you're beautiful | BTS ~ FIN

95.

Taehyung painautui Hoseokin kylkeä vasten, ja he istuivat vierekkäin patjallaan.

"Muistan kun me tultiin tänne ensimmäisen kerran" Jimin sanoi yhtäkkiä.

"Yoongin auto meni rikki, ja otin sen kyytiin. Ajoin melkein kissan päälle."

Hymyilin hiljaa, ja silitin Jiminin pehmeitä hiuksia.

"Joo. Ja mun autoa ei koskaan saatu korjattua."

"Muistan kun tavattiin Jungkook, ja pelkäsin että se pelkää mua" Namjoon jatkoi.

"Mutta loppujen lopuks musta tuntuu et se luotti muhun" poika hymyili surullisena.

Nyt kun kerran aloitimme vanhojen juttujen muistelemisen, kaikki halusivat kertoa omansa.

"Muistan kuinka Yoongi meni uimaan Jiminin kanssa, vaikka se oli sille tosi vaikeeta" Jin hymyili.

Hymyilin hänelle hiljaa, ja Jin laski katseensa alas.

"Mäkin muistan sen."

"Muistan kun leivoitte suklaakakun ja Namjoon söi siitä puolet yksin" Taehyung nauroi.

"Muistan kun oltiin huvipuistossa ja Jimin piirsi sinisiä sydämiä Yoongin kasvoihin" Hoseok sanoi hymyillen.

Muistin sen hyvin, Jiminillä oli niin hauskaa sinä päivänä. Minua hymyilytti ajatus Jiminin hymyilevistä kasvoista, ja katselin häntä hiljaa.

"Muistan kun Taehyung kaatu ulkona ja jouduttiin kantamaan se kotiin."

"Muistatteko sen, kun käytiin kaupassa ja joku nainen huuteli siitä kuinka Jimin suuteli Yoongia?" Taehyung kysyi nauraen.

"Muistan."

Ja kyllä minä muistin. Aiheutimme kunnon sopan keskellä kaupan hyllyjä, ja lopuksi meidät kaikki se nainen mukaanlukien heitettiin ulos. En ikinä kehdannut käydä siellä sen jälkeen.

"Hei, maistuisko teille lätyt?" Jin keskeytti, ja me kaikki nyökkäilimme tyytyväisinä. Jimin hymyili leveää hammashymyään, kun Jin katosi keittiöön Namjoon perässään.

"Mä meen käymään ulkona" Hoseok sanoi nopeasti, ja Taehyung katsoi häntä väsyneenä.

"Älä mee."

"Mun on pakko mennä" Hoseok sanoi vähän surullisena, ja katsoi Taehyungin anovia kasvoja.

"Kulta, mulle tulee muuten tosi paha olo" Hoseoka sanoi hiljaa, ja Taehyung nyökkäsi.

"Okei, tuun mukaan."

"Mut ulkona on pimeetä, on myöhä ja kylmä?"

"Tuun sun mukaan."

Seurasimme Jiminin kanssa katseellamme kuinka pojat katosivat eteiseen. Jimin nojautui taas minua vasten, ja hajamielisesti ajatuksiini vajoten silitin hänen hiuksiaan. Jimin painoi päänsä rintaani vasten, ja oli hiljaa. Hän kuunteli sydämeni lyöntejä, hiljaisia tasaisia ääniä. Thump thump.
Vedin meidät molemmat makaamaan patjalle, ja Jimin makasi päälläni. Hän piti päätään yhä sydämeni päällä, ja kuunteli.

"Yoongi, onko sulla paha olla?" Hän kysyi yhtäkkiä.

"Ei."

Oikeastaan oli minulla vähän. Fyysisesti huono olo, oksetti. Kaikki johtui suurimmaksi osaksi vieroitusoireista, niistä helvetin huumeista. Miksi minun piti olla niin sekaisin?

"Varma?"

Pudistin päätäni. Jimin huokasi hiljaa, ja katsoi minua tummilla silmillään.

"Oon tässä. Saat koskee muhun ihan miten vaan jos se helpottaa sun oloa."

Yritin virittää kasvoilleni säälittävää hymynpoikasta, joka onnistui jotenkuten.

"En koskaan hylkää sua" Jimin mumisi minua vasten, ja hymyillen silitin hänen kylkiään.

Jiminin kyljet olivat pienet mutta pehmeät. Rakastin kuljettaa käsiäni hänen kyljillään ja lantiollaan. Poika oli kaikilla tavoin niin ihana.
Käännyin kyljelleni, ja vangitsin Jiminin käsivarsieni suojaan.

"Ethän säkään hylkää mua enää?" Jimin sopersi, ja pudistelin päätäni.

"Rakastan sua."

"Anteeks, mä en sais muistuttaa sua mistään tollasest. Ei se ollu sun vika."

Hymyilytti. Jimin hautautui paremmin minua vasten, ja kaikista eniten minä halusin vain suojella häntä.