You Make Me Begin

Luku 15: Mielipiteet muuttuu

7.11 ma

"Mitä luulet, onko ihmisten mielipiteet niin järkähtämättömiä ku ne ite väittää?" kysyin turhautuneena. Minulla menisi aivan juuri hermot näihin hemmetin kotiläksyihin. Jungkook huomasi turhautumiseni ja laittoi oman vihkonsa sivuun. Hän nousi kirjoituspöydän äärestä ja kipusi sängylle minua vastapäätä.

"Mä luulen että ei. Jos pystyy aatella vähänkään avarammin, niin mielipiteet kyllä voi, ja muuttuukin."

Katsoin Jungkookia silmiin ja hymyilin aavistuksen. Hän oli niin söpö.

"Miksi -", aloitin, mutta lopetin ennen kuin kerkesin yhtään pidemmälle.

"Mitä miksi?" Jungkook kysyi hiljaisemmalla äänellä. Huomasin, että nuoremman posket punehtuivat aavistuksen. Melkein itsekin tunsin hänen pakottavan tarpeensa viedä kädet kasvojensa suojaksi. Se sai minut vain hymyilemään entistä enemmän.

Laskin toisen käteni varovasti pojan polven päälle saaden hänet hätkähtämään. Yhtäkkiä Jungkook tuntui olevan hirveän lähellä. Tummahiuksinen vilkaisi kättäni mutta ei enää palauttanut katsekontaktia kanssani. Ensin hän vilkaisi seinää ja sitten toista ennen kuin laski katseensa syliinsä. Tällä kertaa tartuin kevyesti Jungkookin leukaan ja nostin tuon kasvot ylöspäin. Nuoremman posket helottivat, ja silmien katse harhaili. Lopulta tuo kuitenkin katsoi minua niillä ruskeilla silmillään, joiden katse oli jotain ennenkuulumatonta Kim Taehyungin elämässä. Halusin tehdä sen.

Mutta, noh. En tehnyt sitä. Hymyilin vain ja päästin sitten irti. Vedin molemmat käteni omalle puolelleni. Näin, kuinka Jungkook alkoi taas hengittää vapaammin. Olin salaa tyytyväinen aiheuttamaani reaktioon.

"Öh, Taehyung? Mi-"

Pudistin päätäni ennen kuin Jungkook kerkesi päästä loppuun asti. Sen voisi antaa vielä olla.

"Nii mitä mä nyt laitan tähä?" kysyin jatkaen edellisestä aiheestamme sukkelasti.

Jungkook katsoi hetken minua pöllämystyneenä, mutta vastasi sitten: "Laita mitä sä aattelet siitä."

Sitten poika olikin jo hypännyt alas sängyltä ja istuutunut takaisin valkoisen kirjoituspöydän ääreen. Se oli selvä merkki. Keskustelu oli ohi.

¤

11.11 pe

"Mites Jungkook?"

Istuimme Yoongin ja Jiminin kanssa baarin sohvanurkkauksessa. Portsari oli lepsu, vain oikeasti nuoret nuoret häädettiin. Raja taisi mennä siinä viiden- tai kuudentoista ikävuoden kieppeillä. En tiedä, miten Jimin oli tällä kertaa saanut nurkkapaikan meille, mutta tuolla oli keinonsa.

"Miten niin?" kysyin liioitellun huolimattomasti. Hörppäsin Soju-pullosta ja suljin hetkeksi silmäni alkoholin valuessa vatsaani. Jimin vilkaisi minua ja kohotti päätään Yoongin olalta, jolla se oli levännyt jo reippaat puoli tuntia. Blondi istui poikaystävänsä sylissä tämän käsivarret ympärillään ja näytti onnelliselta. Ainaiset huolen rypytkin olivat kadonneet alkoholin vaikutuksesta pojan kasvoilta.

"'Miten niin?'" Jimin matki ja antoi päänsä retkahtaa takaisin Yoongia vasten. "Sä olet niin lääpälläs siihen, kyllä sen sokeakin näkee." (Olin tosin sitä mieltä, että sokea ei olisi nähnyt.)

Pudistelin vain päätäni ja nousin paremmin istumaan. "Ja vaikka olisinkin, ei se sulle kuulu."

Jimin katsoi minua silmiään pyöräyttäen ja haukotteli sitten makeasti. Kello oli jo vähän yli puolenyön ja seuraavana päivänä olisi kouluakin. Ja meitä kaikkia väsytti.

"Ehkä ois aika lähtä...", mutisin katsoen merkitsevästi Yoongin lupsahtelevia silmiä ja Jiminin väsynyttä hymyä.

"Tuolla ois kyllä niitä huoneitaki", Jimin sanoi ja kääntyi yllättävän ketterästi ympäri mustahiuksisen sylissä. Yoongin silmät laajenivat monta milliä ja kädet hakivat nopeasti oman paikkansa nuoremman lanteilta. Yhtäkkiä raukea ilmapiiri oli muuttunut jännitteiseksi, nopeammin kuin luulin edes olevan mahdollista.

"Ette varmasti ala panee jossakin kämäsessä huoneessa, josta ei oo vaihettu lakanoita johonki puoleen vuoteen. Pelkällä sängyn hipasulla saa jonku AIDSin tai klamydian, ja siinä sitä sitten ollaan. Lisäksi -"

"Joo, vittu. Tajuttiin jo. Ei tarvii olla mikään saarnaava äiti", Jimin mutisi keskeyttäen vastalauseeni. Hänen katseensa ei kumminkaan irronnut Yoongin silmistä. Vanhempi puolestaan ei näyttänyt kuulleen sanojani alun alkaenkaan.

"Hei nyt ylös", käskin näyttäen itse esimerkkiä. "Nyt saatana ylös sieltä."

Jostain syystä Jimin alkoi kikattamaan hillittömästi ja kumartui kaikesta huolimatta suukottelemaan poikaystäväänsä, joka hymyili niin rakastuneen näköisenä, että sydäntäni särki. Voihan vittu nyt.

"Ylöös!" Kävelin kaksikon luo ja pysähdyin heidän eteensä. Mitä minä muka voisin tehdä? "No okei, mä meen nyt."

Silloin Jiminiin tuli liikettä - tosin hyvin hitaanlaisesti. Hän nousi liioitellun hitaasti poikaystävänsä sylistä ja veti tämän mukanaan.

Sain raahattua kuhertelevan (hyi, mikä adjektiivi) parin läpi pahasti katsovien baarilaisten. Mulkaisin heitä kaikkia ilkeästi, ja ainakin osa käänsi katseensa toisaalle. Tökkäsin kaksikon ulos hämärään iltaan ja seurasin itse perässä oven takanani kiinni paukauttaen.

"Kuunnelkaa nyt", huokaisin työntäen jätkät irti toisistaan. Hieman vastentahtoisesti kumpainenkin käänsi katseensa minuun. "Mä saatan teiät kotiin, ku Yoongi asuu tässä lähellä, enkä halua, että teitä hakataan, raiskataan, ryöstetään tai kaikkia näitä. Ootte kumminkin sen verran humalassa molemmat. Ja ei kannata sitten varmaan ainakaan tänään alkaa sänkypuuhiin, koska aa, huomenna on koulua ja bee, teiän pitää puhua ennen sitä. No niin, mennään. Niin, ja kiitos juomista."

Lähdin johdattelemaan hämmentyneitä ystäviäni kohti Yoongin kämppää, saatoin heidät lähes täydellisessä hiljaisuudessa kotiovelle asti ja suuntasin sitten kotiin.

Sanoja: 695

Toivottavasti täällä ei oo kirjotusvirheitä (: