Like A Blood Brother

40. Luku|Surullinen totuus

Timeskip keikkapaikalle:

Aleksin POV:

Olimme saapuneet keikkapaikalle ja näimme ovella jo kasan faneja odottamassa sisälle pääsemistä, vaikka keikka alkaisi vasta kolmen tunnin päästä. Alkoi heti tuntua oudolta. Ihan eriltä, kuin omilla keikoillani. Bussi parkkeerattiin G-oven viereen ja Olli taisi huomata, että minua jännittää. Katson tätä ilmeettömänä ja hän yrittää rauhoittaa hymyilemällä.

Kannoimme tavarat sisälle ja minun oli pakko istua hetkeksi alas, sillä huomasin alkavani täristä. En edes tiedä, miksi reagoin tällä tavalla. Tajusin sitten mennä kauemmas muista, sillä en halunnut kenenkään näkevän ja sitä kautta huolestuvan. Koska oikeasti kaikki on hyvin. Katsoin, ettei kukaan huomaisi ja menin huoneen toisesta ovesta jollekin käytävälle, jonka kautta ilmeisesti pääsisimme myös lavalle. Kävelin vähän matkaa käytävällä, kunnes istun lattialle nojaten seinään. Katson käsiäni, jotka tärisevät. Vittu Aleksi, rauhotu nyt. Ei tässä oo mitään ihmeellistä. Ehkä tää keikka on uus kokemus, mut senhän pitäis vaan olla kivaa. Alan itkeä ja nousen varovasti ylös kävellen vielä kauemmas, ettei kukaan kuulisi minua. Tuntui lähes mahdottomalta edes nielaista.

Tommin POV:

Kannoimme mustia laatikoita sisälle huoneeseen, joka oli varattu meille. "Tulisko joku mukaan, ku pitää käyä ilmottaa että tultiin nyt?" Santeri kysyy. "Joo mä voin." Ilmoitan. Menemme käytävälle, jonka päässä sijaitsevasta ovesta pääsemme esiintymislavalle. Suunnilleen käytävän puolivälissä näämme Aleksin istumassa ja hän kuulostaa, kuin itkisi. Juoksemme tämän luo ja raskaan oven sulkeutuminen jää kaikumaan käytävälle. "Aleksi? Mitä tapahtu?" Kysyn ja kyykistyn tämän viereen. "M-mä...sain...pa-niik-ki-kohtauk-sen..." Hän saa sanottua itkun keskeltä. "Käynks mä hakemassa Ollin?" Kysyn ja silitän hänen selkäänsä. "Ei älä. Se vaan...huo-les-tuis..." Hän sanoo, eikä tunnu lopettavan itkemistä. "Mut se varmaan osais auttaa sua." Sanon. "Ei! Mä en halua." Hän tiuskaisee ja purskahtaa entistä pahempaan itkuun. "Mä voin mennä, jos se auttaa. Kaikki on hyvin Aleksi." Santeri sanoo, ojentaa vesipullonsa tälle ja silittää nopeasti tämän olkapäätä. Sitten tuo lähti jatkamaan hommaa, joka oli alun perin tarkoituskin tehdä.

Huomaan Aleksin käsien tärisevän. Olikohan jotain sattunut? Ja miksi hän ei halunnut, että haen Ollin? Halaan tätä ja silitän selkää. "Aleksi, koita hengitellä syvään. Keskity pelkästään siihen. Älä mieti, mikä tän aiheutti, tai mitään muuta. Keskity vaan hengittämiseen." Sanon rauhallisesti. Tämä yrittää parhaansa tehdä, kuten sanon, muttei se onnistu. "M-mä en saa...happeeh..." Hän parkaisee. "Aleksi, mä käyn hakemassa Ollin. Pärjääks sä?" Kysyn. "Ei! Älä...hae." Tämä huutaa. "Mut Ale..." "Hae...Joo-nas..." Tämä keskeyttää ja asettuu taas nojaamaan seinään. "Okei. Hengittele ihan rauhassa, kaikki on hyvin." Sanon ja menen takaisin muiden luo.

Joonaksen POV:

"Mihin Aleksi meni?" Olli tulee kysymään minulta. Kohautan olkapäitäni. "Sun pitäis pitää parempaa huolta siitä." Naurahdan. "Ehkä se vaan meni käymään vessassa tai unohti jotain bussiin." Joel sanoo. Yhtäkkiä Tommi tulee käytävän ovesta ja käskee minua tulemaan mukaan. Vaikutti olevan joku tilanne päällä. "Mitä tapahtu?" Olli kysyy. "Ei mitään." Tommi vastaa. "Ooks sä nähny Aleksia?" Hän yrittää vielä kysyä, mutta rautaovi iskeytyy kiinni ja peittää tämän äänen. Nään Aleksin käytävällä ja huomaan tämän saaneen paniikkikohtauksen. "Mikset sä kysyny Ollia?" Kysyn Tommilta halatessani Aleksia. "En...mä...ha-luu...sitä...tän-ne." Aleksi sanoo, eikä tunnu saavan kunnolla happea. "Miks...tai ei sun tarvi vastata. Hengittele rauhassa vaan, kaikki on hyvin." Sanon ja otan tuon toisesta kädestä kiinni. "Mä voin lähtee, jos te nyt pärjäätte." Tommi sanoo. Nyökkään tälle ja yritän rauhoitella Aleksia silitellen tämän selkää. "Ei oo mitään hätää." Sanon ja kuuntelen tämän itkemistä. Se kyllä kieltämättä sattui. En ole varma, miten minun täytyisi toimia. Olli tietäisi.

Tommin POV:

Palaan muiden luo ja huomaan hädän Ollin kasvoilla. "Ooks sä nähny Aleksia?" Hän kysyy kääntyen puoleeni. "Joo. Se on tuol käytävässä." Vastaan. Olli yrittää ohittaa minut mennäkseen sinne, mutta estän tätä. "Mitä sä teet? Päästä irti." Hän sanoo. "Se ei halunnu sua sinne." Sanon. "Miten nii ei haluu? Se on mun poikaystävä. Tottakai mä meen." Hän sanoo. "Se ite sano niin ja halus, että Joonas menee." Sanon ja yritän parhaani pitää tilanteen rauhallisena. "Mitä siel tapahtu? Onks se kunnossa?" Olli kysyy. "Se sai paniikkikohtauksen." Vastaan. "Päästä irti!" Olli huutaa. "Hei, mitä tääl tapahtuu?" Joel ja Niko ihmettelevät ja tulevat luoksemme. "Tommi ei vittu päästä mua Aleksin luo, vaikka se sai paniikkikohtauksen!" Olli huutaa. "Hei rauhotu." Niko sanoo. Selitin, miksi en päästä tätä ja että Joonas oli mennyt Aleksin luo.

Aleksin POV:

En vain yksinkertaisesti saanut happea ja koko kehoni vain tärisi. Surullinen totuus oli se, ettei kukaan muu osannut auttaa minua, kuin Olli. Mutten halunnut häntä tänne. Minusta on koko ajan vain vaivaa tälle ja hän joutuu muutenkin olemaan huolissaan minusta, kun tietää minun miettivän paljon ja itkevän sen takia. "Mikset sä haluu Ollia tänne? Se osais auttaa sua." Joonas kysyy. "Koska se vaan huolestuis! Ja se joutuu koko ajan pitää musta ja mun asioista huolen!" Huudan, ja sen jälkeen alan itkeä entistä enemmän ja hengittäminenkin on taas vaikeampaa. Irrottaudun Joonaksen halauksesta ja nousen ylös. En halua nähdä ketään. Kukaan ei ymmärrä minua. "Aleksi..." "Ei! Mee pois!" Huudan ja lähden kauemmas käytävällä joutuen ottamaan tukea seinästä. Samassa kuulen, kun ovi takanamme aukeaa ja kuulen Nikon huutavan: "Olli, oota." Katson taakseni ja huomaan Ollin, joka lähtee juoksemaan minua kohti. "Aleksi!" Avaan jonkun käytävän oven ja menen toisella käytävälle. Ehdin vain kuulla, kun Olli huutaa: "Mitä sä teit?!" Joonaksen vastausta en ehdi kuulemaan, kun suljen oven.