you're beautiful | BTS ~ FIN

77.

"Oot vähän pehmeämpi nyt" Hoseok kuiskasi hiljaa, ja silitti kylkiäni.

Tiesin mitä hän tarkoitti, olin saanut lisää painoa. Paino oli minulle hyväksi ja tarvitsin sitä parantuakseni kunnolla, mutta silti en voinut mitään sille että sisälläni pisti hieman. Hoseok yritti aina muotoilla asian mahdollisimman kömpelön suloisesti, ja onnistui saamaan minut hymyilemään. Silti jokin sisälläni oli vielä sitä mieltä että laihduttaminen olisi hyvä idea. Ravistelin ajatukset pois, ja painauduin lähemmäs Hoseokia.

"Musta on kiva olla pehmeä."

Hoseok nauroi, ja silitti selkääni.

"Oot ihana."

Hoseok katsoi minua silmiin tummien ripsiensä lomasta, ja hymyili.

"No, mistä pikku prinssi haluaa että sitä kosketetaan?"

Punastuin hieman, rakastin Hoseokin lempinimiä minulle. Hautasin pääni pojan kaulaan, ja hiljaa tartuin hänen käsiinsä. Annoin niiden kulkea selkääni ja vatsaani pitkin, hellästi rintakehälleni ja kaulalleni. Sitten pitkin sotkuisia hiuksiani, ja kasvojani. Annoin niiden liukua takaisin alas vyötärölleni, siitä lantiolle ja alemmas. Hellästi ne kulkivat takapuoltani pitkin, ja pysähtyivät siihen hetkeksi. Sitten ne jatkoivat matkaansa alaspäin. Hoseok silitti reisiäni hiljaa, ja hymyili. Sitten hän nosti kätensä takaisin lanteilleni, ja toisen poskelleni.

"En osaa selittää kuinka paljon sä merkitset mulle. Ihan vaan niin, et oot siinä ja annat mun tehdä näin."

Hymyilin, ja Hoseok painoi sormensa huulelleni. Sitten hän veti kätensä pois, ja suuteli minua taas. Suudelma alkoi pikkuhiljaa muuttua rohkeammaksi, ja tunsin hänen kielensä suussani. Ensin hieman kysyvästi ja arasti, ja kun vastasin suudelmiin, rohkeammin. Minulle tämäkin oli aina okei, tunsin Hoseokin suun yhtä hyvin kuin omani.
Hitaasti poika alkoi nostaa käsiään lanteiltani, ja vetäytyi sitten irti minusta. Katsoin Hoseokia hetken, ja hän hymyili.

"Sori mun on pakko lopettaa tähän, en pystyis muuten hillitseen itteeni enää" hän totesi hiljaa, ja halasi minua sitten.

Nyökkäsin, ja nauroin vähän.

"Okei."

-

Makasimme sohvalla vierekkäin, kumpikin unohtaen syödä ne keksit joita alunperin tulimme syömään.

"Hei ootko puhunu Jiminille?" Kysyin yhtäkkiä.

"Joo, soitin aamulla" Hoseok mumisi hiuksiani vasten.

"Mitä ne?"

Hoseok oli hetken hiljaa, varmaan hymyili.

"Ne sai vihdoin sovittua millon Yoongi tulee kotiin. Viikon päästä. Se on kuulemma jo tarpeeks vakaa, ja sillä on sellanen tahdonvoima parantuu et sellasta ei oo ennen nähty. Ne on niiden hoitajien mukaa ihan niinku vastarakastuneet tai jotain."

Minua hymyilytti. Olin puhunut itsekin Jiminin kanssa muutaman kerran, koska hän oli muuttanut väliaikaisesti kokonaan sairaalaan. Jonkun aikaa sitten hän soitti minulle, ja kertoi itkien nukkuneensa Yoongin vieressä. He eivät olleet koskeneet toisiinsa silloin, mutta kuitenkin nukkuneet vierekkäin. Jimin oli sanonut että kosketuskin olisi okei, mutta Yoongi ei halunnut. Sitä varmaan pelotti vielä. He eivät olleet suudelleet kertaakaan, ja Yoongi oli yhä mykkä. Haavat hänen kehossaan olivat alkaneet parantua, mutta pojassa oli yhä kohtia joihin kukaan ei saanut koskea. Kaula, maha ja ranteet. Yoongi sai myös hallitsemattomia itkukohtauksia, ja pelkäsi ihmisiä. Hän päästi lähelleen vain Jiminin, muttei halunnut nukkua koskettaen häntä. Hereillä kaikki halailu, hiuksilla leikkiminen ja muu hellä koskettaminen oli okei, mutta heti kun valot sammuivat Yoongi vetäytyi omaan nurkkaansa, ja alkoi itkeä jos häneen koski. Kaikki johtui traumoista ja pelosta, Yoongia pelotti ihan hitosti. Olin kuitenkin niin onnellinen että hänestä ja Jiministä oli tullut taas niin läheisiä. Jimin rakasti poikaa niin paljon, että se hämmästytti minutkin välillä. Odotin vain innolla uusia uutisia Yoongista, ja hymyillen tarkistin kännykkäni. Kaksi viestiä Jiminiltä.