You Make Me Begin

Luku 60: Alkoholi

21.1 la

"Jungkook?"

"Niin?"

"Entä jos mä oon saanu apan geenit?"

"Mitä sä tarkotat?"

"Entä jos mustaki tulee samanlainen juoppo ja väkivaltanen hullu ku siitä?"

Hetken oli hiljaista, ja saatoin aistia Jungkookin huokaisevan jonkin tunteen vallassa. En nähnyt pimeässä huoneessa melkein ollenkaan ja makasin muutenkin selin Jungkookiin, joten yllätyin hieman, kun tunsin kevyen kosketuksen yläselälläni. Käännyin varovasti ympäri ja jäin tuijottamaan suloista poikaystävääni.

"Taehyung."

En vastannut, tuijotin vain suklaanruskeisiin nappisilmiin ja muistin jälleen kerran, kuinka olin niihin ensimmäistä kertaa katsonut jo monen monta viikkoa sitten. Meille oli kerennyt käydä sen jälkeen vaikka mitä, niin hyviä kuin huonojakin asioita.

"Taehyung?" Jungkookin ääni sanoi nyt kysyvämmin. En ollut aivan varma, mutta todennäköisesti silmissäni kiilui ahdistunut katse. Nousin kömpelösti istumaan ja hieraisin kasvojani pari kertaa. Yöpöydällä seisova digitaalinen herätyskello näytti puolta kahta yöllä.

"Mhm?" mutisin poissaolevasti. Jungkook nojautui lähemmäs minua ja poimi hellästi käteni omiinsa. Hän nappasi ikkunaan karanneen katseeni omaansa ja puristi käsiäni aavistuksen.

"Sä tiedät, että tommoset asiat ei periydy. Ainoastaan sä itse voit niihin vaikuttaa. Sä voi olla hyvä ihminen, jos sä niin tahot. Sä voit kyllä myös muuttua väkivaltaseks hulluks ja juopoks, jos sä annat sen tapahtua, mutta se, että sun appa on jotakin, ei tarkota, että säkin olisit."

"Mutta –"

"Mä rakastan sua."

"Mitä?" kysyin hölmistyneenä.

"Mä rakastan sua."

Kurtistin kulmiani osaamatta rekisteröidä kuulemiani sanoja. Jungkook näytti huomaavan sen, sillä hän veti syvään henkeä ja sanoi hitaasti ja selkeästi: "Minä. Rakastan. Sinua."

Räpyttelin hetken hämmentyneenä silmiäni. "Mitä? Miks?"

"Idiootti", nuorempi huokaisi ja puisti päätään turhautuneesti. "Tänään ku Junho kysy, että rakastaks sää mua, mä todella tajusin lopulta, kuinka ilmiselvää tää meiän juttu – ja tunteet – on. Ja miks muutenkaan mä oisin antanu sulle anteeksi – ja näin nopeesti vieläpä. Ja muutenkin mä oon sanonu tän jo aiemminki."

Vasta ensimmäisen kyyneleen tipahtaessa poskelleni tajusin lopultakin kokonaan, mitä Jungkook oli juuri sanonut. Tajusin, mitä hän tarkoitti. Ja nyt hän ei ollut puhunut sekaisin, vaan oli oikeasti tarkoittanut sitä. Vedin tärisevän henkäyksen ja sokelsin jotain, joka saattoi etäisesti kuulostaa rakkaudentunnustukselta.

"Mitä?" Jungkook naurahti hiljaa.

"Mäkin rakastan sua", sanoin uudestaan, nyt yhtä selvästi kuin poikaystävänikin. Yritin pyyhkiä noloja kyyneleitäni pois, mutta Jungkook ei päästänyt käsistäni irti. Sen sijaan hän kurottautui itse pyyhkimään märkiä poskiani.

"Sä näytät aina niin oudolta, kun sää itket", Jungkook sanoi hymyillen samalla, kun tuon sormet pyyhkivät ihoani hellästi. "Kukapa ois uskonu, että kolme pientä sanaa sais meiän kovis-Taehyungin vuodattamaan kyyneleitä."

Tönäisin Jungkookia kevyesti ja naurahdin hiljaa nenä turisten. "Hitto."

Yleensä nuorempi olisi solvannut minua rumien sanojen käytöstä, mutta nyt tuo vain hymyili huvittuneena.