Like A Blood Brother

60. Luku|Ei tuntunut oikealta

"Voiks joku heittää mut?" Kuulen Ollin huutavan eteisestä. "No mihi sä oot lähössä?" Joonas kysyy. "Nii Olli, eks haluu jäädä Joonaksen kans?" Kysyn istuessani sohvalla. "Ole sinä vittu hiljaa!" Tämä huutaa. "Nyt molemmat lopettaa!" Tommi keskeyttää. Perus isähahmo. Ei uskaltaisi kumpikaan enää sanoa vastaan. "Mä lähtisin hakee mun kamat ja menisin kotiin." Olli sanoo. "Ooks varma?" Joel kysyy kävellen eteiseen. "Joo." Päätän itsekin kävellä näiden luo. "Mä tuun sit kyl mukaan. Kuitenki teet samallain ku Noora ja hajotat mun kamat. Ja sä todellaki palautat ton hupparin." Sanon ja heitän Ollin pipon Joelille. "Rauhotu." Hän sanoo.

Hetken päästä olen ajamassa kotiin päin. Kävin päässäni, olinko antanut Ollille muuta, kuin vara-avaimeni. Ainakin sen salasanan vaihtaisin nyt.

Pääsin ennen Joelia ja Ollia kotiini, enkä osannut edes hymyillä Rillalle. Vituttaa, olen ihan saatanan surullinen. Kadun ja olen samalla vihainen Joelille, joka keksi tehtävän, Ollille ja myös itselleni. Katsoin, oliko kämpässäni Ollin tavaroita ja samassa ovelta kuuluu koputus ja heti sen jälkeen Ollin ääni: "Kyl me voijaan mennä." Ehkä yrittäisin nyt hoitaa tämän asiallisesti ja sen jälkeen voisin masentua, itkeä, syyttää itseäni, tehdä itselleni jotain, vetää kännit... "Mä laitoin sun kaikki kamat tohon sohvalle." Sanon kuitenkaan katsomatta tätä. "M-hm." Tämä vain hymähtää. Olen keittiössä ja yritän kuulla, milloin tämä lähtisi. "Tarviiks mua vielä? Pääseksä kävellen kotiin?" Kuulen Joelin kysyvän Ollilta. "Joo pääsen." Hän vastaa. Sitten kuulenkin, kun Joel lähtee ja auto starttaa pihasta. Koko kämpässä on ihan äänetöntä. Jopa Rilla oli kerrankin hiljaa. Mitä Olli oikein odotti? Kuuntelin hetken ja päätin sitten kävellä olohuoneeseen.

"Meinaaks sä lähtee?" Kysyn. Olli seisoo sohvan vieressä katsoen puhelintaan. Tämä oli näköjään pakannut kamansa ja vaihtanut paidan. Hän nostaa katseensa minuun ja laittaa kädet taskuun. "Tuu tänne." Hän sanoo vakavana ja hiljaa. Tottelen, mutta pysähdyn vähän yli metrin päähän. Olli katsoo minua samalla tavalla, kuin tuhosta kiinni jäänyt koiranpentu. En tiedä, lyökö sydämeni enää tai toimivatko keuhkot. "Aleksi." Tämä aloittaa. En kertakaikkiaan kykene katsomaan tätä, jos tämä teki niin. "Mm?" Jään odottamaan, mitä Olli aikoisi sanoa. Odotan sitä kauhulla.

Tommin POV:

Istuimme kolmestaan ruokapöydän ääressä. Olimme puhuneet Aleksin ja Ollin riidasta. "Joonas voiks sä nyt herättää mut?" Niko kysyy. "Sori Niko, mut tää ei taida olla unta." Joonas vastaa. Surullista, mutta totta.

Pian myös Joel tulee takaisin. Ilmapiiri on osittain kiusallinen, masentava ja lisäksi kaikki miettivät, mitä Aleksin luona tapahtuu. "Mitä jos ne eroo?" Joonas kysyy. "Sit mä syytän itteeni. Mua oikeesti hävettää ja kaduttaa." Niko sanoo ja peittää kasvot käsillään. "Älä syytä ittees. Ne oli ite luvannu, ettei näin käy. Ja se oli tehtävä." Joel sanoo. "Ja Aleksihan sen alotteen teki. Ois se voinu kieltäytyykki." Lisään. "Toivottavasti ne saa asiat selväks. Ne on nii ihania yhessä." Niko sanoo. "Jep."

"Musta tuntuu, et meijän pitäis saada jotain muuta mietittävää, nii pelattaisko sitä Änärii?" Ehdotan. "Joo. Ja tällä kertaa sä et voita kaikkia pelejä." Joonas sanoo. "Menkää te jo nii mä otan noi pitsat sulamaan." Joel sanoo.

Joelin POV:

Jäin keittiöön vielä ja odottelisin siihen asti, kunnen pitsat voisi laittaa uuniin. Kelasin tapahtumia vielä omassa päässäni. Muistan Ollin ilmeen, kun Aleksi suoritti tehtäväänsä ja tämä joutui katsomaan vierestä. Se oli tuntunut minustakin pahalta. Mitä bändille kävisi, jos Olli ja Aleksi eroaisivat? Saisivatko nämä sovittua asian niin, että pysyisivät edes kavereina? Aina kun tätä mietti, mieleen tuli se kun sanoin kerran, etteivät ne kaksi ole luotu pelkiksi kavereiksi.

Ollin POV:

Tämä ei tuntunut oikealta. Pakko minun oli tehdä asialle jotain. "Aleksi." Aloitan ja jäädyn hetkeksi. Aivot alkavat lyödä tyhjää. "Mm?" Tämä mutisee ja huomaan tämän vilkuilevan ympärilleen. Huokaisen rauhallisesti ja yritän yhä saada katsekontaktia tämän kanssa. "Meijän pitäis varmaan erota." Sanon. Saman tien saan kylmät väreet, happi ei kulje, pelko tulevasta iskee kuin nyrkki ja aika tuntuu pysähtyvän. Taasko minä olen se, joka eroaa? Sen tajuaminen tuntuu pahalta. Aleksi nielaisee ja näyttää samaan aikaan sekä vihaiselta, että surulliselta. "Niin pitäis. Parempi se niin on, ku että sovittais asiat." Tämä sanoo kuulostaen itkuiselta. "Ihan vapaasti voit taas ruveta itkemään ja alottaa riidan. Annanko aiheen molempiin?" Sanon, enkä edes ajattele. En ennen enkä jälkeen. "No anna! Vittu ku eihä sua kiinnostais, vaikka mä itkisin verta tossa lattialla ja tukehtuisin siihen!" Aleksi huutaa. "Aika hyvin päätelty. Ja nytki sä huudat ihan turhasta." Sanon.

Aleksin POV:

"Painu nyt vittuun täältä! Ja voit pitää turpas kiinni vaikka seuraavan viikon! Jos sul on jotain mun tavaroita, nii polta ne!" Huudan ja itken samalla. Olli tuijottaa minua vihaisena kädet nyrkkiin puristettuina taskuissa. "No aivan varmasti meen." Tämä vastaa ja ottaa tavaransa. "Jos mä sanon Nooralle terveisiä, nii sano sä Joonakselle. Onnee teille jo etukäteen." Huudan eteiseen ja viimeisenä kuulen ulko-oven paiskautuvan kiinni ja kaksi taulua putoaa sen takia seinältä. Siinä vaiheessa minulla on lupa murtua lopullisesti ja nyt vain toivon, että kuolen paniikkikohtauksen aikana.