työnsin ajatuksen nopeasti pois päästäni. Ei hän tekisi sellaista. Ei nyt, ei ilman mitään varotusta, ei ilman mitään merkkejä.

"Mulla on sulle kohta yks yllätys, mutta ennen sitä mä haluaisin kiittää sua kaikesta, mitä oot mun vuoksi tehny, ja ihan vaan siitä, et oot täällä mun kanssa ja mua varten, etkä oo luovuttanu meiän suhteen. Haluun myös kiittää sua siitä, et oot tehny mun olon paljon paremmaksi, saanu mut taas arvostamaan itteeni ja rohkastumaan puhumaan muillekin ihmisille. Musta tuntuu paljon paremmalta ja rakastetummalta, arvokkaammalta, ku ennen sua."

Jungkook hymyili minulle kaunista enkelihymyään ja yhdessä noiden suoraa sydämestä tulevien sanojen kanssa se sai minut tuntemaan oloni maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. En todella tiennyt, mitä olin edellisessä elämässä tehnyt ansaitakseni jotain tällaista. Ja minusta oli koskettavaa kuulla, etten minä ollut ainut, joka tästä suhteesta iloa ja onnea sai.

"Sä tiiät, etten mää oo hyvä sanoissa", naurahdin hieman käheällä äänellä.

"Tiedän", Jungkook nauroi ja hymyili leveämmin kuin Naantalin aurinko. "Mutta ennenku ees yrität sanoo mitään, mä voisin antaa sen yllätyksen. Tai oikeestaan me voitais kuunnella se."

Katsoin hämmentyneenä, kuinka Jungkook kaivoi puhelimensa toisesta tuulitakin taskusta ja kuulokkeet toisesta ja alkoi säätää niiden kanssa. Hän ojensi toisen kuulokkeen minulle ja työnsi omaan korvaansa toisen ja alkoi sitten selaamaan puhelintansa.

Kesti hetken ennen kuin kuulin Jungkookin hiljaisen enkelisointuisen äänen hyökyvän kuulokkeesta.

Your arms around me, your hand on my cheek

The tears fallin' down my face

The butterflies in my stomach

Cold memories that you made warm

Our hands together, your fingers in my skin

Your lips on my neck, I need you darling