you're beautiful | BTS ~ FIN

25.

Sori että tässä on nyt taas kestäny ikuisuus! Anteeks jos tässä on virheitä, oon todella väsynyt. Yritän nyt alkaa päivittämään tätä useammin, oon pahoillani tästä "tauosta"❤️

*Hoseokin näkökulma*

Heräsin aamuauringon kirkkaisiin säteisiin. Venyyttelin, ja lysähdin taas makaamaan sängylleni. Kuulin kuinka Jimin ja Yoongi keskustelivat siitä, kumpi menisi suihkuun ensimmäisenä. En nähnyt heitä iltaseitsämän jälkeen, joten heillä oli tainnut olla villi yö. Hymyillen kömmin ylös sängystäni, ja lähdin suunnistamaan kohti keittiötä. Menomatkallani pysähdyin poikien sängyn viereen.

"Viekää sit likaset lakanat mukananne, kukaan ei haluu siivota niitä"

Näin kuinka puna kohosi molempien kasvoille.

"Ei me-" Jimin aloitti.

Huitaisin kättäni merkiksi, että sillä ei olisi väliä. Jimin nousi nopeasti ylös, ja meni suihkuun. Yoongi veti mustan t-paidan ylleen, ja lähti kävelemään kohti keittiötä.

Käännyin katsomaan, ketkä muut olivat vielä nukkumassa. Silmäni kiersivät tyhjissä sängyissä, kunnes huomasin Taehyungin. Hän oli vihdoin uskaltanut tulla tänne nukkumaan. Hän nukkui yksin aivan liian suuressa parisängyssä. Sänky oli tarkoitettu hänelle ja Jungkookille, mutta nyt hän oli yksin. Poika oli mytännyt unissaan täkeistä jonkinlaisen rullan, ja halasi sitä. Hänen pehmeä poskensa oli painunut peiton kangasta vasten, ja poika näytti rauhalliselta. Sydämeni kuitenkin särkyi näystä. Olisin voinut vaikka kuolla sen puolesta, että tuo esine jota hän halasi olisi ollut Jungkook. Minusta tuntui pahalta. Toivoin että Taehyung näkisi jotain unta Jungkookista, ja se auttaisi häntä jaksamaan.

Yhtäkkiä kuitenkin pojan suu vääntyi mutrulle. Hän alkoi vikistä hiljaa, ja rutisti peittorullaa tiukemmin itseään vasten.

"Ei-ei e-ei" hän sopersi hiljaa, ja näin kuinka yksi kyynel valui hänen poskelleen.

Kävelin hitaasti sängyn vierelle, ja istuin peitolle. Silitin kädelläni Taehyungin pehmeitä hiuksia, ja kuiskasin rauhoittelevia lauseita hänen korvaansa. Silloin Taehyung lopetti levottoman nyyhkytyksensä, ja rauhoittui.

"Jungkook?" Hän vinkaisi hiljaa, pitäen yhä silmiään kiinni.

"Ei, se oon vaan mä. Hoseok." Sanoin hiljaa.

"Missä Jungkook on? Se ei nukkunu mun vieressä...voitko hakee sen?"

Sydämmeeni sattui. Sattui oikeasti.

"Taehyung. Jungkook on kuollut"

Pojan silmät täyttyivät kyynelistä.

"Ai...niin"

Laskin pääni alas. Olisin tehnyt mitä vain saadakseni olla jossain muualla. Jokin kuitenkin esti minua lähtemästä pojan luolta. Tuijotin Taehyungia, ja hän katsoi minua itkuisena takasin.

"Oon pahoillani etten oo Jungkook" kuiskasin.

"Älä oo. Musta sä oot hyvä sellasena ku oot. Oot hyvä Hoseokina"

Punastuin hieman.

"Jos voisin, oisin kuollu Jungkookin puolest" sanoin.

Taehyung katsoi minua totisena, ja hämmennys paistoi hänen silmistään. Silloin hän tajusi sanomani sanat, ja avasi suunsa.

"Älä sano noin. Se ei ois korjannu mitää"

Kurtistin kulmiani.

"Mut sulla ois yhä Jungkook. Mä tekisin mitä vaa et saisitte taas tavata toisenne"

"Se ois vaa pahentanu Jungkookin tilannetta. Se poika oli sairas. Nii sairas et mikää ei voinu parantaa sitä. Mikää muu ku kuolema. Elämä ei oo tarkotettu kaikille, se sano nii. Ja ehkä elämä ei ollu tarkotettu sille." Taehyung sanoi hiljaa.

Olin sanaton. Tuijotin poikaa, enkä ollut varma oliko suuni jäänyt auki. Olin hämmästynyt siitä, kuinka järkevästi poika ajatteli tässä tilanteessa.

"Taehyung mä oon ylpee susta. Oot tosi rohkee ja vahva, selviit mistä vaa"

Taehyung käänsi katseensa toiseen suuntaan.

"Kiitos. Oon vaa vähä miettiny asioita, ja tajunnu et ei Jungkook ois halunnu tätä. Ei se ois halunnu nähä mua näin. Joten mun pitää päästä yli. Mun pitää yrittää kullata kaikki hyvät muistot, mut en haluu unohtaa mitää. En yhtä ainoota sekunttii. Joka ikine hetki oli nii tärkee mulle, meille molemmille. Ja nyt niitä ei saa enää koskaa takasin, koska se poika on poissa." Taehyung sopersi.

"Voi sua" kuiskasin, ja painoin Taehyungin lämpimään halaukseen.

"Musta tuntuu nii pahalt sun puolest, ootko varmasti okei?" Kysyin vielä varmuuden vuoksi.

"Oon. Mulla on vaa vähä nälkä"

Hymähdin.

"Muuten, jos saan kysyy. Mitä unta näit?"

Taehyung jähmettyi.

"Sori, en ois saanu kysyy tota.

"Näin unta siitä et olin taas Jungkookin kaa. Mut sit sain tietää et oon kuollu. Se oli sen hinta, enkä mä halunnu maksaa sitä. Ei Jungkookkaan ois halunnu et mä teen sitä. Se sano mulle nii. Joten päätin elää. Se sattu, jättää Jungkook sinne yksin. Mut sisimmässäni mä tiiän et satuttaisin viel pahemmin mun ympäril olevia ihmisii jos lähtisin. Se ois sen arvosta, mut en haluu satuttaa muita"

Olin ihmeissäni, kuinka Taehyung kykeni muodostamaan noin paljon sanoja. Näinä päivinä hän oli yleensä hyvin hiljainen ja sulkeutunut ihminen. Nyt hän kuitenkin purki ajatuksiaan minulle, ja tunsin oloni tärkeäksi. Voisin kuunnella häntä loputtomiin.

"Voidaanko nyt mennä syömään?" Poika keskeytti ajatukseni.

"Joo" hymähdin, ja yhdessä lähdimme tassuttelemaan kohti keittiötä.

Keittiössä istuivat jo kaikki muut, lukuunottamatta Namjoonia joka oli lähtenyt ulos. Istuuduin Taehyungin viereen, ja kokosin aamiaiseni lautaselleni. Ruoka oli jälleen kerran taivaallista.

"Kuka tän on tehny?" Kysyin suu täynnä ruokaa.

"Namjoon ja Jin" Jimin mussutti.

"Tää on ihan hiton hyvää" hymyilin, ja katsoin Taehyungiin.

Ujona poika mutusti munakkaansa reunaa, ja tökki haarukallaan pekonisiivuja.

"Ota vaa ihan reippaasti, tein tän sua varten" Jin hymyili Taehyungille.

Pojan sanoista rohkaistuneena Taehyung ahmi ruokansa nopeasti, ja otti vielä lisääkin. Tunsin sydämmeni sulavan, kun näin pojan syövän hyvin ensimmäistä kertaa ikuisuuteen.

-

Ruokailun jälkeen lähdin laahustamaan takaisin kohti makuuhuonetta. Taehyung tassutteli perässäni, ja istuutui sänkyni laidalle. Katsoin häntä hämmästyneenä.

"Saanks tulla viereen? Mua väsyttää ja oon vähän täynnä" Taehyung sopersi ujona.

"Totta kai" sanoin, ja tein tilaa pojalle.

Taehyung käpertyi kerälle kylkeäni vasten, ja nukahti saman tien. Hymyillen silitin hänen selkäänsä, ja tunsin kuinka onni kupli sisälläni.

Ehkä kaikesta vielä selvittäisiin.