you're beautiful | BTS ~ FIN

43.

Näin ihan ekaks haluun kiittää teitä kaikkia aivan älyttömästi.
12 000 lukukertaa. Kaksitoista tuhatta. En voi uskoa tätä ihan oikeesti? Kaiken lisäks haluan kiittää teitä teidän kommenteista. Käytätte niihin oikeesti aikaa, ja mulla on niin paljon kommentteja jotka on muutakin kun 'jatka'. (Ei sillä että 'jatka'-kommentit ois jotenki epämiellyttäviä, ne on kans aivan ihania ja on ihanaa että haluutte jatkoo❤️) Siis oon vaan niin sanaton, en oo tottunu siihen että näin moni oikeesti välittää siitä mitä julkasen. On aivan ihana kuulla teidän omii ajatuksia, ja kuinka tää on saanu teitä miettimään omaa elämäänne. Oon niin onnellinen, etten osaa kuvailla sitä. En kirjottais tätä ilman teitä, kiitos aivan älyttömästi❤️

*Yoongin näkökulma*

Istuin sohvalla, ja Jimin istui sylissäni. Hän nojasi rintaani vasten, kuin piiloutuen syliini. Olimme niin lähellä, että Jimin tunsi sydämeni lyönnit rintani läpi. Olin kietonut käteni hänen ympärilleen, ja pelasimme Hoseokin vanhalla pleikkarilla jotain autopeliä. Kirjaimellisesti hakkasimme ohjaimia, ja Jin katsoi meitä hymyillen. Hän istui sohvan viereisellä tuolilla Namjoonin vieressä, joka joi kahvia samalla selittäen jotain juttua liittyen hänen siskoonsa.
Hoseok istui vieressämme sohvalla, ja kannusti innoissaan Jiminiä. Hänen kannustuksestaan huolimatta pojan auto suistui radalta, ja voitin hänet helposti. Pettyneenä Hoseok kaatui makaamaan sohvalle, ja heilutteli jalkojaan.
Poika oli piristynyt paljon parissa viikossa, ja olimme onnellisia että hän sopeutui tilanteeseen niin hyvin. Hoseok itki yhä päivittäin, mutta hän oli silti huomattavasti pirteämpi.

Jimin löi minua hellästi kasvoihin, ja esitti loukkaantunutta.

"Sä huijaat. Voitat mut aina" poika nurisi, ja nauroin.

"Oot vaan huono häviäjä" virnistin, ja Jimin katsoi minua edelleen muka loukkaantuneena.

Poika yritti nousta sylistäni, mutta vedin hänet heti takaisin. Jimin rimpuili, mutta kiedoin käteni hellästi mutta määrätietoisesti hänen lantiolleen.

"Kulta sä et lähe mihinkään"

Painoin Jiminin syliini, ja hellästi suutelin hänen poskeaan. Jimin yritti pitää päänsä, mutta tunsin hänen rentoutuvan kosketustani vasten. Hitaasti lähdin suutelemaan hänen leukaansa alaspäin, ja painoin kevyitä suudelmia pitkin hänen kaulaansa.
Nostin katseeni, ja Jimin katsoi minua silmiin. Silloin hänen suupielensä kääntyivät hymyyn, ja hän painautui suutelemaan minua.
Hymyilin kun huuleni koskettivat pojan pehmeitä, lämpimiä huulia.

"Oot edelleen huono häviäjä" totesin, samalla kun irrotin huuleni hänen omiltaan.

Jimin hymähti, ja tönäisi minua lempeästi.

Hoseok katseli meitä hymyillen, ja hymyilin hänelle takaisin. Tajusin kuinka yksinäiseltä hänestä varmasti tuntui, ja tunsin pienen piston sydämessäni. En voinut edes kuvitella kuinka paljon hän ikävöi Taehyungia.

"Hoseok miltä susta tunuu?" Jin kysyi yhtäkkiä.

Hoseok katsoi poikaa kysyvästi.

"Musta tuntuu hyvältä. Ihan niinku...oltais perhe. Mut Taehyung puuttuu."

Katsoin poikaa hymyillen, ja Jiminkin oli pysähtynyt tuijottamaan. Jiminin suloiset huulet kaartuivat hymyyn, ja hän hymyili leveästi Hoseokille.

"Niinhän me ollaan, tavallaan."

-

Olimme istuneet olohuoneessa jo kauan, jutellen kaikesta mahdollisesta. Hoseokia nauratti Jinin ja Namjoonin jutut heidän entisestä koulustaan, ja Jimin nukahti syliini. Silitin hellästi hänen suloisia kasvojaan, ja sydämeni oli haljeta onnesta. En voinut uskoa että tämä pieni olento oli minun. Minun Jiminini. Toinen näytti niin pieneltä ja avuttomalta, että halusin vain suojella häntä kaikelta. Painoin hellän suukon nukkuvan pojan otsalle, ja vedin hänet lähemmäs itseäni. Unissaan Jimin nosti kätensä rinnalleni, ja hymyili hiukan.