you're beautiful | BTS ~ FIN

104.

*Yoongin näkökulma*

"Moi" Chanyeol sanoi hiljaa, ja hymyili sitten ujosti.

Katsoin vaaleahiuksista poikaa silmiin, ja nyökkäsin. Hän oli muuttunut paljon, ja kun sanon paljon, todella tarkoitan sitä. Hänen hiuksensa olivat puhtaat ja kiiltävät, ja kasvot olivat paljon terveemmän näköiset ilman kuoppaposkia ja melkein mustia silmänalusia. Pojalla oli yllään raidallinen t-paita, joka paljasti hänen arpiset vaaleat käsivartensa. Nekin olivat parantuneet paljon, ja Chanyeol oli saanut reilusti lisää painoa. Luurangonlaihasta ja pelokkaasta lapsesta oli oikeasti tullut tuo edessäni istuva poika. Chanyeolin kaulaa koristi yhä erottuva jälki, mutta sekin oli parantunut huomattavasti. Pojan silmissä ei ollut enää jatkuvaa pelkoa, ja hän hymyili iloisesti kun istuimme katetun pöydän ääreen.

"Moi Chanyeol" sanoin hymyillen, ja hän katseli minua uteliaana.

Varmasti näytin itsekin erilaiselta ja olin muuttunut aika lailla, joten enpä ihmettele että tuijotimme toisiamme tovin puhumatta sanaakaan.
Minusta oli aivan uskomatonta miten Kwan oli pystynyt kokoamaan niin hajonneen ihmisen kuin Chanyeol, ja auttamaan hänet taas jaloilleen. Poika hymyili kuin enkeli, eikä hänessä ollut merkkiäkään minkäänlaisesta kivusta tai ahdistuksesta.

"Kaikki hyvin?" Kwan keskeytti hiljaisen tuijotuksemme, ja katsoi meitä huolestuneena. Sitten hän käveli Chanyeolin taakse, ja kietoi kätensä tämän ympärille.

"Joo" vastasin nopeasti.

"Susta on puhuttu paljon" Kwan hymyili, osoittaen sanansa minulle.

"Aijaa? Mitä te musta" kysyin, vaikka olin arvannut sen jo. Ei täällä varmaan muusta puhuttukkaan.

"Kaikenlaista. Chanyeolilla on ollu ikävä sua" Kwan nauroi, ja silitti nuoremman pojan hiuksia.

Tunsin kuinka Jimin nosti kätensä pöydän alla ylös, ja laski sen reidelleni. Vilkaisin häntä, ja poika näytti vähän hämmentyneeltä. Kai yritti tehdä selväksi minulle että olin hänen. Hymyillen laskin oman käteni Jiminin käden päälle, ja pidin siitä kiinni.

"Otatteko kahvia?"

"Joo" Jimin sopersi hiljaa, häntä ujostutti Kwanin avoimuus ja vieras paikka. Kuitenkin hän yritti urheasti rikkoa päällämme riippuvan hiljaisuuden.

"Hei, sulla ei oo syytä pelätä meitä yhtään" Kwan totesi yhtäkkiä, katsoen Jiminiä. Hän näytti huvittuneen sijasta vakavalta, vaikka hymyili samalla.

"En mä pelkää" Jimin yskäisi.

"Eikä sun tarvi pelätä että Yoongi veis taas Chanyeolin. En mä edes antais sitä pois" sinitukkainen poika nauroi, ja kaatoi meille kahvia posliinikuppeihin.

Jimin vilkaisi minua tietäväisen näköisenä, ja minä pyöritin silmiäni. Juupa juu, niinpä niin.

"Mutta joka tapaukses, mitä teille kuuluu?" Kwan kiirehti jatkamaan keskustelua, ennenkuin alkaisimme miettiä heidän suhdettaan tarkemmin.  Hän ei selkeästi pitänyt hiljaisuudesta.

"Ihan...hyvää" soperisin. Hörppäsin kahviani jonka join mustana, ja sen tutun kitkerä maku rauhoitti minua vielä vähän.

"Onks mitään suurta tapahtunu? Meinaan merkittävää?" Kwan jatkoi kyselyään, ja nosti lautasellisen keksejä keskelle kahvipöytää.

"Hoseok kosi Taehyungia" Jimin totesi hymyillen. Minuakin hymyilytti, ajatuskin siitä sai minut hymyilemään.

"Oikeesti?" Chanyeol henkäisi.

Hänen äänensä oli muuttunut paljon, se oli nyt paljon lapsellisempi ja jollain tapaa iloisempi. Ihan erilainen.

"Oon niin onnellinen niiden puolesta" hän jatkoi.

"Mekin. Niillä on juhlat kai ens kesänä?" Mietin, ja Jimin nappasi keksin tarjoiluastialta.

"Ihana kuulla oikeesti. Teille on tapahtunu kaikille niin paljon vastoinkäymisiä, että te ansaitsette pelkkää hyvää" Kwan hymyili, ja kaatoi Chanyeolin kahviin maitoa. Poika kiitti häntä hiljaa, ja Kwan nyökkäsi hymyillen.

"Ja Namjoon muutti sen tytön luo, joka oli oikeudes. Se jolla oli se poika?"

Kwan katsoi minua hetken, ja sitten hänen kasvonsa kääntyivät onnelliseen hymyyn.

"Mutta sehän on ihan uskomattoman hienoo! Oon niin onnellinen niidenkin puolesta, ja toivon niille kaiken mahodollisen hyvän. Se tyttö näytti niin on onnettomalt ja yksinäiseltä, oon niin onnellinen et sellasii ihmisii kun Namjoon on."

"Niin meki" Jimin hymyili, ja hämmensi kahviaan.

"Entä teille?" Jimin kysyi, ja mutusti keksiään.

"Eipä oikeestaan. Chanyeol on nyt nukkunu melkein viikon näkemättä yhtään painajaista, mikä on tosi hieno juttu" Kwan kertoi ylpeänä, ja Chanyeol punastui vähän.

"Joo... mulla on paljon painajaisia" hän sopersi hiljaa.

Katselin Chanyeolin hieman surullisia kasvoja, kun hän kastoi keksinsä kahvimukiin. Minäkin näin painajaisia, silloin kun sain nukuttua. Tai sitten nukuin niin sikeästi, etten nähnyt mitään. Ollenkaan yhtään mitään. Ja nukkuessani rutistin Jiminin lämmintä kehoa, ja hengitin hänen hiustensa tuoksua. Se oli paras lääke minun painajaisiini.

"Onko sulla oma huone?" Jimin kysyi Chanyeolilta uteliaana.

Kämppä oli aika pieni, ja mietin oikeastaan samaa itsekin.

"Ei... ei mulla oo. Nukun Kwanin vieressä" poika myönsi, ja tuijotti jalkojaan ujosti hymyillen.

"Ai."

Jimin oikeasti virnisti minulle, ja potkaisin hänen nilkkaansa hellästi jalkaterälläni. Hän vain pyöräytti silmiään, ja jatkoi virnuiluaan.

"Ja Chanyeolia pelottaa usein, joten se on ihan kiva järjestely meille" Kwan jatkoi.

"Joo. Ja mul on niitä painajaisii...niin paljon. Mut mulla on oikeesti nyt paljon parempi olla" Chanyeol totesi, ja hänen suupielensä kääntyivät kissamaiseen hymyyn.

Hymyilin. Olin niin onnellinen että Chanyeolilla oli kaikki niin paljon paremmin. Hän oli ollut niin jätkyttävän huonossa kunnossa silloin niin henkisesti kuin fyysisestikkin, että olin pelännyt hänen puolestaan aidosti. Nyt kuitenkin tuo sinihiuksinen ihme oli jotenkin onnistunut pelastamaan Chanyeolin hengen.

"Katon kans että Chanyeol saa sen lääkkeet, niitä on niin paljon että se tarvii apua niiden ottamises" Kwan huokasi, ja hörppäsi kahviaan.

"Ja ne on kyllä auttanu, mut henkinen puoli on ihan asia erikseen ja sitä ei korjata vaan lääkkeillä. Tästä kaikesta toipumiseen menee vielä todella pitkään, jopa loppuikä? Mutta me jutellaan paljon ja ollaan saatu purettuu Chanyeolin ajatksia tästä kaikest esiin. Se auttaa mua ymmärtämään miltä siit tuntuu."

"Ootteko te miettiny tulevaisuutta? Niinku...aiotteks sillonki asuu yhdes vai?" Jimin kysyi ääneen.

Kwan hämmentyi kysymyksestä. Ensin näytti siltä ettei sinitukkainen ollut kuullut sitä ollenkaan, ja sitten poika punastui hennosti.

"Katotaan sitä sitten" hän totesi hiljaa, ja Chanyeol hymyili hänelle.

Oli ihanaa nähdä kun Chanyeol hymyili. En ollut koskaan nähnyt hänen hymyilevän, enkä kyllä koskaan häntä kunnolla selvänäkään. Oli outoa kuinka erilainen Chanyeol oli selvänä kuin päissään, ja minua hymyilytti ajatus siitä ettei Chanyeol enää pääsisi ryyppäämään. Hän oli vielä ihan liian pieni, ja luotin kyllä Kwaniin.
Tunsin kuinka Jimin nojasi minuun, ja hiljaa silitin hänen pehmeitä hiuksiaan. Juttelu täällä oli hänelle varmasti outoa ja vierasta, varsinkin kun hän oli nähnyt Chanyeolin vain kahdesti ennen tätä. Ensimmäisen kerran sairaalassa kun hän hyökkäsi kimppuuni, ja toisen kerran oikeudessa. Hyvät muistot varmasti. Nyt kuitenkin Jiminkin oli kerännyt rohkeutensa, ja näytti tajuavan ettei Chanyeolissa ollut yhtään mitään pelättävää.