You Make Me Begin

Luku 63: Pärjään kyllä

26.1 to

Heräsin eteisestä kuuluvaan hiljaiseen kolinaan mutta en jaksanut nousta. Tarkistin vain, että meillä oli jotain vaatetta päällä, ja painoin kasvoni Jungkookin niskaan.

Kohta tunsin jonkin pienen hyppäävän sängylle ja seuraavassa hetkessä karhea kieli jo nuolikin onnellisena korvaani. Ja ei, se ei ollut Jimin.

"Hei, Holly, äläs ny-"

Kuulin Jiminin äänen katkeavan kesken lauseen, kun tuo näki eteensä avautuvan näkymän minusta ja pojasta, jota ei siitä kulmasta tunnistanut Jungkookiksi. Tietenkin Jimin ajatteli, että olin raahannut tänne jonkun hoidon.

Nousin väsyneenä istumaan koittaen olla herättämättä Jungkookia ja sain vain vaivoin estettyä itseäni ärähtämästä Jiminille. Hän oli värjännyt hiuksensa jälleen blondiksi, ja se sai hänet näyttämään aiempaa terveemmältä – tai sitten se oli erään nimeltä mainitsemattoman tummatukan ansiota ja heidän pienen Pariisin matkansa.

Holly yritti saada huomiotani vielä hetken ennen kuin kääntyi Jungkookin puoleen ja tuli tönäistyksi minun toimestani. Koira nyrpisti nenäänsä ja meni matkoihinsa.

"Onks teillä edes vaattei-"

Painoin sormeni huulilleni ja katsoin Jiminiin niin äkäisesti, ettei hän uskaltanut enää puhua. Sen sijaan hän jäi ovelle seisomaan näyttäen yhdeltä isolta kysymysmerkiltä. Pyöräytin silmiäni ja nyökytin vastaukseksi vanhemman kesken jääneeseen lauseeseen.

Sitten hän viittoi voimakkaasti Jungkookiin ja levitteli käsiään. Tavasin ääneti Jungkookin nimen suullani saaden hämmästyneen ilmeen leviämään blondin kasvoille. Hän ei ollut ilmeisesti uskonut meidän palaavan enää yhteen.

Jimin ei selvästikään ollut vielä saanut tarpeekseen huitomisesta vaan teki epäsoveliaita käsimerkkejä ja näytti kysyvältä. Kallistin päätäni saaden vanhemman osoittamaan yöpöytää, jolla vielä lepäsi pari kortsupakettia ja liukkarituubi. Heitin Jiminiä tyynyllä ja mulkoilin häntä vihaisesti hyvän tovin.

Lopulta hän luovutti ja lähti huoneesta sulkien oven ystävällisesti perässään. Käännyin tyhjentämään yöpöydän ja sen jälkeen painauduin takaisin Jungkookia vasten.

Kerkesin nukahtaa varmaan ihan hyväksi aikaa ennen kuin Jungkook herätti minut kääntymällä ympäri otteessani. Avasin hitaasti silmäni ja kohtasin suklaasilmien unisen katseen.

"Taehyung..." Jungkook mutisi ja kurottautui suutelemaan minua pehmeästi. Vastasin hellään suudelmaan hienoisesti täristen ja vetäydyin sitten kauemmas.

"Huomenta", mutisin hiljaa upottaen käteni Jungkookin suihkunpuhtaisiin hiuksiin. Läpräsin niitä sormissani kieputellen ja sukien. Tunsin nuoremman katseen itsessäni ja odotin hetken ennen kuin annoin omani karata hänen hiuspehkostaan ja liittyä enkelimäisten silmien katseeseen.

Painoin huuleni nuoremman omille ja suutelin häntä lempeästi. Jungkook vastasi suudelmaani ja antoi kielensä lipsahtaa mukaan. Kierähdin tummahiuksisen päälle ja painoin hänet lujasti puhtaita lakanoita vasten.

Sillä hetkellä mietin, pystyikö tämä tunne todella elää meitä pidempään.

Ainakin toivoin niin.

Jokin kolahti keittiössä saaden Jungkookin hätkähtämään eroon huulistani. "Onko täällä joku?"

Nyökkäsin sivellen hellästi nuoremman naamaa. Olimme hengästyneitä, muttemme todellakaan niin paljon kuin edellisenä yönä.

¤

"Huomenta", Jimin tervehti meidän astellessa puoli kahdeltatoista keittiöön. Mumisimme epäselvät vastaukset ja astelimme peräkanaa laittamaan jotain aamupalaa. Jungkook seisoi puoliksi takanani ja piteli minua käsivarresta. "Ette vissii mee kouluun?"