You Make Me Begin

Luku 37: Mikä sulla on?

25.12 su

"Huomenta, Jungkook", mutisin kyseisen pojan palatessa vessasta vaatteiden vaihto puuhista. Nuorempi nyökkäsi minulle hymyillen ja jatkoi suoraa matkaansa kohti keittiötä. Jäin hieman hämmentyneenä sohvalle istumaan. Oliko tuo sittenkin kaunistellut totuutta edellisenä iltana?

Nousin nopeasti ylös epämukavalta sohvalta ja venyttelin kankeita jäseniäni. Kahdestaan Jungkookin kanssa oli ollut hieman ahdasta kapealla sohvalla, mutta olimme me pärjänneet.

Jimin ja Yoongi nukkuivat vielä sikeästi – olihan sentään Jiminin ainoa vapaapäivä. Heillä oli mennyt eilen hieman lujaa jostain hankittujen alkoholijuomien kanssa. He olivat melkein pakkojuottaneet minulle puoli pulloa Sojua, ja Jungkookia olin saanut suojella kaksin käsin. Miksi oli niin vaikea ymmärtää, etteivät kaikki olleet samanlaisia kännikaloja? Hyvä etteivät Hollyllekin juottaneet.

Kävelin verkkaisesti keittiön ovelle, josta Jungkook oli hetkeä sitten kadonnut. Nojauduin ovenkarmia vasten ja tutkailin parin metrin päässä seisovaa poikaa. Hänen hiuksensa olivat hienoisesti sotkussa, ja hieman ryppyiset päivävaatteet peittivät tarkasti tuon kehon muodot. Sinänsä aika harmi, koska olisi ollut kiva nähdä tuon reidet tiukoissa housuissa.

Painoni kokonaan jaloilleni vieden pakotin ajatukseni pois nuoremman reisistä ja kävelin hänen luokseen. Jungkook seisoi ikkunan edessä hiljaa ulos katsellen. Laskin käteni tummahiuksisen kyljille ja liu'utin ne kapeahkon vyötärön ympärille saaden Jungkookin hätkähtämään. En ollut aivan varma, oliko käytökseni sopivaa, mutta kun en saanut minkäänlaista signaalia epämukavuudesta, painauduin varovasti Jungkookia vasten.

Se oli kaikista ahtain tila, jossa Jungkook oli ollut kanssani halutusti. Hänen edessään oli vain kahdeksisen senttiä tyhjää tilaa ennen kuin keittiöntaso alkoi. Jungkook käyttäytyi kuitenkin ihan rauhallisesti. Painoin hymyillen pääni hänen olkapäälleen.

"Jungkook?"

Nuorempi käänsi aavistuksen päätään ja nojautui voimakkaammin minua vasten. "Taehyung", tuo kuiskasi hiljaa.

Olin hieman pihalla siitä mitä tapahtui mutta annoin pääni pysyä pyörällä. Jungkookin toinen käsi nousi kevyesti omani päälle ja silitti sitä hiljaa.

"Mikä sulla on?" kysyin varoen. Jungkook hymähti ja päästi päänsä nojaamaan koko painollaan olkaani vasten.

Kattoon tuijottaen hän sanoi: "Mä mietin."

"Mitä?"

"Asioita", Jungkook sanoi, ja vihdoinkin saatoin kuulla hymyn hänen äänestään.

"Mut kaikki ok?"

"Kyl sä tiiät, ihan normi."

Hiljennyimme molempien kadotessa jonnekin omiin mietteisiinsä. En kuitenkaan ajatellut liian synkkiä niin kuin ei kai Jungkookaan. Sen saattoi aistia kevyestä ilmapiiristä.

"Sä oot aika ihana", sanoin lopulta rikkoen hiljaisuuden.

"Säki", Jungkook kertoi hiljaa vetäytyen pois otteestani. Hän kääntyi kasvot minuun päin ja nojautui puista tasoa vasten. Katsoin epäuskoisena Jungkookin käsiä, jotka ojentautuivat minua kohti ja vetivät lähemmäs. Meinasin horjahtaa nuorempaa päin mutta sain estettyä katastrofin.

"Ootsä aivan varma?" kysyin pysäyttäen hitaan liikkeeni kohti nuorempaa.

"Ihan vähän vaan", hän sanoi siirtäen katseensa silmiini. Sinne se sitten jäikin lukkoon, kun annoin nuoremman tehdä mielensä mukaan.

Lopulta olin kevyesti kiinni Jungkookissa, joka tasoitteli hengitystään hieman lamaantuneena. Käteni roikkuivat toimettomina kylkieni vieressä, sillä en uskaltanut tehdä niillä mitään. Katsoin vain Jungkookia, jonka silmissä vilahteli loputtomasti eri tunteita.

Pian näytti siltä, ettei nuorempi pystyisi olla siinä enää hetkeäkään enempää. Mutta ennen kuin kerkesin vetäytyä pois, Jungkook kiersi kätensä kaulaani ja painautui minua vasten. Kun hän työnsi meidät hellästi kauemmas vaarallisesta keittiöntasosta, kiersin käteni tummahiuksisen selän taakse. Törmäsin selkä edellä pöytään, mutta se ei minua haitannut.

Jungkook painautui vielä lähemmäs. Tunsin lämpimän hengityksen ihoani vasten ja hänen huulensa, jotka hipoivat poskeani. Olin ylpeä. Olin hyvin ylpeä Jungkookista.

"Taehyung...", nuorempi kuiskasi tärisevällä äänellä. Vedin Jungkookin lohduttavasti lähemmäs ja tunsin, kuinka kyyneleet valuivat hiljalleen alas hänen poskiaan. "Siellä oli sellanen... taso."

Tajusin heti mistä tuo puhui. Ja ihmettelin, miten tuo oli juuri tehnyt jotain niin traumojen peittämää edes kertomatta siitä minulle.

"Sä et oo enää siellä", kuiskasin hiljaa. Jungkook nyökytteli hiljaa kyyneliä nieleskellen. Halusin sanoa niin paljon muutakin, lohduttaa nuorempaa, mutta en voinut enkä osannut.

"Huo- ai, sori."

Käänsin päätäni niin, että näin keittiön ovelle, kun Jungkook hautasi kasvonsa olkapäähäni. Hymyilin Jiminille vaisusti ja silitin hiljaa Jungkookin selkää.

"Jos mä -"

"Ei, älä. Mä meen pois", blondi keskeytti nuorimmaisen ehdotuksen, jota emme koskaan kuulleet, ja poistui paikalta vähin äänin. Jungkook vetäytyi kauemmas minusta ja veti kätensä kaulani ympäriltä. Hän pyyhki silmiään nopeasti ja puri poskeaan hermostuneena.

"Kyyneleitä ei oo hyvä pidättää", sanoin vakavasti, pyyhkäisten nuoremman poskea hellästi.

"Mistä sä tiiät?"

"Mä oon tehny sitä liian kauan." Työnsin itseni irti pöydästä ja loin puolikkaan hymyn nuoremmalle. Hän katsoi minua miettivästi ja pyyhki kasvojaan vielä pari kertaa.

"Mennäänkö?" tummahiuksinen kysyi nyökäten olohuoneeseen päin. Purin hammasta hieman tyytymättömänä mutta lähdin silti siivoamaan sohvan parempaan kuntoon. Ja te pervot siellä, älkää ajatelko mitään sellaista, sillä sellaista ei ole tapahtunut. Kiitos.

Sanoja: 668

Kiitos, kun luit <3

Oot ihana