you're beautiful | BTS ~ FIN

43.

Yhtäkkiä Namjoonin puhelin soi. Laiskasti poika katsoi soittajan nimen, ja silloin hänen ilmeensä vakavoitui. Nopeasti hän vastasi puheluun, ja nousi tuoliltaan. Jin jäi katsomaan hämmentyneenä hänen peräänsä.

Kuulin kuinka Namjoon puhui kovaan ääneen puhelimessa. Hän kuulosti hätääntyneeltä, ja erotin vain yksittäisiä sanoja.

"Ei se oo mahollista...ei...en usko, ei... ei se tekis sellasta"

Aloin hätääntyä. Tiesin että puhelun oli pakko koskea vain yhtä ihmistä. Taehyungia.
Jimin heräsi sylissäni, ja katsoi minua unisena. Yritin näyttää rauhalliselta, ja painoin hellän suukon hänen huulilleen.

"Yoongi mitä tapahtuu" Jimin mumisi, ja sulki silmänsä.

Katsoin Jiniä. Hän ei liikahtanutkaan, ja aloin todella hermostua. Hoseok katsoi meitä silmät suurina.

"Onko se...Taehyung..." Hoseok sopersi hiljaa.

Silloin Jin nousi ylös, ja käveli sohvalle. Hän nyökkäsi minulle merkitsevästi, ja työnsin Jiminin hellästi pois sylistäni. Hän katsoi minua hämmentyneenä, ja Jin istui Hoseokin ja Jiminin viereen.

"Taehyung on kunnossa, lupaan" hän sanoi hiljaa, ja tarttui Hoseokia kädestä.

Nousin seisomaan, ja lähdin kävelemään kohti keittiötä. Namjoonin itkunsekainen puhe kuului nyt kovempaa, ja näin kuinka Jimin peitti Hoseokin korvat. Poika oli alkanut itkeä, hän tiesi että jotain oli tapahtunut. Jiminkin itki, mutta en voinut kääntyä takaisin. Namjoonkin tarvitsisi apua nyt.

"Ei, ei" Namjoon melkein huusi, ja kuulin kuinka hänen äänensä särkyi.

Kävelin pojan luokse keittiöön, ja näin kuinka kyyneleet valuivat hänen kalpeille poskilleen. Namjoon yritti pyyhkiä niitä raivokkaasti pois, mutta yhä uusia kyyneleitä valui entisten tilalle. En tiennyt miten reagoida, en ollut koskaan nähnyt Namjoonin itkevän.
Kävelin lukitsemaan keittiön oven, jotta Hoseok ei näkisi sisään. En halunnut hänen näkevän itkevää Namjoonia, se saisi pojan panikoitumaan pahemmin kuin mikään.

"Ei poliisia. Me maksetaan, älkää jooko...älkää... se on sairas, ei se ymmärrä..." Namjoon sopersi puhelimeen.

Katsoin poikaa todella huolestuneena, ja kävelin hänen vierelleen. Hiljaa halasin itkevää Namjoonia, koska en tiennyt mitä muutakaan voisin tehdä.
Lopulta Namjoon sulki puhelimen, ja melkein paiskasi sen pöydälle.

"Mitä on tapahtunu?" Kysyin hiljaa.

Namjoon pyyhki kyyneleitään, ja tunsin kuinka poika tärisi.

"T-Taehyung.."

Katsoin hänen itkuisiin silmiinsä vakavana. Minua pelotti.

"Mitä Taehyungille on tapahtunu."

Silloin Namjoon alkoi itkeä lohduttomammin. Istutin hänet keittiön tuolille, ja istuin hänen viereensä. Kuulin kuinka Hoseok kirkui viereisessä huoneessa, ja Jin yritti saada häntä rauhoittumaan. Kuulin myös kuinka Jimin itki, hän teki sen hyvin hiljaa mutta erotin silti hänen pehmeän äänensä.
Vihasin itseäni, mutta minun oli pakko saada auttaa Namjoonia.

Lopulta Namjoon rauhoittui hieman, ja yskäisi.

"M-mä en enää tiedä mitä tehdä." Hän sopersi.

"Kerro kaikki" sanoin hiljaa.

"Taehyung.."

Nyökkäsin Namjoonille rohkaisevasti.

"Siellä...osastolla. Siellä oli ruoka-aika. Joku nainen oli laitettu s-syöttämään Taehyungia...ja Taehyung oli kieltäytyny. Se nainen, se-"

Siinä vaiheessa Namjoon alkoi taas itkeä. Lohdutin häntä parhaani mukaan, ja silitin pojan selkää.

"Se nainen pakotti Taehyungin syömään. Se tunki...ruokaa väkisin sen suuhun, ja uhkaili s-sitä letkuruokinnalla. Ne oli nähny tän tän kaiken videovalvonnan avul.
T-Taehyung oli niin peloissaan ja vihanen ja sekasin et se...se hyökkäs sen naisen kimppuun. S-se löi sitä kasvoihin j-ja kaikkialle. Se joutu sairaalaan. Taehyung hakkas osastotyöntekijän sairaalakuntoon."

Namjoon hautasi päänsä käsiinsä, ja peitin suuni kädelläni. Tunsin kuinka aloin itkeä. Ei Taehyung tekisi sellaista. Ei meidän Taehyung hakkaisi ketään.

"Jatka" sanoin värisevällä äänellä.

"Eikä siinä...k-kaikki" Namjoon nyyhkytti, ja pyyhki kyyneleitään.

"Se nainen aiko haastaa Taehyungin...oikeuteen. Mut Taehyung sai k-kuulla siitä. En tiiä miten"

Pidätin hengitystäni.

"S-se eristettiin johonkin eristettyyn huoneeseen. M-musta tää kuulostaa enemmän mielisairaalalta ku suljetulta. Mutta kumminki...sillä ei ollu siellä mitään. Mitään muuta ku sen vaatteet ja tyhjä huone. Ja sänky ohuella peitolla."

"...ja?" Sanoin hiljaa.

"S-se poika löydettiin siitä huoneesta. Tajuttomana. S-se oli ...purru ranteensa auki. Omil hampaillaa. Se koko huone oli taas täynnä verta, ja se poika oli kuulemma menettäny ihan hitosti verta. Se löyettiin vasta liian pitkän ajan kuluttuu. J-ja nyt se on koomassa. Kukaan ei tiiä selviääkö se.
Yoongi mitä me sanotaan Hoseokille, jos se saa tietää täst se tekee jotain itelleen, Yoongi mitä me tehään?"

En saanut sanaa suustani. Istuin siinä, hiljaa. Ja itkin. Kumarruin halaamaan Namjoonia. Ei. Tämä ei ollut mahdollista.

Kolme itsemurhayritystä. Kaiken lisäksi se poika oli vielä hakannut osastotyöntekijän. Sairaalakuntoon. Ei meillä olisi varaa maksaa oikeudenkäyntiä, jos Taehyung ylipäätäsä edes selviäisi.

"Mitä m-me sanotaan muille! Jinille voi kertoo, mut entä Jimin?"

Pudistin päätäni.

"Voin kertoo sille. Sit kun oon valmis. Hoseokille ei kerrota, kerrotaan vaan että sattu onnettomuus. Ei sanaakaan siitä...naisesta."

Painoin pääni uudestaan käsiini. Nyt Hoseokin itku kuului tänne asti, ja Namjoon peitti korvansa itkien.

Nousin nopeasti penkiltäni, ja lähdin etsimään Jiminiä.

Pian löysin pojan, hän istui yksin kylpyhuoneen nurkassa. Hänen kauniit kasvonsa olivat vääristyneet itkusta, ja kiedoin käteni hänen ympärilleen.

"Y-yoongi sä itket."

Pyyhin kyyneleeni nopeasti.

"Hitto, niin itken."

Tiukensin otettani Jiministä, ja nostin hänet syliini. Hellästi tuuditin poikaa käsivarsillani, ja kuiskailin hänelle rauhoittavia sanoja kuin lapselle. Poika oli niin paniikissa, että hänen tummat silmänsä kiilsivät kuin tähdet.

"Jimin tää ei liity mitenkään suhun. Tässä ei oo mitään mistä sun tarvis syyttää itteäs. Kulta, mä oon niin pahoillani et tällasta sattuu."

"Mitä Taehyungille on tapahtunu, kuulin ku Namjoon itki. Se poika ei koskaan itke. Sä et voi kertoo mulle et kaikki on kunnossa, saatan olla tyhmä ja lapsellinen mut en sokee."

Suutelin hiljaa Jiminin pehmeitä huulia hiljentääkseni hänet.

"Rakas sä et oo tyhmä. Oot fiksu ja rakastan sua ihan äärettömästi."

"Onko Taehyung kunnos?" Jimin toisti.

En vastannut. Pudistin vain hiljaa päätäni.

Silloin Jimin purskahti uudelleen sydäntäsärkevään itkuun, ja hautasi päänsä paitaani.

Hitto.