you're beautiful | BTS ~ FIN

108.

Hei! Mä oon tosiaan ollut nyt tosi tosi pitkällä tauolla, kokonaiset reilut puoli vuotta, johtuen henkilökohtaisista jutuista ja ihan vaan inspiraation puutteesta. Toivottavasti ette oo ihan kokonaan unohtanu mua! Mä oon tosi pahoillani ettei musta oo juuri mitään kuulunu, mut nyt yritän parhaani palailla tänne ja jatkaa teille kirjoittamista❤️

*Yoongin näkökulma*

Valkoisilla pöytäliinoilla koristellut puupöydät oli aseteltu kauniisti nurmikolle, omenapuiden suojiin. Omenapuut kukkivat, ja jotkut oksat pudottelivat valkeita terälehtiään maahan juhlavieraiden keskelle. Minä seisoin Jiminin vieressä nurmikolla, ja pitelin kuohuviinilasia kädessäni. Katselimme hymyillen kuinka vihdoin paikalle saapuneet Hoseok ja Taehyung hymyilivät toisilleen, seisten täyden herkkupöydän eressä. Juhlavieraat olivat kokoontuneet heidän ympärilleen, katselemaan juhlan toiseksi tärkeintä ohjelmanumeroa.

"Me ei haluttu tehdä tätä kirkossa, koska se ei tuntunu oikeelta. Niin me päätettiin että tehdään tää samalla kun leikataan kakku, täällä ulkona" Hoseok sanoi ujosti.

Poika kaivoi pukunsa taskusta punaisen samettirasian, ja avasi sen. Hitaasti hän nosti rasiasta kultaisen sormuksen, ja nosti katseensa Taehyungiin. Minä en voinut olla hymyilemättä, Taehyungin ruskeat silmät loistivat kuin tähdet.
Hitaasti sanaakaan sanomatta Hoseok pujotti kalliin sormuksen aviomiehensä sormeen, ja antoi tämän toistaa saman itselleen. Sitten he katselivat tosiaan hetken silmiin, kuin kadoten tästä hetkestä kokonaan johonkin toiseen todellisuuteen. Lopulta häävieraiden puhjetessa taputuksiin ja hurjiin suosionosoituksiin, he kietoivat kätensä toistensa ympärille ja suutelivat toisiaan pitkään.

"Yoongi, mä oon niin onnellinen niiden puolesta" Jimin sopersi, tarttuen käsivarteeni.

"Mä oon odottanu tätä niin kauan. Kato niitä. Ne on niin onnellisen näköisii, niin onnellisia. Oikeesti mä en kestä" Jimin höpötti, ja hymyili leveämmin kuin ikuisuuksiin.

"Mäkin oon."

Tuntui kuin olisimme avanneet uuden sivun elämässämme, tai pikemminkin uuden kirjan. Jatko-osan, mitä ei voi lukea ilman ensimmäistä tukahduttavan raatelevaa esikoisteosta. Sitä kirjaa, jonka lukemisen jälkeen vääntelehtii sängyssään pitkälle yöhön, miettien miten kaikki lopulta selvisivät, miten kaikki järjestyi. Se kirja mitä kauheudestaan huolimatta suosittelee kaikille, ja kertoo kuinka se herätti ajatuksia.
Heräsin ajatuksistani Jiminin lempeään tönäisyyn, ja keskityin taas hääpariin, päivän prinsseihin. Taehyung piteli Hoseokin avustuksella hopeista kakkulapiota, ja yhteistyössä he leikkasivat ison palan valkeasta kermakakusta. Vaivoin he saivat sen siirrettyä lautaselle, ja onnistuivat sotkemaan vain puolet puhtaalle pöytäliinalle. Jälleen kaikki vieraat hurrasivat, vihelsivät ja taputtivat. Jimin taputti haltioissaan, ja minä katsoin häntä aivan yhtä lumoutuneena.

Kun hääpari oli saanut itsensä taputusten saattelemana pöytään istumaan, oli meidän muiden vuoro hakea kakkua. Ihmisiä oli niin paljon, että päädyimme Jiminin kanssa sivummalle odottelemaan että kakkupöytään raivaantuisi meidän mentävä rako. Läähättelin vähän kuumuuttani, ja kirosin mustaa pukua jota jouduin auringossa pitämään.

"Mullakin on hiton kuuma" Jimin valitti, ja hörppäsi kuohariaan.

"Mennäänks tonne enemmän varjoon?" Ehdotin, ja siirryimme suuren puun oksien suojiin.

"Tää tuntuu unelta, uskomattomalta" totesin, ja Jimin nyökkäsi.

"Niin, en mä ois vuos sitten aatellu et me oltais vielä tässä. Todellakaan."

Hymyilin nyt vielä onnellisempana, virnistykseni ulottui varmaan korvasta korvaan.

"Mut tässä me ollaan, kaikki. Selvittiin ja asiat on menny vaan parempaan suuntaan."

Jimin nyökkäsi, ja minä hymyilin. Katselimme vieraita hetken, miettien joko meidän olisi aika hakeutua kakkujonoon. Silloin huomasimme kauempana, toisen puun alla Namjoonin ja tutun tytön. Namjoon piteli kädestä poikaa, jolla oli päällä oma liikuttava juhlapuku.

"Tuolla on Namjoon ja Nari!" Jimin hihkaisi.

Suuntasimme oitis heidän luokseen, ja Jimin heilutti kättään innoissaan. Naria kädestä pitävä poika vilkutti Jiminille iloisesti takaisin, mikä sai sydämeni lyömään oudosti. Olin niin onnellinen, niin onnellinen.

"Hei!" Jimin kailotti iloisesti, ja Namjoon nyökkäsi hymyillen.

"Ihana nähdä teitä täällä" Namjoon totesi, ja kääntyi sitten katsomaan Naria.

"Tää päivä on ihan uskomaton," Jimin aloitti, ja käänsi katseensa minuun.

"Mulla ei oo ollu näin hyvä olo ikuisuuteen."

Nari naurahti, ja hänen äänensä kuulosti kauniilta ja paljon eläväisemmältä kuin silloin kun sen viimeksi kuulin. Hänen pitkät hiuksensa näyttivät kiiltävän pehmeiltä, ja hänen kauniit silmänsä loistivat iloa ja onnea kevyen meikkikerroksen takaa. Hänen ruhjoutunut kaulansa oli parantunut huomattavasti, ja kauniit helmet veivät suurimman osan vielä näkyvissä olevien arpien huomiosta. Hänellä oli päällään vaalea kaunis mekko, jonka helma ylettyi juuri ja juuri polviin laskeutuen kauniisti hänen ylleen. Tyttö näytti terveeltä, iloiselta ja onnelliselta, enkä voinut uskoa että hän oli joskus ollut se sama oikeussalin itkuinen ja luurangonlaiha nainen. Namjoon oli todella nostanut hänet taas jaloilleen.

"Asiat on menneet niin paljon parempaan suuntaan. Me ollaan niin onnellisia yhdessä, Namjoon pelasti meidät ihan varmalta tuholta" Nari sopersi ujosti.

"Mä oon mun ja mun lapsen hengen sille velkaa."

Namjoon pudisteli päätään, ja huitaisi ilmaa rennosti kädellään.

"Mä en vaihtais yhtäkään hetkeä sun kaa, en kadu yhtään mitään."

Minua hymyilytti, olin niin ylpeä Namjoonista. Kaiken meidän sotkujen selvittelyn jälkeen, hän pystyi yhä auttamaan. Antamaan itsestään osia pois, korjaten muut. Ihailin sitä poikaa ihan suunnattomasti, ja niin me kaikki muutkin.

"Onks teillä sit nyt mitään tulevaisuudensuunnitelmia? Niinkun jatkoa, ootteko ajatellu mitään?" Jimin kysyi hymyillen, eikä edes yrittänyt peitellä ylpeyttään Namjoonin teoista. Minä nyökkäilin kysyvänä mukana, olin huono juttelemaan tai varsinkaan kysymään mitään.

Namjoon vilkaisi Naria, ja tyttö punastui ujosti nyökäten.

"Me muutettiin juuri uuteen asuntoon, vähän matkan päähän täältä. Meillä on suunnitelmissa aloittaa alusta, päästä yli kaikesta menneestä ja löytää vielä se elämä, mikä meiltä yritettiin viedä. Me halutaan olla onnellisia. Ja mä olen varma että me ollaan onnellisia neljästään" Namjoon hymyili, ja vilkaisi pientä poikaa jaloissaan.

Neljästään? Kaksi plus yksi on kolme, sen varmaan jokainen osaa laskea. Minä olin jo hämmentyneenä avaamassa suutani, mutta Jimin ehti ensin.

"Neljästään?"

Namjoon nyökkäsi hymyillen, naurahtaen meidän hämmennyksellemme.

"Nari on raskaana."

Minä en osannut reagoida mitenkään, tuntui kuin sydämmeni räjähtäisi onnesta heidän puolestaan. Jimin sen sijaan reagoi minunkin puolestani, hän puhkesi loputtomaan onnitteluun ja ryntäsi halaamaan Namjoonia ja Naria, molempia.

"Mä oon niin onnellinen teidän puolesta, eikä! Oikeesti! Ei oo totta!"

Namjoon nyökkäsi kevyesti punastuen, ja Nari nauroi. Kättelin ja halasin heitä molempia, onnitellen itsekin monta kertaa täysin hämilläni.

"Joo. Oon vasta viidennellä viikolla, mitä vaan voi vielä käydä. Mutta me ollaan niin onnellisia, ollaan luvattu unohtaa kaikki tän myötä ja jatkaa eteenpäin. Oon niin onnellinen."

Silloin tyttö purskahti itkuun, ja Namjoon kietoi kätensä hänen ympärilleen.

"Mä oon niin onnellinen, tuntuu että oon vihdoin turvassa ja teen oikein. Mä oon niin onnellinen."

Jiminkin näytti siltä että itkisi kohta, ja hymyillen tartuin hänen käteensä. Se pieni poika halasi Namjoonin jalkoja, sekin varmasti tiesi että pian kaikki järjestyisi paremmin, ja kenenkään ei tarvitsisi enää pelätä tai surra.