Like A Blood Brother

72. Luku|Voi vittu Aleksi!

...herään oikeasti. Se oli vain unta! Vitun Aleksi! Nousen järkyttyneenä istumaan sängylle. Näytän varmaan masentuneelta. En tarvitsisi muuta, kuin sen että Olli rakastaisi minua. Kuivaan kyyneleet ja päätän vain mennä keittämään kahvia. Ei jumalauta! Miks mulle käy aina näin?

Ollin POV:

Olen onnellisesti nukkumassa. Yhtäkkiä saan puolikkaan sydänkohtauksen, kun joku koputtaa ikkunaani. Mitä...vittua?! Ei saatana, sehä on ite Porkon Joonas. Mitä tuo urpo tällä kertaa haluaisi? Menen ovelle ja ettei aamu olisi vahingossakaan ollut liian nautinnollinen, hän heittää paidattomalle yläruumiilleni lunta. "Ähäii vittu Joonas!" Huudan ja heitän lumet vuorostani tämän päälle. Mutta eipä se paljoa auta, onhan hänellä talvivaatteet. "Mitäs sä täällä? Tähän aikaan? Vittu kello on seittemän!" Ihmettelen ja Joonas riisuu takkiaan. "Nii on. Mut ei väsyttäny nii tulin tänne." Hän sanoo. "Okei mä meen takas nukkuu." Ilmoitan ja olen jo kävelemässä makuuhuoneeseeni. "Mää tuun sun kans." Kuulen takaani. "Ookeii, en sit mee." Vastaan ja vaihdan määränpäätäni keittiöön.

Istumme kahvikuppeja hitaasti tyhjentäen ruokapöydän ääressä. Pitäisi ehkä lopettaa ajatusteni suodattaminen. Antaa niiden tulla sellaisena, kuin ne ovat. Nyt olin esimerkiksi unohtanut kaiken Aleksiin liittyvän. En antanut itseni ajatella häntä. Yhtäkkiä tuli pakottava tarve halata tätä ja kutsua rakkaaksi. Aloin huomaamattani itkeä. Tai siis...kaksi kyyneltä. On ikävä sitä, kun Aleksi antoi aamu- tai iltapusun. Sitä kun tämä teki minulle aina saparot. Sitä, kun uppouduin hänen paksuun toppatakkiinsa. Rillaakin oli ikävä. Emmiä ja Tatua oli ikävä. He taas muistuttivat, kun olin jo useaan kertaan luvannut, että hankkisimme lapsia. Millaisenakohan näyttäydyn Aleksille? Henkilönä, joka ei välitä hänestä, eikä rakasta häntä. Olen jättänyt hänet kaksi kertaa ja saanut liian monta kertaa itkemään...surusta.

"Mitä sä mietit?" Havahdun Joonaksen ääneen. "Ääöööh...en mitään." Vastaan. "Älä valehtele." Tämä sanoo toruvasti. Vaikenen hetkeksi. Ehkä pitäisi kertoa. "Aleksia." Sanon hiljaa, mutten oikein kykene katsomaan Joonasta. "Olli...mitä eilen tapahtu?" Joonas kysyy. Vaikka tuo oli suora kysymys, hän silti sai minulle halun kertoa. Ja puhuminen Joonakselle on helppoa. On aina ollut. Kaikki seitsemäntoista vuotta. "Mä olin kännissä...ja sit mulle selvis, ettei Aleksi oo päässy yli." Aloitan. Näen Joonaksen katsovan minua vakavana. "Ja sit, vaikken tuntenu samoin, nii halusin sille paremman mielen. Halusin miellyttää sitä." Kerroin tapahtumat Joonakselle. Kieltämättä helpotti. "No...entä nyt?" Hän kysyy. Mietin hetken. Mitä jos teen virheen? Huokaisen ja sanon: "Mä haluun Aleksin takaisin."

Timeskip 3 päivää:

Studiolla:

Joelin POV:

Treeneissä oli rehellisesti sanottuna aina mukavaa. Vaikka Ollin ja Aleksi välit olivat lievästi sanottuna oudot. Olimme neljästään puhuneet asiasta ja päätimme, että meidän täytyy auttaa.

Tänään olisi viimeinen ilta tätä vuotta. Huomisen olimme sopineet viettävämme kuudestaan. Menisimme Ollin luo. Nuo kaksi olivat vain hiljaa koko päivän. Jos tämä olisi huomennakin samallaista, niin en edes tiedä. Hyvä puoli oli se, että biisimme oli pian valmis. Dark Side. Olen niin hypeissa kaikesta siihen liittyvästä. UMK, mahdolliset Euroviisut...

Joonaksen POV:

Hommamme oli kieltämättä mennyt ninjailuksi, mutta olin nyt puhunut molempien kanssa. Näin ammattilaisena voin sanoa, että heillä on mahdollisuus. Muttei vaikeuksien pitäisi antaa vaikuttaa. "Olli." Sanon tuolle sohvalla lusmuavalle brunelle. "No?" "Tuu käymään." Hän nousee vaivalloisen näköisenä ylös. Menemme keittiöön, sillä muut ovat treenitilassa, joten eivät kuulisi meitä. "Olli. Sano mun sanoneeni: Teillä on vielä mahdollisuus. Mä oon jutellu sen baari-illan jälkeen teijän molempien kans. Ja ollaan neljästäänki puhuttu." Sanon ja Olli näyttää vakavalta. "Mitä mä teen? Mitä jos Aleksi ei enää välitä ja on luovuttanu mun suhteen?" "Ei se oo. Mä lupaan." Sanon ja halaan parasta kaveriani. "Teil on kaikki hyvin. Ja selviätte kyllä vastoinkäymisistä." Kuiskaan.

"Joonas mä teen sen huomenna." Hän sanoo ja erkanee halauksesta. "Se menee hyvin. Jos sä rakastat sitä ja se rakastaa sua."

Aleksin POV:

Katsoimme Joelin kanssa äänitystilassa taustaääniä ja säädimme niiden voimakkuutta. Huomioni kiinnittyy Olliin, joka kävelee treenitilaan äänityskopin läpi. Kun hän on mennyt ja sulkenut oven, katson Joelia. "Sulla on kuolaa tossa." Hän huomauttaa ja osoittaa leukaani. "Oho." Pyyhin sen nolostuneena hihaani. Voi vittu Aleksi. Rauhotu nyt vähä. Kohta kaikki tietää, kuin kusessa sä oot Olliin kaiken jälkeen.