You Make Me Begin

Luku 16: Sä et voi luvata sitä

13.11 su

"Sori, ku oon taas pummimassa", mutisin suu täynnä bulgogia. Liha oli erityisen hyvää, Yoongin äidin tekemää kun oli.

"Ei mitään", Jimin sanoi hörpäten vettä. "Yoongsin vanhempien rahoillahan tässä kaikki eletää."

Yoongi katsoi parasta ystävääni kummasti, mistä päättelin, etteivät he olleet vielä(kään) keskustelleet asioista. Vilkaisin Jiminiä nopeasti, mutta annoin olla nähtyäni blondin kärsivän ilmeen. En alkaisi taas kinaamaan asiasta, varsinkaan Yoongin kuullen. Hetken oli täysin hiljaista lukuun ottamatta kolmen ihmisen äänekästä ruuan mussuttamista.

"Kiitos muuten Yoongi, että saan roikkua täällä", lopulta huokaisin ja katsoin mustahiuksiseen. Hän katsoi takaisin hymyillen pienesti.

"Ei mitään."

Ja sitten jatkoimme syömistä hiljaisuudessa. Minä mietin Jungkookia ja Jiminin ja Yoongin tilannetta, Yoongi tuijotti tyhjyyteen pienesti hymyillen ja Jimin söi silmät kiinni aivot todennäköisesti ylikierroksilla käyden.

Kohta Yoongi sai syötyä ja nousi pöydästä. Hän vei astiansa tiskipöydälle ja katsoi sitten Jiminiä merkitsevästi. Selvästikin jotain rakastavaisten salakieltä. Huokaisten katselin, kun Yoongi poistui huoneesta.

"Mitä toi nyt oli?" kysyin heti, kun oletin Yoongin olevan kuuloetäisyyden ulkopuolella. Jimin katsoi minua kummastuneena.

"Se sano, että se menee vessaan."

"No siis, tarkalleen ottaen Yoongi ei sanonu mitään, mutta okei..."

Jimin hymyili ja lopetteli päivällisensä. Hän nousi ja teki kuten Yoongikin oli tehnyt. Ja näytti siltä, että hän aikoisi jatkaa samaa rataa huoneesta ulos.

"Hei! Nyt takas perse penkkii ja sanoja ilmaan", murahdin katsoen blondia terävästi. Jimin irvisti ja pakotti itsensä sitten takaisin minua vastapäätä.

"Noh?" Poika näytti siltä, että voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä, vaikka koittikin piilotella sitä.

"Jimin. Mä en tee tätä useesti siitä syystä, että oon aina ollu sitä mieltä, että kaikki hoitaa omat asiansa miten parhaakseen näkee. Mutta sä oot mulle tärkee, ja mä en tiiä, missä oisin ilman sua. Ja mä haluun sun parastas. Vaikka se ei tuntuis siltä, usko huvikses. Joten rauhotu. Hengitä syvään ja rauhotu."

Jimin katsoi minua häkeltyneenä, mutta noudatti kuitenkin neuvoani. Hän sulki silmänsä hetkeksi ja hengitti syvään. Sitten ruskeiden silmien katse oli jälleen minussa.

Yhtäkkiä Jimin näytti niin eksyneeltä, että sydämeeni sattui. Blondin katse suorastaan huusi apua sillä tavalla, millä vain pää edellä rakkauteen tippuneella ihmisellä pystyi.

"Millon sä aiot kertoa?" kysyin vakaalla, lempeällä äänellä. Jimin nielaisi ja käänsi katseensa pöydällä lepääviin käsiinsä.

"En mä tiiä", Jimin sanoi hiljaa.

"Miks sä et kerro?" kysyin varovasti. "Mikä sua siinä pelottaa?"

Jimin oli pitkään hiljaa ennen kuin puhui. "Että se jättää mut."

Katsoin parasta ystävääni epäuskoisena. "Täh?"

"Mulla ei oo mitään. Ei koulutusta, ei kattoa pään päälle, ei rahaa, ei päämäärää, ei tulevaisuuden suunnitelmia, ei vakaata pohjaa elämälle, ei mitään. Se jättää mut, ku se kuulee. Enkä mä kestä tärkeen ihmisen menettämistä. En taas."

Väistin Jiminin syyttävää katsetta kootakseni itseni. Kun taas katsoin häntä, blondin kasvoilla valuivat hiljaiset kyyneleet.

"Jimin..."