you're beautiful | BTS ~ FIN

35.

Tällä fanficilla on nyt yli 8k lukijaa. Kiitos aivan älyttömästi kaikille, en voi sanoin kuvailla paljonko tää merkitsee mulle. Kiitos❤️

(Timeskip eiliseen, kun Taehyung ja Hoseok olivat ulkona)

!HUOM! Tämä luku sisältää myös joillekkin mahdollisesti epämiellyttäviä itsetuhoisuuteen liittyviä aiheita, joten jos tiedät ettet kestä niitä, ethän lue. Stay safe❤️

*Hoseokin näkökulma*

Ilta alkoi hämärtyä entisestään. En tiennyt mitä tehdä, Taehyung itki yhä minua vasten. Olin niin rikki, mutta ennen kaikkea hän oli rikki. Tunsin oloni järkyttäväksi, mutten voinut edes kuvitella kuinka hirvittävältä Taehyungista tuntui. Hän oli menettänyt kaiken. Ensiksi poikaystävänsä.
Kaiken sen jälkeen mitä hän oli tehnyt Jungkookin vuoksi, poika ei ollut selvinnyt. Tiesin että Taehyung oli antanut kaikkensa, koko sydämensä pelastaakseen ihmisen jota hän rakasti. Se ei riittänyt, valitettavasti.
Nyt poika oli vielä sortunut tähän. Syömiseen. Tai pikemminkin sen lopettamiseen. En tiennyt miksi, milloin tämä oli alkanut. Tekikö Taehyung tämän koska hän vihasi itseään?

"Kulta..." kuiskasin hiljaa.

Taehyung nyyhkäisi, ja hengitti hiljaa rintaani vasten.

"Mä rakastan sua...ihan sama mitä käy. Mä rakastan sua niin paljon, haluun pelastaa sut. Oot liian arvokas"

Taehyung nyyhkäisi uudelleen, ja tunsin hänen kehonsa tärisevän.

"Mua hävettää." Poika sopersi vihdoin.

"Sun ei tarvi hävetä, rakastan sua. Ihan sama mitä käy, niinkuin sanoin jo"

"Oon niin arvoton. Aiheutan vaan kaikkee pahaa, mun pitäis kuolla. Ei mulle oo paikkaa täällä, mun koti ei oo täällä. Mun koti on siellä missä Jungkook on. Mä rakastan Jungkookia, mä rakastan sitä poikaa" hän sopersi itkien.

"Mut pahinta tässä on se, et rakastan sua. Eniten. Nyt. Mun aivot on sairaat, ne ei halua antaa mun rakastaa sua. Ne haluaa vaan Jungkookin. Ne ei jätä mua rauhaan. Mun ajatukset ajaa mua takaa, ja aina kun ajattelen sua ne kirkuu. Ne haluaa vaan Jungkookin. Kaikki muut on uhka." Poika pysähtyi hengittämään, ja jatkoi värisevällä äänellä:

"Ainoa tapa millä voin päästä taas Jungkookin luo, on...kuolla. Nukkua pois. Se on mun ainoo vaihtoehto."

Olin hetken hiljaa.

"Kulta. Sulla on niin monta muuta hyvää vaihtoehtoo. Sut saadaan kuntoon, sun täytyy vaan antaa ittelles lupa rakastaa mua. Voin auttaa sua, lupaan etten koskaan hylkää sua. Lupaan etten koskaan jätä sua, oon aina sun luona. Mä lupaan tehdä sen, mä lupaan tehdä kaikkeni. Mä rakastan sua Taehyung." Sanoin hiljaa, mutta niin selkeästi että hän varmasti kuuli joka sanan, jonka sanoin.

Ennenkuin poika ehti sanoa sanaakaan, painoin hänet hellään suudelmaan. Muutaman sekunnin mietinnän jälkeen, Taehyung kietoi kätensä tiukemmin ympärilleni ja suuteli minua takaisin. Silloin tiesin, että voisin pelastaa pojan. Selviäisimme tästä yhdessä, eikä mikään voisi estää meitä.

Yhtäkkiä Taehyung riuhtaisi itsensä irti otteestani. Hänen simänsä kiilsivät hämärässä, ja poika itki, uudelleen. Näin kuinka äänet hänen pääsä sisällä huusivat toinen toistaan lujemmin, yrittäen olla se kovin voima joka hallitsee. Ojensin käteni, mutta Taehyung peruutti kauemmas. Katulamput syttyivät valaisemaan pimeää puistoa, ja mutaiset lätäköt heijastivat lamppujen valoa pimeään.