You Make Me Begin

Luku 13: "Sovitaan vaikka, että puhuttiin ehkäsyn tärkeydestä."

1.11 ti

Istuin risti-istunnassa pehmeällä, suurella sängyllä fysiikan kirjan ylle kumartuneena ja pänttäsin. Tai ainakin yritin. Suurimman osan ajasta vilkuilin Jungkookia, joka kirjoitteli hyvin keskittyneen oloisena jotain pastellinsiniseen vihkoonsa. Huokaisten kaaduin selälleni sängylle - Jungkookin sängylle - ja suoristin jalkani tönäisten fysiikan kirjan samalla sivuun. Suljin silmäni ja mietin.

"Treffeistämme" oli kulunut pari päivää - tarkemmin laskettuna vajaa kaksi viikkoa, mutta aika oli kulunut kuin siivillä - ja olin viettänyt päiviä vuorotellen Jiminin ja tuon poikaystävän, sekä Jungkookin kanssa. Jotenkin Jungkookin elekieli viesti, ettei hän halunnut - tai ollut valmis, mistä minä tiesin - olla kahden muun ystäväni kanssa. Mutta ehkä se aika koittaisi pian.

Jimin oli naljaillut minulle lähes lakkaamatta Jungkookista, mutta melkein poikkeuksetta olin vain ignoroinut vanhemman sanat. Minun ja Jungkookin intensiiviset katseet häiritsivät selvästi meitä molempia, mutta niistä ei hiiskuttu halaistua sanaa, vaikkakin tarvitsin päivä päivältä enemmän itsehillintää, etten olisi käynyt tuohon käsiksi ja siksi välttelinkin mahdollisimman paljon läheisyyttä uuden ystäväni kanssa.

"Sä oot muuttunu", Jungkook yhtäkkiä tokaisi. Nousin hätkähtäen istumaan ja suuntasin kummastuneen katseeni nuorempaan. Ennen kuin kerkesin esittää jatkokysymyksiä, Jungkook jatkoi jo. "Et oo se sama ihminen, joka sillon autto mua. Sä olit - erilainen."

Kurtistin kulmiani ja katsoin Jungkookia tarkkaan, mutta poika ei edes vilkaissut minua. Hän oli täysin uppoutunut kirjoituksiinsa. Seuraavat, useat kysymykseni kaikuivat kuuroille korville, eikä aiheesta enää puhuttu.

Tiesinhän minä, että olin muuttunut, mutta että Jungkook oli sen noteerannut. Mitä ihmettä?

Pian oli aikani lähteä, kello oli jo vaikka mitä ja huomenna olisi aikainen herätys kouluun. Ovella kysyin, haluaisiko Jungkook hengata joku päivä minun, Jiminin ja Yoongin kanssa. Tummahiuksinen katsoi minua epäröiden mutta suostui sitten.

¤

4.11 pe

Heti seuraavana perjantaina anelin muut kolme Yoongille yökuntiin. Jimin näytti myrtynyttä naamaa, olisi kai halunnut peuhata poikaystävänsä kanssa ihan rauhassa, mutta suostui silti. Meni hetki ennen kuin Jimin sai vinguttua Yoongin suostumaan, mutta Jiminin tuntien asia oli selvä jo heti alusta asti.

Ja Jungkook. Hän oikeasti varmaan säikähti yökyläily juttua, mutta vakuutin, että hän saisi nukkua sohvalla aivan yksinään. Ja niin hänkin suostui. Olin tosin arvannut sen jo ennen kuin Jungkook sanoi sen. Osasin lukea nuorempaa jo melko hyvin, vaikka olimme tunteneet vain vaivaiset pari viikkoa.

"Missä se sun jätkäs viipyy?" kysyin tuskastuneena Jiminiltä. Minä, Jungkook ja Jimin seisoimme jo Yoongin ja Sijin kämpän edessä, mutta itse mustahiuksisesta ei näkynyt jälkeäkään.

"Sano käyvänsä kaupassa", Jimin mutisi hajamielisesti katse kännykässään. Tuhahdin närkästyneenä ja käännyin katsomaan Jungkookia. Poika nojasi seinään puolen metrin päässä minusta ja katseli hermostuneena portaikkoa. Annoin silmieni levätä tuossa nuoressa miehen alussa aika hartaasti, eikä hän edes huomannut tuijotustani.

"Sori ku oon myöhässä", Yoongin hengästynyt ääni pahoitteli äkkiarvaamatta yllättäen meidät kaikki. "Mitä sitä näin säikkyjä ollaan, ei kai naapurit oo häirinny?" mustahiuksinen kysyi reaktiomme nähdessään. Huolestunut ilme tuon kasvoilla sai minut miettimään, millaisia naapureita täällä mahtoi olla.

"Ei, ei. Ei mitään sellasta", Jimin kiirehti sanomaan ja tunki puhelimen takaisin taskuunsa. Sitten hän käveli poikaystävänsä eteen vino hymy kasvoillaan ja kiersi kätensä tuon kaulan ympärille välittämättä painavan näköisistä kauppakasseista, joita Yoongi piti molemmissa käsissään. Käänsin katseeni huokaisten Jungkookiin, koska tiesin mitä oli tulossa. Nuorempi hätkähti pienesti ja käänsi katseensa punastuen maahan. Hymyilin huvittuneena.