20.10 pe
Kuulin epäystävällistä, jopa ärtynyttä puhetta kuin seinän toiselta puolelta. Pikku hiljaa ääni alkoi vahvistua, kun ravistelin itseni irti unen vahvasta otteesta.
"Hei, senkin pummi, painu helvettiin täältä", tyyppi kivahti ja mitä ilmeisemmin potkaisi minua kylkeen. Älähdin hiljaa ja heti perään voihkaisin. Selkääni, takapuoltani ja hartioitani särki. Yritin hetken miettiä, missä helvetissä mahdoin olla, mutta en muistanut oikein mitään. Ainakaan minulla ei särkenyt päätä, joten en ollut ollut juomassa edellisiltana. Kerkesin jo säikähtää, että muistini oli pyyhkiytynyt, mutta sitten aukaisin silmäni ja kaikki oli taas hyvin.
Ensin katselin melkein puoli minuuttia pelkkää betoniseinää muistellen edellistä iltaa. Muistin kaiken. Jungkookin, tuon kertomukset ja ruskeiden silmien katseen. "Treffimme", kävelyn ja heipat. Ja sitten olin istuutunut ovea vasten ja selvästikin nukahtanut. Mutta enää en nojannut oveen vaan makasin lattialla.
"Hei, idiootti. Kuuletsä mua?" joku sanoi - äänestä päätellen mies. Tajusin etäisesti, että olin kuullut äänen aiemminkin. Käänsin päätäni aavistuksen ja vedin valituksen takaisin sisälleni ennen kuin kerkesin päästää äännähdystäkään.
Edessäni ärtyneenä seisova mies muistutti niin hätkähdyttävästi häntä, että olin huudahtaa ääneen. Onnistuin kuitenkin hallitsemaan itseni ja säästyin todennäköiseltä häpeältä.
"Voitko sä jo häipyä?" mies kysyi nyt jo tuskastuneena. Nousin varovasti istumaan ja hilauduin seinää vasten. Olin nukkunut sikeästi mutta huonosti ja vähän, mikä sai oloni tuntumaan raskaalta. "Ei oo normaalii nukkua toisten ovien edessä. Ja noin nuorikin vielä."
Tajusin miehen olevan todennäköisesti Jungkookin isoveli, jonka äänen olin kuullut edellisenä iltana. Tämä ajatus sai minut ajattelemaan ensimmäisenä ainutta asiaa, jonka tiesin hänestä, ja tietenkin sanoin sen ääneen sen enempiä ajattelematta.
"Sä oot autonkorjaaja?" mutisin karhealla äänellä.
Mies säikähti silminnähden ja astui askeleen taaksepäin. Sitten hän sanoi puoliksi hermostuneella, puoliksi ärtyneellä äänellä: "Mikä vitun hullu stalkkeri sä oot?"
Pudistin päätäni huvittuneena, mutta hilpeä ilme kasvoiltani katosi pian, kun Jungkookin veli lähestyi minua uhkaavasti.
Samassa ovi aukesi aavistuksen - joku oli selvästi tulossa ulos - mutta ennen kuin avaaja pääsi ulos asti, ruskeahiuksinen mies edessäni esti oven aukenemisen auki asti.
"Oota Jungkook hetki."
Näin huolen ja välittämisen vanhemman kasvoilla, mikä sai sydämessäni aikaan pienen vihlaisun. Jungkook ei kumminkaan aikonut odottaa, vaan työntyi uteliaana ulos oven raosta. Aluksi tuo ei huomannut minua, katsoi vain veljeään kysyvänä, mutta tajusi sitten minun läsnäoloni.
"Mitä sä täällä teet?" Jungkook kysyi hiljaa kulmiaan kurtistaen. En kerennyt vastata, kun tuon veli jo puhui.
"Tunnetsä tän?" Hän kuulosti kiihtyneeltä ja näytti suurin piirtein siltä, että voisi hyökätä kimppuuni hetkenä minä hyvänsä. Kompuroin reippaasti pystyyn ja hakeuduin takaisin seinän viereen.
"Rauhotu, hyung. Taehyung on mun kaveri", Jungkook rauhoitteli veljeään. Junghyun – muistin sen nyt hänen nimekseen – katsoi minua epäilevänä mutta rentoutui sitten.
"Okei. Mutta mun on nyt pakko mennä", Junghyun sanoi vilkaisten kelloa puhelimestaan. "Pärjääthän sä?" tuo vielä huolehti katsoen Jungkookia.
"Joo, mee vaa."
"Anteeks vielä", mies huikkasi vilkaisten minua ja hymyili pienesti. Meillä oli hetken suora katsekontakti, ja minä kerkesin jo - joo, ihan oikeasti - huolestua siitä, että hänellä olisi samanlainen katse kuin Jungkookilla, mutta huoli osoittautui onneksi turhaksi. Se ei siis ollut sukuvika.
Jungkook sanoi heipat veljelleen, ja minäkin mutisin jotain epäselvää. Kun Junghyun oli kadonnut portaita alas, Jungkook kääntyi minua kohti. Hän muuttui melkein heti ujommaksi versioksi itsestään, mikä oli minusta aika söpöä.
"Mitä sä täällä teet?" Jungkook kysyi hiljaa kääntäen katseensa maahan. Jouduin hillitä käteni, joka olisi halunnut tarttua nuoremman leukaan ja kohottaa pään takaisin normaaliin asentoon. Ei niin kauniita kasvoja sopinut piilotella.
"No tulin kattoon sua, tietenki", kiusoittelin. Jungkookin posket punehtuivat ihan kivasti, ja näin tuon purevan huultaan. Käänsin katseeni nopeasti pois, jotta pysyisin kasassa. "No ei, mä nukahin."
"Häh?" Jungkookin pää nytkähti pystyyn ja sitten en huomannutkaan mitään muuta kuin hieman hämmentyneen mutta niin ainutlaatuisen katseen. Ja kerrankin se katsoi sinne minne pitikin. Suoraan silmiini. Tiesin mitä halusin, mutta minun oli pakko tehdä jotain muuta. Kuten kysyä jotain hyvin tylsää.
"Miks sä oot näin aikasin hereillä?"
Jungkook hätkähti ja käänsi katseensa tällä kertaa seinään. "Ei mua väsyttäny enää."
"Oikeesti?" kysyin silmät aavistuksen leveten. Kello oli vasta jotain vähän yli viisi aamulla, ja meillä molemmilla alkaisi koulu vasta monen tunnin päästä. Jungkook nyökkäsi ja tarttui sitten kotitalonsa oven kahvaan.
"Mä taian mennä nyt. Tuutko säkin?"
Katsoin Jungkookia kulmakarvat taivaisiin kohoten. Halusin toki mennä, hyvin paljon halusinkin, mutta minun oli mentävä kotiin. Minulla olisi paljon ajateltavaa.
"En mä, pitää mennä nukkumaan", naurahdin. "Mutta ehkä joku toinen kerta."
Jungkook nyökkäsi. Hän katsoi minua vielä hetken ennen kuin aukaisi asunnon oven. "Nähään."
"Nähään", vastasin hymyillen. Jungkook vastasi hymyyn ja sulki sitten oven astuen itse siitä sisälle. Jäin vielä hetkeksi tuijottamaan sulkeutunutta ovea ennen kuin lähdin kohti kotia.
Olipa epänormaali aamu.
Sanoja: 710
Tapahtuispa omassaki elämässä joskus jotain (:
Plus multistannaaminen köyhyttää
Pahoittelen valitustani
YOU ARE READING
You Make Me Begin
Romance"Musta tuntuu, et tarviit vaan ihan jäätävän määrän hellyyttä." (Saattaa) sisältää: - Smuttia & muita seksuaalisia kohtauksia - Rumaa kielenkäyttöä - Alkoholia - Väkivaltaa - Bxb - Homofobiaa - Viitteitä raiskaukseen - Huonoa itsetuntoa - Viitteitä...
