Like A Blood Brother

85. Luku|Mitä se rakkaus tarkoittaa?

Siinäpä ois kysymys johon voit yrittää vastata. ❤ Ite en pysty sanomaan sitä, mut ajattelemaan kyllä. 💭

<><><><><><>

Timeskip 30min:

Nikon POV:

Osa meistä oli jo sellaisessa kivassa hiprakassa. Osalla tarkoitan siis Joonasta. Tahti ei tosiaan ollut mikään päätä huimaava. "Aika pitkään ollu hiljasta." Tommi toteaa. "Onkohan ne vihdoin rauhottunu?" Mietin. "Me ei tähän hetkeen asti koskaan ees koskettu noihin peleihin." Joel huomauttaa. "No niinpä. Aletaan pelaa, koska muuten mä kävin siellä turhaan." Joonas sanoo.

Ollin POV:

Olimme lopettaneet ehkä vartti sitten. Pitäiskö ens kerralla laittaa aktiivisuusranneke? Hymähdän ajatukselleni. "Mikä sua naurattaa?" Aleksi mutisee. Olemme molemmat vaihtaneet kollarit päälle, mutta paitoja kumpikaan ei suostunut vielä pukemaan. Makaan Aleksin päällä ja toinen jalka menee hänen ylitse. Kasvoni ovat tämän kaulan lähettyvillä ja silitän hitaasti tuon hiuksia. "Tuli vaan yks juttu mieleen." Vastaan. "Mikä?" Hän utelee. "No silleen ois mielenkiintosta tietää, et paljonko syke nousee ton aikana." Sanon. Aleksikin naurahtaa ja se kuulostaa tältä etäisyydeltä eriltä kuin normaalisti.

"Mentäiskö hetken päästä alas?" Kysyn. "Ei vielä. Mä haluun olla tässä sun kaa." Tämä vastaa ja silittää paljasta kylkeäni. "Ja sulla oli jotain asiaa. Lupasit puhuu siitä." Hän muistuttaa. "Ainii." Siirrän toisen käteni Aleksin leukaluulle ja silitän peukalollani hellästi tämän poskea. "Säkään et muuten oo kertonu sitä juttuu. Se jäi kesken studiolla." Huomautan. "Kulta, se on vanha juttu." "Ei tarpeeksi vanha." Intän vastaan. "Voijaanko nousta istuun? Mä haluun nähä sut." Kysyn. "Joo."

Silitän ja tutkiskelen Aleksin toista kättä ja hän puolestaan seuraa puuhailuani. Hänen toinen jalkansa on koukussa ja toinen suorassa. Hän odottaa minun aloittavan. Osoittaa, että voin puhua. Osoittaa, että kuuntelee. Halaa, jos tulee tarve. Huokaisen syvään, mutta rauhallisesti. "Tää saattaa osittain olla syy siihen eroon." Aloitan. Jo siinä vaiheessa Aleksi huomaa, mihin kannattaa varautua. Räplään tämän keskisormessa olevaa mustan väristä sormusta. Tämä ei sano väliin mitään, vaan antaa minun kertoa asia omaan tahtiini. "Kun mä tiiän, millasta on rakastaa toista. Mä en oo ikinä rakastanu mitään niin paljoo, kuin sua. Siltä se tuntuu." Jatkan ja vääntelen varovasti tuon sormia. "Ja...mä en voi ymmärtää sitä, että joku rakastais mua yhtä paljon. Se vaan tuntuu oudolta. Ei mussa oo mitään ihmeellistä." Saan sanottua ja tässä vaiheessa katson Aleksia.

"Mutta koethan sä olevas rakastettu?" Hän kysyy. Mietin hetken ja nyökkään sitten. "Koska sitä sä todellakin oot. Sussa on paljon ihmeellisiä asioita. On mustaki tuntunu vähä jännältä. Ei kukaan oo koskaan rakastanu mua, niinku sä." Hän sanoo. "Ei edes mun vanhemmat. Mä oon niiden lapsi. Mutta sun ei olis pakko rakastaa mua. Sulla ei oo velvollisuutta siihen. Mut sä rakastat. Ja samalla tavalla mä rakastan sua. Mä oon valinnu sut mun elämään ja perheeseen Olli." Tämä jatkaa. Katson häntä ihmeissäni. En edes pysty sanomaan mitään. Tiesin aina, kuinka hän rakastaa minua, mutten osannut ajatella, mitä se oikeasti tarkoittaa. Pyyhkäisen Aleksin poskelta kyyneleen. "En mä siis oo epäillyt sun tunteita. Se vaan on hassua, miten joku rakastaa mua sillä tavalla." Selitän. Aleksi nyökkää hymyillen ja vetää minut halaukseen. "Kiitos." Sanon hieman itkuisena. "Mistä?" "Kaikesta. Siitä että oot siinä ja rakastat mua, mä saan rakastaa sua, sulle voi puhua ja sä voit puhua mulle." Sanon. "Nii ja tietenki myös tosta äskeisestä." Lisään. Aleksi hymähtää ja kiehnää hiusteni sekaan.

Joelin POV:

Olimme päättäneet pelata Aliasta, koska...se on hauskaa. Luulisin. Varsinkin kun Joonas oli jo vähän humalassa. "Noni Porko." Aloitan. "Öö, tää palaa monesti vaikka jouluna." Selitän. "Joulupukki." Joonas sanoo...ja tunteella. "Niko ja Tommi alkavat nauraa. "Ei vittu. Eiku se on semmonen pitkulainen. Ja siinä on päässä semmonen..." "Eikai siellä tommosia sanoja ny sentää?" Joonas keskeyttää minut. "Voi vittu Joonas. Ei tästä nyt tuu mitään." Huokaisen.

Aleksin POV:

"Rakas." Olli sanoo hiljaa. "Muutettasko ens viikolla yhteen?" Hän kysyy. Tajuan kyyneleen putoavan silmäkulmastani. "Joo." Vastaan ja halaan tätä tiukemmin. "Itketkö sä?" Olli kysyy. "Joo. Mä itken aina." Vastaan. "Nii mäki." Irtaudumme halauksesta ja jäämme katselemaan toisiamme pitäen käsistä kiinni. "Onkohan pojat jo isossaki kännissä?" Mietin ääneen. "Ei se kyllä haittais. Yleensä aika hauskaa seurattavaa." Hän vastaa.

"Mä en muuten ollu aikasemmin kuullu, kun sä laulat." Olli sanoo. Alan hymyillä ujosti. "Ja se muuten kuulosti hyvältä." Hän lisää. Hymyilen vähän lisää ja alan taas räveltää Ollin venytystä. "Onks mun pikku taiteilija muuten vielä tallella?" Hän kysyy. En vastaa sanallisesti, vaan alan toisella sormella piirtää tämän rintaan. Olli nostaa minut samalla syliinsä ja ristii kätensä alaselälleni.

<><><><><><>

Voidaanko pliis leikkii, et Ollilla olis vielä ne venytykset? Ku mä haluun, et sil on. :)