you're beautiful | BTS ~ FIN

94.

*Hoseokin näkökulma*

Tällainen vähän tylsä täyteluku, mutta tällä mennään. Kiitos ihan järjettömästi 60k❤️

Taehyung käveli hiljaa vierelläni, ja minä hymyilin. Puristin hellästi pojan kättä, ja Taehyung nosti tummat silmänsä minuun. Sydämeni hypähti kerran vähän nopeammin, ja Taehyung katsoi minua hymyillen tummien ripsiensä takaa. Tunsin kuinka kevyt puna nousi poskilleni, ja virnistin.

"Enää ei oo pitkästi. Sä jaksat vielä kävellä" yritin tsempata poikaa, ja Taehyung nyökkäsi.

Ei hän ollut oikeastaan valittanut kävelystä, mutta pojan makea haukottelu ja väsynyt hymy kertoivat jo paljon.

"Kuule, mä rakastan sua" jatkoin.

"Mä tiedän Hoseok" Taehyung hymyili, ja kietoi kapeat sormensa lujemmin omieni lomaan.

"Halusin vaan sanoo."

Taehyung hymyili niin, että hänen valkoiset hampaansa näkyivät.

"Oot sulonen" hymyilin, ja Taehyung punastui vähän.

"Kiitos."

Hymyillen vedin hänet lähemmäs itseäni.

-

Pian saavuimme jo kotiin, ja kävelimme käytävään. Jin avasi oven, ja me kaikki pakkauduimme tutun tuoksuiseen eteiseen. Kaikki oli niinkuin ennenkin, mutta nyt meillä oli jotain, mitä meillä ei ollut vielä vähän aikaa sitten. Toivoa. Voisimme vihdoin olla oikeasti onnellisia, ja keskittyä omaan elämäämme.
Työnsin takkini naulakkoon, ja uninen Taehyung painautui heti rintaani vasten.

"Hoseok...voidaanko kattoo joku leffa?"

Leffa. Ihan niinkuin silloin joskus. Silloin kun ruukasimme katsoa yhdessä leffoja, ja nukkua lattialla patjojen ja tyynyjen kanssa. Silloin kun kaikki me pidimme niin erottamattomasti yhtä, ja kaikki oli niin toisin.
Yoongi potki kenkänsä kaapin perälle, ja osallistui keskusteluun.

"Mun puolesta joo. Väsyttää vähän, ja mulla on muutenkin tosi hyvä ja rento olo."

Jimin hymyili hänen vieressään, ja katseli kuinka hymykuopat pojan kalpeilla poskilla syvenivät entisestään. Minusta oli ihanaa katsoa kuinka onnellinen Jimin oli, aina kun Yoongi voi hyvin. Aina kun Yoongilla oli paha olla, Jimin teki kaikkensa auttaakseen. Hän antoi Yoongille lääkkeet, tai muuten vain toi lasin vettä ja painautui vanhemman pojan rintaa vasten. Yoongi itki pahaa oloaan usein Jiminin hiuksiin, ja poika antoi hänen tehdä niin. Yoongin vieroitusoireet olivat vähentyneet paljon viimeaikoina, ja hän parani silmissä. Iloisuus ja väri alkoivat vähitellen palata pojan kasvoille jäädäkseen, ja Jimin oli varmasti sen takia meistä kaikkein onnellisin.

"No, jos te valitsette leffan niin sopii" hymyilin, ja Taehyung tarttui käteeni. Kävelimme käsi kädessä sohvalle, meidän paikallemme. Minä sen sohvan nurkkaan, ja Taehyung kainalooni. Poika käpertyi pieneksi keräksi, ja yritti olla niin lähellä minua kuin mahdollista. Yoongi käveli sohvan toiseen päätyyn, ja Jimin istui hänen syliinsä. Hellästi Yoongi silitti hänen hiuksiaan, ja Jimin ei saanut silmiään irti hänestä.

"Hei jätkät, teidän piti valita se leffa" huikkasin, ja Yoongi kohotti katseensa.

Hymähtäen hän nosti mustan kaukosäätimen sohvanreunalta, ja rämpytti kanavia. Lopulta hän löysi jonkun elokuvan, johon hän oli tyytyväinen. Minua tällaiset elokuvat eivät oikeastaan kiinnostaneet, mutta tässä elokuvahetkessä oli niin paljon muutakin. Olimme kaikki yhdessä. Jin nojatuolissaan, ja Namjoon istui lattialla kännykkäänsä selaten. Olin niin onnellinen. Viimein olimme kaikki yhdessä ilman mitään joka ahistaisi meitä enää. Ainakaan niin paljon, että henki ei kulje ja itkee kunnes kyyneleet sumentavat näön.

"Tänään oli aikamoinen päivä" Namjoon naurahti.

"Joo. Mä oon niin onnellinen" Taehyung sanoi vielä kerran kainalostani.

"Me kaikki ollaan."

"Oliko teistä Baekhyunin tuomio oikea?" Jin kysyi uteliaana.

"Oli!" Taehyung vinkaisi ennekuin poika ehti edes lopettaa lausettaan.

"Me saadaan ihan helvetinmoinen summa rahaa" Yoongi sanoi ääneen.

"Mitä me tehdään niin paljolla rahalla?" Jimin kysyi hiljaa.

"En tiiä, mutta kyllä me jotain keksitään" Yoongi mietti ääneen, ja minä nyökkäsin.

"Tehdäänkö yhdessä jotain kivaa?" Jin ehdotti hymyillen.

"Mennään vaikka syömään ja käydään jossain?"

Muut pitivät ajatusta hyvänä, ja Jiniä hymyilytti. Käännyimme taas katsomaan elokuvaa, jonka juonesta kukaan ei ymmärtänyt enää yhtikäs mitään.

"Mulla on niin outo olo kun ei tarvi pelätä" Taehyung sopersi hymyillen, ja silitti poskeani sylistäni.

Hymyilin, ja nyökkäsin.

"Meidän ei tarvi enää koskaan pelätä. En aio koskaan luopuu susta."

Taehyung hymyili, ja painautui lähemmäs minua.

"Hyvä, koska mäkään en aio luopua susta. Koskaan."

Suutelin hellästi Taehyungia, ja Taehyung hautasi kasvonsa huppariani vasten.
Katsoin Namjoonia, ja hän hymyili puhelimelleen. Minusta oli lohduttavaa nähdä Namjoonin hymyilevän, ja hymyilin itsekin.

"Mitäs siellä näkyy?" Jimin huikkasi, ja Namjoon katsoi poikaa loukkaantuneena.

"Kai mä saan viestin laittaa?" Hän antoi takaisin.

"Ja kellekköhän?"

Namjoon irvisti Jiminille, ja poika purskahti nauruun.

"Pidä siitä hyvää huolta, iskä."

Namjoon loi murhaavan katseen nuorempaan poikaan, ja Yoongi tukki virnistäen kädellään Jiminin suun.

"Nyt jätetään sulhaspoika rauhaan, haluaisin pitää sut kokonaisena ennenkuin se repii sut kappaleiks" poika nauroi, ja Jimin pudisti päätään.

"Okei."

Taehyung alkoi hiljaa tuhista sylissäni, ja silitin koko sen ajan hänen pehmeitä hiuksiaan. Minun puolestani Taehyung ansaitsi vihdoin rauhan. Taino jos minulta kysyttiin, Taehyung ansaitsi kaiken hyvän koko maailmassa. Poika näytti niin kauniilta nukkuessaan, ja kevyt puna sileillä poskillaan. Silitin hänen poskeaan, ja kuiskailin hänelle kuinka paljon hän minulle merkitsi. Halusin näyttää kaikin mahdollisin tavoin välittäväni, rakastavani. Tiesin että Taehyung tiesi, mutta halusin silti todistaa sen.
Taehyung oli kokenut niin paljon pienen elämänsä aikana. Aluksi Jungkookista huolehtiminen, sitten sen pojan menettäminen. Kaikkein rakkaimman ihmisen menettäminen. Tiesin kuinka kamalalta se tuntui, kun luulee menettäneensä tärkeimmän ihmisen koko universumissa ikiajoiksi. Mutta silti Taehyung oli tässä, ja nukkua tuhisi sylissäni, lämmin kylki jalkojani vasten kohoillen. Olimme oikeasti selvinneet.