You Make Me Begin

Luku 17: Reidet

15.11 ti

"Jungkook?"

"Taehyung."

Hätkähdin kuullessani nimeni nuoremman suusta. Se sana kuului tuohon suuhun. Jungkook ei näyttänyt välittävän, että pysyin vain hiljaa, vaikka minä olin aloittanut keskustelun. Hän vain jatkoi lukemistaan kaikessa rauhassa.

Olimme päätyneet istumaan kirjaston nurkkaan kylmälle lattialle. Hyllyt antoivat kivasti näkösuojaa, joten saimme olla rauhassa. Paitsi jos joku tulisi etsimään Kiinan historiasta kertovia kirjoja. Ohuimman kirjan paksuus oli vähintään kymmenen senttiä. Miten kukaan jaksaisi lukea noin paksuja kirjoja?

"Voitko sä sanoo sen uuestaan?"

"Hmm..?"

"Voitsä sanoo mun nimen uuestaan?" kysyin kärsivällisesti.

"Joo...", poika mutisi yhä omissa maailmoissaan. Siinä odotellessani katselin Jungkookin reisiä. Ne olivat niin kapeat ja houkuttelevan näköiset... Minä halusin kuljettaa käsiäni niitä pitkin, tuntea ne. Halusin.

Mutta en ryhtynyt sanoista tekoihin. Tyydyin vain kuljettamaa katsettani nuoremman keholla lopulta kasvoihin päätyen. Tajusin, että Jungkook oli lopettanut lukemisen ja katsoi nyt minua kulmat koholla. Hänen kasvonsa punersivat, mistä päättelin hänen huomanneen puuhani. Olin juuri aukaisemassa suuni, kun Jungkook sanoi hiljaisella äänellä: "Taehyung."

Se oli minulle liikaa. Oloni oli yhtäkkiä vaikea, vaikeampi kuin katsellessani pornoa yksin omassa huoneessani ala-asteikäisenä. Jungkook näytti hämmentyneeltä. Ja ihan syystäkin.

Ryntäsin pystyyn ja nappasin laukkuni maasta. Lähdin kävelemään ripein askelin poispäin.
Minua ahdisti. Ahdisti enemmän kuin pitkään aikaan. Ahdisti olla Jungkookin lähellä ilman lupaa koskea tuohon. Ahdisti tuntea näin. Ahdisti tieto siitä, etten osaisi hallita tunteitani, jos pysyisin pitempään tummahiuksisen seurassa. Ahdisti.

Rynnin monista ovista oikein hahmottamatta ympäristöä, kunnes näin sen, mitä tarvitsin. Sinisellä pohjalla valkoisen ukkelin. WC-merkin. Menin ovista sisään ja heitin laukkuni likaiselle laattalattialle. Jatkoin matkaani kauimmaisen lavuaarin luokse ja horjahdin sen eteen. Tartuin valkoisen keramiikan reunoista ja nojauduin käsieni varaan. Hengitin raskaasti ryntäilyni jäljiltä.

Mitä vittua mä säädin?

Suljin silmäni ja koitin rauhoittua. Onneksi miestenhuone oli sentään ollut tyhjä. Sain olla rauhassa uteliailta katseilta ja mahdollisesti tunkeilevilta kysymyksiltä. Mutta se rauha ei kauan kestänyt.

Kuulin oven aukeavan ja menevän kiinni. Hiljaisuus laskeutui takaisin huoneeseen, mutta tällä kertaa sen rikkoi yhden lisäksi toinenkin hengitys. Tiesin, että se oli Jungkook. Pystyin aistimaan sen.

"Taehyung?"

En vastannut.

"Mikä sulle tuli?"

Pysyin hiljaa.

"Onko kaikki hyvin?"

Ei. Ei todellakaan.

"Hei?"

Jungkook otti pari askelta lähemmäs, mutta pysähtyi sitten epäröiden. "Taehyung? Voinko mä tehä jo-"

"Älä!"

Jungkook hätkähti ja astui askeleen taaksepäin. Enkä minä edes nähnyt sitä, aistin vain. Nyt tuo jo pelkäsi minua.

"Älä", kuiskasin hiljaa. Säikähdin itsekin ääntäni. Ei se oikeasti kuulostanut noin rikkinäiseltä.

Jungkook oli hetken hiljaa ennen kuin puhui lähes kuiskaten: "Taehyung... Mikä sulla on?"

Pudistin vain päätäni ja annoin sen sitten retkahtaa kohti lavuaaria. Kuulin vaimeiden askeleiden kulkevat lattian poikki, kun Jungkook käveli vierelleni. Hän laski kätensä olkapäälleni ja puristi hellästi. En uskaltanut liikkua senttiäkään, ettei nuorempi vain ottaisi kättänsä pois.

"Taehyung", Jungkook sanoi hiljaa ja veti aavistuksen olkapäästäni. Astuin taaksepäin parikin askelta, katse tiukasti lattiassa. Nuoremman käsi tippui olaltani ja jäi riippumaan tuon kyljen viereen. "Mikä sulla on?"

Pudistin päätäni uudestaan ja purin hammasta. Itketti. Jungkook astui varovasti eteenpäin ja laski kätensä olalleni uudemman kerran. Tällä kertaa se oikeasti auttoi. Tunsin käsittämättömän rauhan tunteen leviävän nuoremman kädestä joka suuntaan. Se oli kuin hunajaa, tahmeaa ja makeaa.

Seisoimme niin pitkään. Niin pitkään, että sain kerättyä itseni ja tarpeeksi rohkeutta nostaa katseeni. Jungkookin silmät olivat ihmeen rauhalliset, vaikka olin juuri käyttäytynyt kuin mielipuoli. Hän katsoi minua vakaasti ja kallisti aavistuksen päätään.

"Saanks mä tehä yhen jutun?" kysyin hiljaisella, sekaisten tunteiden jäljiltä painuneella äänellä. Jungkook katsoi minua hämmentyneenä mutta nyökkäsi sitten. Astuin askeleen lähemmäs - enempää ei tarvittu - ja suljin silmäni. Oletin nuoremman tekevän samoin, mutta yhtä hyvin hän olisi voinut katsella minua hölmistynyt ilme kauniilla kasvoillaan.

Olin tekemässä sen - oikeasti tekemässä - mutta viime hetkellä rohkeuteni petti.

Entä jos Jungkook ei tunne näin? Entä jos olen tekemässä suurinta virhettä pitkään aikaan? Entä jos välimme menevät ihan oudoiksi? Entä jos menetän hänet taas? Entä jos Jungkook alkaa vihaamaan minua?

Aukaisin silmäni ja peruutin hädissäni kauemmas. Myös Jungkook aukaisi silmänsä ja kallisti päätään kummastuneena. Hienoinen puna komeili tuon kasvoilla, mutta sekavat aivoni eivät rekisteröineet sitä kovin nopeasti.

"Mi-"

Selitykseni katkesi Jungkookin toimesta, kun tuo veti minut takaisin lähelleen. Hetkeen en tiedostanut muuta kuin lämpimät kädet, jotka puristivat paitani etumusta lujasti. Sitten tunsin nuoremman huulet omillani.

Jungkook suuteli minua varovasti aavistuksen kosteilla huulillaan saaden kylmät väristykset kulkemaan ihoani pitkin. Tajusin kuin tajusinkin vastata suudelmaan pari sekunnin sadasosaa myöhemmin. Jungkook sai siitä varmuutta ja uskaltautui kietomaan kätensä kaulaani. Hivutin kieleni varovasti suudelmaan mukaan, ja käteni löysivät omat paikkansa nuoremman lanteilta.

Se tuntui taivaalliselta. Se oli jotain niin aitoa ja vilpitöntä, juuri sellaista, mitä tarvitsin. Konkreettista välittämistä ja hellyyttä. En olisi halunnut koskaan irrottautua, mutta tajusin, ettei kukaan voisi suudella ikuisuuksiin.

Lopulta vetäydyin aavistuksen taaksepäin, mutta annoin käsieni jäädä paikoilleen. Kohtasin Jungkookin kiiluvat silmät ja hienoisesti turvonneet huulet. Minä hymyilin, Jungkook hymyili.

"Kiitos", kuiskasin ja vedin tummahiuksisen halaukseen. Jungkook piilotti hehkuvat kasvonsa olkapäähäni, ja minä kiersin käteni hänen ympärilleen.

Oliko se juuri oikeasti tapahtunut?

Sanoja: 749

Tässä näköjään on oikeesti aika hias juoni, mutta jaa xD

+ koulun tietokoneen (tai siis saatiin nää tavallaan omiksi?) selain ei antanu avata Wattpadia, joten latasin Chromen tähän, ja nyt tunnen itseni vähän pahikseksi