you're beautiful | BTS ~ FIN

73.

*Jiminin näkökulma*

Istuin Yoongin sängyn vierellä, ja tuijotin hänen levollisia kasvojaan. Poika oli sulkenut silmänsä taas, ja nukkui. Ehkä. Parin tunnin kuluttua muut lähtivät huoneesta, mutta minä jäin. Katselin Yoongia hiljaa, surullisena. Hellästi ja tärisevin käsin tartuin Yoongin käsivarteen, ja silitin sitä hellästi. Siinä oli huumeruiskusta jääneitä jälkiä, haavoja ja mustelmia. Tiesin ettei Yoongi satuttaisi itseään, jäljet olivat jonkun muun syytä. Tiesin mitä he olivat tehneet sen Chanyeolin kanssa, jäljet pojan pehmeällä iholla kertoivat kaiken. Ne eivät jättäneet mitään arvailuiden varaan. En vain osannut olla vihainen enää, Chanyeol oli kuollut. Kuollut Baekhyunin takia. Tai niin ainakin luulen.

Yhtäkkiä Yoongi liikautti kättään. Hän avasi väsyneet punaiset silmänsä, ja katsoi minua.

"Missä...Chanyeol" hän kuiskasi karhealla äänellä.

Poika kuulosti väsyneeltä, sairaalta, kaikelta muulta kuin minun Yoongiltani. Ja ensimmäinen asia minkä hän kysyi herätessään sairaalassa, oli Chanyeol. Vaikka minä istuin jälleen hänen vieressään ikuisuuden jälkeen, hän halusi Chanyeolin. Kyyneleet kohosivat silmiini, en voinut niille mitään. Olin niin pettynyt ja surullinen, että olin haljeta. Hautasin kasvot käsiini, välittämättä siitä katsoiko Yoongi minua enää. Minusta tuntui niin pahalta. Niin helvetin pahalta.

"C-Chanyeol on kuollut" totesin lopulta, ja nostin katseeni Yoongiin.

Poika katsoi minua epäuskoisena, ja näin kuinka paniikki hiipi hänen väsyneisiin silmiinsä. Oliko hän oikeasti rakastunut Chanyeoliin? Oliko heidän juttunsa ollut enemmän kuin sekakäyttöä ja rajua seksiä? Yoongi oli oikeasti korvannut minut.

"Se otti yliannostuksen. Ja sen mahassa oli haava, josta se menetti paljon verta" jatkoin kyynelteni läpi.

Yoongi oli hiljaa. Kyyneleet alkoivat kohota hänen surullisiin silmiinsä, mutta poika ei sanonut sanaakaan. Hiljaa hän liikutti toista kättään kohti toista, ja tarttui itseään kädestä. Koko pojan kroppa tärisi, ja hellästi hän silitti omaa rannettaan. Rannettaan, joka oli mustelmien ja hiertyneiden haavojen peitossa. Yoongilla oli ikävä Chanyeolia. Hän alkoi itkeä hiljaa, äänettömästi. Kirkkaat kyyneleet valuivat hänen kalpeille poskilleen, ja putoilivat peitolle. En kyennyt tuntemaan myötätuntoa, olin vain vihainen. Hiljaa Yoongi nyyhkäisi, ja liikahti vähillä voimillaan hieman kauemmas minusta. Ihan kuin Chanyeolin kuolema olisi jotenkin minun syytäni, ihan kuin minä olisin tappanut sen. Olin niin rikki, etten voinut enää hillitä itseäni. Tuijotin kyynelteni läpi Yoongia, ja ilmeettömänä poika tuijotti eteensä. Hän itki äänettä, ja antoi kyynelten valua kalpeille kasvoilleen. Näin kuinka poika pirstoutui sirpaleiksi. En kyennyt tuntemaan minkäänlaista onnea siitä, että Yoongi oli siinä. Yoongi rakasti Chanyeolia, ja näin kuinka rikki hän oli nyt. Minulla ei ollut mitään merkitystä.

"Yoongi" kuiskasin hiljaa.

"Yoongi mä oon täs, kaiken sen jälkeen mitä sä oot tehny mulle" sopersin itkuisena. Poika ei hievahtanutkaan, tuijotti vain mykkänä eteensä.

"Voiks sä ees puhua mulle. Sano jotain!"

Poika oli hiljaa, ja tunsin itkeväni taas.

"Yoongi musta tuntuu ihan helvetin pahalta, oon ihan paskana tän takia. Voitko sä sanoo mulle edes yhden sanan?"

Yoongi ei liikahtanutkaan, edes räpäyttänyt silmiään.

"Voitko sä edes kattoa mua? Ymmärrätkö sä kuinka hirveeltä musta tuntuu? Mä rakastan sua, ja sä et voi sanoo mulle yhen yhtä helvetin sanaa, et ees kattoa mua? Oonko mä niin ällöttävä, oliko Chanyeol parempi? Sulla oli sen kaa ainaki selvästi hauskempaa ku mun. Kato nyt sun kehoas, mä en kestä tätä enää!"

Chanyeolin nimen mainitseminen sai Yoongin värähtämään, ja jatkamaan sitten itkuaan. Itkua lukuunottamatta mykkänä hän tuijotti yhä eteensä. Rystyset valkoisina hän puristi omaa rannettaan.

"Rakastitko sä sitä poikaa?" Kuiskasin lopulta.

Yoongi ei reagoinut.

"Halusitko sä siltäki vaan kehon? Ja se suostu kaikkeen mitä halusit? Mä en tunnista sua enää" itkin, vaikka tesin että sanani olivat turhia. Yoongi ei välittäisi.

Silloin näin kuinka Yoongi murtui kyyneliin, ja painoi arpiset kätensä kasvoilleen. Poika ei puhunut vieläkään, mutta hän itki ääneen. Koko hänen kehonsa nyki ja tärisi, enkä tiennyt mitä tehdä. Olin saanut Yoongille vain huonomman olon. Minustakin tuntui niin hirveältä, että itkin.

"Miten sä voit välittää huorasta enemmän kun musta? Oon sun poikaystävä, mä hitto rakastan sua."

Tiesin ettei minun pitäisi puhua Chanyeolista näin, mutta en voinut itselleni mitään. Chanyeol oli huora, hän myi kehoaan. Ja niin varmaan Yoongikin oli tehnyt, miten heillä olisi muuten ollut varaa huumeisiin?

"Voitko sä vastata mulle, vai haluutko et kohtelen sua samalla lailla?"

Hitaasti Yoongi käänsi päänsä minua kohti. Hänen silmänsä olivat itkusta punaiset, ja poika näytti niin sairaalta ja särjetyltä.

"Yoongi mä oon pahoillani" vinkaisin, ja laskin katseeni.

Nousin ylös, ja käänsin katseeni vielä kerran Yoongiin.

"Mä meen nyt. Oisittepa voinu olla onnellisia Chanyeolin kaa. Anteeks."

Sen sanottuani juoksin ulos huoneesta, ja vajosin sen ulkopuolella istumaan seinää vasten. Hautasin kasvoni käsiini, ja itkin lohduttomasti varmaan ikuisuuden. Toivoin vain että Yoongin vahvat mutta hellät kädet lohduttaisivat minua, mutta Yoongi oli rakastunut siihen poikaan. Siihen kuolleeseen poikaan. Hän ei suostunut edes puhumaan minulle, olin niin hirveä ja ällöttävä. Vihasin itseäni niin paljon. Niin helvetin paljon.