you're beautiful | BTS ~ FIN

66.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!🇫🇮

*Yoongin näkökulma*

En uskaltanut koskea Jiminiin, joten seurasin häntä hiljaisena keittiöön. Poika istui penkille, ja istuin häntä vastapäätä, kyyneleet yhä poskilleni valuen.

"Miksi."

Painoin pääni alas, minua hävetti niin hitosti vaikka tiesin että selitykseni ehkä lievittäisi syyllisyydentunnettani. Rykäisin, ja katsoin Jiminin tummiin silmiin. Hän katsoi minua takaisin, odottaen että alkaisin puhua.
Kerroin hänelle ensin siitä kuinka tapasin Chanyeolin, ja kuinka päädyin hänen asunnolleen. Ja kuinka joimme yhdessä ja hän halusi pilata minut.

"Yoongi mitä helvettiä" Jimin totesi hiljaa.

"Mä tiiän mä tiiän!" Parkaisin, ja purskahdin uudelleen itkuun.

"Musta vaa tuntu niin hylätyltä ja aattelin et voisin tuntee itteni rakastetuks."

Jimin katsoi minua, ja näin kuinka hänen ruskeat silmänsä alkoivat kostua.

"Mut Yoongi mä rakastan sua."

"Mä tiiän."

Sitten kerroin kuinka melkein päädyimme sänkyyn, mutta emme sitten päätyneetkään. Olin osannut sanoa ei ajoissa. Taino, ajoissa ja ajoissa. Jimin hymyili hieman, mutta vakavoitui taas sitten.

"Sä annoit sen koskea suhun."

Nyökkäsin hiljaa. Jimin pudisti päätään, ja katsoi minua surullisena.

"Miks."

"En mä tiedä."

En oikeasti tiennyt. Minusta se vain tuntui hyvältä silloin, enkä ajatellut kehoani pyhänä. Halusin vain tuntea itseni tärkeäksi.

Sitten kerroin kuinka Chanyeol alkoi itkeä. Ja kuinka hän kertoi Baekhyunista ja heidän suhteestaan. Jimin näytti pahoinvoivalta ja ahdistuneelta. Hän katseli minua levottomana, ja heilutteli jalkojaan.

"Chanyeol on 16" lopetin juttuni.

Jimin nosti päänsä hitaasti käsistään, ja katsoi minua. Kaikki väri oli kadonnut hänen kasvoiltaan, ja ne olivat nyt valkoisemmat kuin pöydällä himmeästi loistava lamppu. Hitaasti nousin tuoliltani, ja kiedoin käteni Jiminin tärisevän kehon ympärille. Poika painautui rintaani vasten, ja purskahti itkuun. En sanonut mitään, annoin hänen vain itkeä. Jimin puristi minut itseään vasten, ja silitin hellästi hänen vaaleita hiuksiaan.

"Oon pahoillani et tällasta käy. Tää oli mun vika."

Jimin katsoi minua itkuisilla silmillään, ja pyyhin hellästi kimaltavan kyyneleen pojan poskelta pois. Hän näytti niin hämmentyneeltä ja kauniilta, rakastin Jiminiä niin paljon.

"Ei oo sun vika et on sellasia ihmisiä kun Baekhyun."

"Saankö mä suudella sua?" Töksäytin, ja Jimin katsoi minua hetken. Sitten hän nyökkäsi.

Painoin varovasti huuleni Jiminin pehmeille huulille, ja Jimin kietoi kätensä kaulalleni vastaten suudelmaani hellästi. Silitin hänen hiuksiaan, ja suutelimme toisiamme hetken siinä hämärässä keittiössä.
Lopulta irrottauduin, ja katsoin Jiminiä. Hän hymyili heikosti, ja pyyhki kyyneleitään. Istuin hänen viereensä tuolille, ja silitin hellästi hänen kalpeaa poskeaan.

"Jimin sähän tiedät että mä rakastan sua yli kaiken, ja en vaihtais sua mihinkään tässä maailmassa. Oot mulle kaikista rakkain eikä kukaan vois koskaan korvata sua. Rakastan sua ihan vitusti, rakastun suhun joka päivä uudelleen. Jimin mä rakastan sua niin paljon ettet sä tuu koskaan käsittämään sitä."

Tuo oli vaikenta mitä olen ikinä sanonut. Punastuin kevyesti, ja laskin katseeni maahan. Silloin tunsin kuinka Jimin tarttui minua kädestä, ja painoi pehmeät huulensa omilleni. Hämmentyneenä suutelin häntä takaisin. Tunsin kuinka Jimin alkoi taas itkeä, ja nostin hänet lempeästi syliini tuolille. Hiljaa tuuditin häntä, ja Jimin kietoi jalkansa lantioni ympärille.

"Mäkin rakastan sua" hän sopersi hiljaa.

Suutelin Jiminiä hymyillen, ja laskin käteni hänen lantiolleen. Jimin säpsähti himan, mutta hymyili sitten.

"Anteeksi" sanoin hiljaa, ja kiedoin käteni sylissäni istuvan pojan ympärille.

"Ei se mitään" Jimin hymyili, ja pyyhkäisin hiukset hänen silmiltään. Haisin yhä hirveältä ja minulla oli huono olo, mutta pääni oli sentään selventynyt jonkun verran. Nousin ylös tuolilta, ja kannoin Jiminin makuuhuoneeseen. Laskin hänet lempeästi sängylle, ja kaaduin hänen viereensä. Jimin kietoi kätensä kaulalleni, ja painoi itsensä niin lähelle minua kuin mahdollista. Halasin häntä lujaa, pelkäsin että poika yhtäkkiä katoaisi. Pelkäsin etten näkisi häntä enää koskaan, että hän jättäisi minut. Hätääntyneenä puristin Jiminiä niin kovaa, että hän vinkaisi hiljaa.

"Sori" mumisin, ja hellensin otettani.

"Rakastan sua" Jimin kuiskasi, ja silitti hiuksiani.

Se tuntui hyvältä, hänen kätensä olivat pehmeät ja hellät. Hiljaa poika alkoi vajota uneen hiuksiani silitellen, ja minä hymyilin hänelle. Olin niin onnellinen että Jimin oli antanut minulle anteeksi, en voisi elää ilman häntä.

"Rakastan sua eniten" sanoin hiljaa, mutta Jimin ei kuullut sitä enää. Poika nukahti hymyillen rintaani vasten, jalat omien jalkojeni lomassa ja kädet kaulallani. Olin niin onnellinen.