You Make Me Begin

Luku 35: Paljastuksia

23.12 pe

Kävelin hiljaista katua pitkin Jungkookin lapasen peittämä käsi omassani. Siellä täällä kauppojen ja kotien ikkunoissa näkyi jouluvaloja tai muita joulukoristeita, mutta muuten huominen jouluaatto ei oikein ilmentynyt missään. Ei joulu ollut Koreassa niin suosittu kuin Euroopassa tai Amerikassa.

"Sori ku nää treffit oli vähän tälläset tylsät", pahoittelin vilkaisten rinnallani hiljaa kävelevää Jungkookia. Hän kääntyi katsomaan minua hieman yllättyneenä.

"No eihän ollu", nuorempi kiisti.

"Mutta sä olit niin innoissas", mutisin.

"Idiootti", Jungkook naurahti ja pysähtyi saaden minutkin pysähtymään. Seisoimme keskellä katua vastakkain seisten ja katsoimme toisiamme käyden äänetöntä väittelyä siitä, kumpi oli oikeassa. "Mä en halunnukkaa mitää sen ihmeellisempää, vaan kaakaota ja vähän jutustelua", Jungkook mutisi kiertäen käsivartensa niskaani.

Hengitimme toistemme kasvoille, mutta pian hengityksemme aiheuttamat höyrypilvet sekoittuivat toisiinsa, kun Jungkook liitti huulemme hetkeksi aikaa yhdeksi ja suuteli minua hellästi. Vastasin suudelmaan varovasti, hitaasti maistellen, ja koitin muistaa hengittää. Jungkook, Jungkook, Jungkook, aivoni toistivat jälleen yhtä soittoa.

Huumeaddikti sai huumetta. Narkkarille kamaa. Vierotusoireet tuhkana tuuleen.

Jungkook vetäytyi kauemmas minusta muttei päästänyt irti. Hän hymyili. Se oli maailman ihanin hymy, mitä ihminen pystyi saada.

Se kupli suloisena sisälläni, sanat killuivat huulillani. Pysyin hiljaa ja hymyilin takaisin.

"Voi, Taehyung...", Jungkook kuiskasi sanat ilmaan. Sisuskalujani lämmitti. Nuorempi painoi päänsä olkaani vasten ja painautui aivan lähelleni. Hän halasi minua pitkään ja saattoi jopa pari kyyneltäkin siinä tiputtaa.

"Anteeks", Jungkook sopersi talvitakkiini.

"Ei se mitään, ei se mitään..."

Kohta tummahiuksinen vetäytyi pois halauksesta ja katsoi minua heikosti hymyillen. Minusta tuntui, että hän oli pyytämässä uudelleen anteeksi mutta muuttikin viime tipassa mielensä.

"Mihin me muuten ollaan menossa?" Jungkook kysyi kulmiaan kurtistaen. En ollut edes huomannut, että reittimme oli lähtenyt johtamaan kohti bussipysäkkiä, jolta yleensä lähdin kotiin. Kai olin tehnyt sen jotenkin alitajuisesti.

Tajusin kuitenkin pian, että kyse oli siitä, että olin tehnyt tiedostamattani päätöksen. Päätöksen viedä Jungkook kotiin. Se oli syntynyt jossain vaiheessa meidän istuskellessamme mukavissa tunnelmissa kahvilassa. Mitä ilmeisemmin olin halunnut pilata koko hyvin menneen illan.

"Mä mietin, että... Mä mietin, jos sä haluisit tulla ens yöksi meille", ehdotin huultani hieman hermostuneena purren. En tiennyt oliko tämä hyvä idea, en sitten laisinkaan.

Jungkook katsoi minua hölmistyneenä. Tuon kasvoilta paistoi kuuluisa mitä-helvetin-persettä-ilme, mutta tietenkin poika vastasi täysin asiallisesti. Hän ei kiroillut sitten millään. "Kyllä, jos se sopii sulle."

Nyökkäsin vain vastaukseksi, minusta ei ollut puhumaan. Paha olo velloi vatsassani, mikä ei tietenkään jäänyt Jungkookilta huomaamatta. Hän oli jo sanomassa jotain, mutta minä pudistin päätäni tiukasti. Minun oli tehtävä tämä, kun kerran olin asian jo päättänyt. Ensi kertaa ei ehkä muuten olisi tulossa.

"Kävellään", totesin parin hiljaisen sekunnin jälkeen. "Ja käyään samalla kaupassa."

¤