you're beautiful | BTS ~ FIN

36.

*Hoseokin näkökulma*

Heräsin levottomasta unestani, ja nousin istumaan. Hieroin silmiäni, ja nopeasti käänsin katseeni Taehyungiin. Poika nukkui rauhallisesti, ja puristi peittoaan itseään vasten. Varovasti silitin hänen poskeean, ja unissaan hän liikautti kättään.
Huomasin siteiden vuotaneen läpi, ja hänen kätensä oli jälleen täysin punainen verestä. Surullisena kömmin ylös, ja lähdin etsimään puhdistusvälineitä ja uutta sidettä hänen pieneen käteensä.

Kävelin kylpyhuoneeseen, ja avasin lääkekaapin. Huomasin Jiminin ja Yoongin nukkuvan yhä, sillä he eivät olleet keittiössä. Namjoon ja Jin tosin istuivat jo juomassa kahvejaan, ja Namjoon katsoi minua merkitsevästi. Käänsin pääni pois, ja keräsin tarvitsemani tavarat kaapin hyllyiltä.

Kipitin takaisin makuuhuoneeseen, ja varovasti herätin Taehyungin. Poika vinkaisi kivusta kun irrotin punaisen siteen, ja sulki silmänsä kun aloin puhdistaa yön yli vuotaneita haavoja. Saatuani hommani loppuun käärin päälle uuden siteen, ja suutelin hellästi hänen kättään. Taehyung ei sanonut mitään, hymyili vain hiljaa ja väsyneesti.

"Taehyung?" Kysyin lempeästi.

Taehyung vastasi kysymykseeni katseellaan.

"Mennäänkö syömään?" Kysyin hiljaa, ja tartuin hänen vasta sidottuun käteensä.

Pujotin sormeni hänen sormiensa lomaan, ja varoen poika puristi kättäni.

En jäänyt odottamaan vastausta, vaan kaappasin Taehyungin syliini. Hän oli aivan liian kevyt, ja meinasin purskahtaa itkuun siihen paikkaan. Kannoin pojan keittiöön, ja istutin hänet tuolille. Jin ja Namjoon olivat kadonneet keittiöstä, eikä heidän kenkiäänkään näkynyt eteisessä. He olivat kai menneet ulos, ja hymähdin hiljaa itsekseni. Mitäköhän he ajattelivat tästä kaikesta?

"Mitä haluut syödä?" Kysäisin.

"Ei oo nälkä" Taehyung sanoi hiljaa.

Kiedoin käteni hänen ympärilleen, ja painoin suukon hänen poskelleen.

"Tänään "ei oo nälkä" ei oo valitettavasti listalla" totesin, ja aloin kaivaa ruokaa kaapista.

Taehyung katseli silmät suurina kun asetin hänen eteensä kulhollisen hedelmiä, ja kaksi paahtoleipää.

Poika alkoi tuijottaa ruokaansa. Hän tuijotti ja tuijotti, kunnes totesi vihdoin:

"En mä voi syödä näitä."

Katsoin hänen tummiin silmiinsä, ja tajusin että olin alkanut itkeä. Minulla ei ollut mitään hajua kuinka saisin hänet taas syömään, mitä minä olin oikein kuvitellut? Että otan ruokaa ja sanon että 'syöppä tästä ja parane'?
Vaivihkaa aloin pyyhkiä silmiäni, ja Taehyung katsoi minua hätääntyneenä.

"Hoseok älä itke" hän sopersi, ja huomasin kyyneleiden valuneen hänenkin poskilleen.

"Anteeks etten mä pysty tähän" vastasin heikolla äänellä, ja laskin katseeni maahan.

Silloin Taehyung katsoi minua pitkään, ja yritti heikosti hymyillä.

"Hoseok sä pystyt tähän. Sä oot mun paras tuki nyt, sano et rakastat mua niin jaksan vielä vähän eteenpäin"

"Taehyung mä rakastan sua, voitko pliis syödä ees vähän? Mun takia? Oikeesti..."

Ääneni sortui säälittäväksi korinaksi. En voinut sille mitään, ja tuijotin Taehyungia kyyneleet silmissäni.

Silloin poika otti haarukan, ja alkoi syödä. Ilmeettömästi hän tunki kokonaisen puoli lautasellista ruokaa suuhunsa, ja näin kuinka hänen poskilleen valui yhä uusia kyyneleitä. Hän selkeästi pakotti itsensä syömään, ja hätäännyin heti. Minua pelotti, tilanne oli pelottava ja ahdistava. Aivan kuin Taehyung olisi jossain muualla, eikä täällä pakkosyöttämässä itseään.

"Taehyung lopeta mua pelottaa." Sanoin hiljaa, ja siinä samassa haarukka putosi hänen mekaanisen oloisesta kädestään kilahtaen pöydälle.

"Anteeks"

Silloin hän nousi nopeasti ylös tuoliltaan, ja juoksi ulos keittiöstä. Nopeammin kuin itsekkään tajusin, olin jo rynnännyt hänen peräänsä käytävään.

"TAEHYUNG" huusin, ja yritin saada pojan kiinni. Olin kuitenkin liian hidas, ja poika paiskasi kylpyhuoneen oven kiinni suoraan nenäni edestä. Hän käänsi oven lukkoon, ja löin nyrkkini siihen. Painoin korvani ovea vasten, ja kuulin sisältä hiljaista itkua.

"Taehyung tuu ulos! Mä oon niin pahoillani, tuu ulos. Mitä sä teet, Taehyung?" Sopersin ovea vasten.

Silloin kuulin kuinka hän veti vessan, ja tiesin pojan oksentaneen. Aloin itkeä, ja vajosin ovea vasten lattialle nyyhkyttämään.

"Taehyung...avaa ovi" nyyhkytin, ja yritin painaa kahvaa alas.

Sisältä ei kuulunut mitään, ja jatkoin hiljaista kuuntelemistani. Vielä muutaman minuutin jälkeenkään mitään ei kuulunut, ja aloin huolestua. Huusin ja hakkasin ovea, mutta mitään ei kuulunut.

Lopulta mursin lukon potkaisemalla sitä, ja työnnyin väkisin huoneeseen. Laskin katseeni, ja suoraan edessäni istui Taehyung. Hän oli vajonnut polvilleen, ja itki hiljaa painaen vielä puhdasta metallista terää rannettaan vasten. Hän oli repinyt veriset siteet ranteistaan, ja ne olivat pudonneet lattialle hänen viereensä.

Huusin, ja yritin astua lähemmäksi ottaakseni sen hirvittävän esineen pois häneltä. Taehyung kuitenkin katsoi minua niin uhkaavasti, etten uskaltanut koskea häneen.

"Hoseok mä...haluan...viilt..."
hän nyyhkytti.

Tilanne oli niin sekava etten tajunnut enää mitään, varsinkaan vasta heränneellä päälläni. Kumarruin Taehyungin viereen, ja käärin toisen hihani ylös. Työnsin käteni hänen omiensa viereen, ja osoitin rannettani. Tartuin toisella kädelläni hänen terää pitelevään käteensä, ja painoin sen omaa kättäni vasten.
Taehyung katsoi minua kauhistuneena, muttei liikuttanut kättään.

"Nyt Taehyung. Viillä mua niin monta kertaa kun haluaisit viiltää itteäs" totesin hiljaa.

Taehyung ei ollut uskoa korviaan.

"Mitä?" Hän niiskaisi.

"Nyt. Tee se. Se sattuu yhtä paljon, tai jopa vähemmän kun että tekisit sen ittelles."

"Ei."

Vavisten Taehyung antoi terän pudota lattialle. Hän purskahti sydäntäsärkevään itkuun, ja heittäytyi halaamaan minua.
Itkien puristin hänet itseäni vasten, ja annoin kyyneleideni valua.

"Anteeksi Hoseok...mä oon niin pahoillani, anteeksi" poika sopersi, ja silitin hänen hiuksiaan.

"Taehyung se on okei. Kaikki on okei. Kaikki järjestyy, mä lupaan. Rakastan sua."

Tässä tosi sekava ja lyhyt osa, koska valmistelen parhaillani pidempää ja parempaa lukua, jossa tapahtuukin jo melkoisesti☺️❤️