you're beautiful | BTS ~ FIN

100.

Oho, luku 100. 75K lukijaa, ja 10K votea. Kiitos kaikille aivan älyttömästi, tää kirja lähestyy loppuaan ja en pysty selittämään kuinka paljon teidän tuki merkitsee mulle. Toivon että pidätte näistä muutamasta viimeisestä luvusta aivan yhtä paljon kuin entisistäkin❤️

*Taehyungin näkökulma*

Heräsin huonoon oloon. Tuntui kuin vasara hakkaisi päätäni, ja äännähdin kärsivästi. Tarkemmin sanottuna koko kroppaani särki. Kierähdin kyljelleni, ja tajusin ettei Hoseok ollut vieressäni. Hoseok. En muistanut eilisestä mitään, ja painoin käteni otsalleni. Hirveä kipu jyskytti päätäni, ja yritin helpottaa oloani hieromalla otsaani. Se ei auttanut, ja kasvoni vääristyivät kivusta. Sitten hitaasti silmäni uudelleen avattuani huomasin Hoseokin. Hän istui sängyn laidalla, pää käsissään.

"Hoseok" vinkaisin, ja poika kääntyi minuun päin.

Hänen ruskeat silmänsä olivat kyynelistä märät, ja hän katsoi minua arasti.

"Kuule Taehyung... mä oon pahoillani."

"Mhmh...häh" mumisin, ja haukottelin.

"Ei mun pitäny, lupasin etten juo ja otin kuitenki ja-"

Ai niin. Hoseok joi eilen. Muistot alkoivat pikkuhiljaa palata mieleeni, ja katsoin Hoseokia. Taino yritin muistaa, kaikki oli sotkua.

"Sä et taida muistaa mitään?" Hän totesi.

Pudistin päätäni. En muistanut mitään.

"No siis..."

Katsoin Hoseokia hämmentyneenä. Hän näytti hermostuneelta ja pelokkaalta, katsoessaan minua vaaleiden hiustensa lomasta.

"No siis mitä?" Kysyin tyhmänä.

"Etkö sä oikeesti muista mitään?"

Pudistin päätäni.

"Me...me oltiin molemmat kännissä ja päädyttiin tänne ja mä en tiedä mikä muhun meni mut mä vaan aloin ajatella kuin kaunis oot ja kuinka paljon rakastan sua ja... mä niinku tiedätsä koskin suhun etkä sä sanonu mitää ja sit se vaan eteni siit ja sit muapelottaaettetsäoikeestihalunnusitä" Hoseok sopersi hiljaa.

Katsoin Hoseokia hiljaa. Jotain hämäriä muistikuvia alkoi palata mieleeni, ja minua alkoi hymyilyttää. Ne sanat mitä Hoseok oli oikeasti tarkoittanut vaikkei ollutkaan selvin päin, Hoseokin punoittavat posket ja epävarma hymy hämärässä huoneessa.

"Mä ymmärrän et mä tein väärin" Hoseok sanoi niin hiljaa, että hädin tuskin kuulin sen.

"Et."

Poika katsoi minua hiljaa, ja huokaisi. Hellästi hän silitti hiuksiani, ja katsoi minua silmiin.

"Se on silti väärin. Tiesin että tekisin jotain tyhmää ja silti mä menin tekemään tän, vittu vihaan mua."

Tartuin hätäisesti Hoseokin käteen, ja pitelin siitä kiinni. Katsoin häntä, ja hän katsoi minua.

"Jos en ois halunnu sitä, oisin sanonu ei. Rakastan sua ja mä tunnen itteni niin tärkeeksi sun kaa. Ei sulla oo mitään syytä olla pahoillas mistään."

Hoseok katsoi minua hiljaa, ja alkoi sitten hymyillä.

"Anteeks. Mä vaan pelkään aina niin paljon että satutan sua tai teen jotain mistä sä et pidä. Lupaathan sanoo jos haluut että lopetan? En mä loukkaannu, mä vaan opin tuntemaan sut paremmin."