Like A Blood Brother

42. Luku|"Kanna mut"

Ollin POV:

Istun Aleksin sylissä painaen tätä selkänojaa vasten. Kummallakaan ei ollut halua lopettaa, mutta jossain vaiheessa oli pakko. Aleksi katsoo minua hymyillen ja istun takaisin paikalleni. Tämä asettaa päänsä olkapäälleni. "Olli?" Tämä sanoo hiljaa. "Mitä?" Kysyn samalla ottaen ranteestani Nikon ponnarin. Alan laittaa sitä tämän hiuksiin. "Mitä jos me ollaan vielä monen vuoden päästäki yhessä?" Hän kysyy. Saan toisen saparon valmiiksi. "No siinä vaiheessa mä ainaki tiiän, et oon löytäny sen oikeen." Vastaan. "Mä tiiän jo nyt." Aleksi sanoo. "Ai nyt jo? Mitä jos musta tuleeki yhtäkkiä hirveen ärsyttävä?" Kysyn. "Et sää osaa olla ärsyttävä."

Studiolla:

Tällä kertaa minä herätin Aleksin, joka oli nukahtanut matkalla. Nousen itse ylös ja nostan Aleksin syliini. "Ollaan perillä. Voisit herätä nyt, nii saat yölläki nukuttuu." Sanon. "Meennääks me sinne baariin?" Hän kysyy unisena ja hieroo silmiään söpösti. "Joo, heti ku ollaan purettu kamat ja syöty ruoka." Vastaan. Aleksi nyökkää ja asettuu halaamaan minua hellästi. "Kanna mut." Hän sanoo. "Mul ois kyl ollu reppu." Ilmoitan. "Joo, ota se munki." Tämä mutisee. Voi sua. Kurkotan reppumme lattialta yhdellä kädellä ja jollain pyhällä hengellä saan ne molemmat puoliksi selkääni Aleksin roikkuessa koalan tavoin minussa kiinni. Kävelen varovasti bussin portaat alas. "Susta ei tiiä, ootko kiireinen perheenisä vai onks sulla poikaystävä." Joel naurahtaa. "Mitä jos se ois molempii?" Joonas kysyy. "En mä tarvi lasta, ku mulla on Aleksi." Vastaan ja pussaan tätä saparoiden väliin.

Aleksin POV:

En tiedä, oliko Olli sanonut sen vitsinä, vai eikö tämä oikeasti halunnut lapsia. Ehkä sitä ei pitäisi nyt miettiä, mutta kieltämättä se harmitti. Istuin sohvalla, kun muut menivät syömään. En halunnut syödä. Alkaisin vain itkemään ja olisin ärsyttävä, kun itken ja saan paniikkikohtauksia koko ajan. Päätin vain katsoa puhelinta, kunnes Olli tulee olohuoneeseen. Vilkaisen tätä nopeasti ja tämä istuu viereeni asettaen kätensä toisen koukussa olevan jalkani päälle. "Rakas, tuu syömään." Hän pyytää ja pudistan vain päätä. Nyt hän asettaa päänsä polvelleni. "Mut sit sulle tulee nälkä." Hän sanoo. "Entä sitte?" Tiuskaisen. Huomaan Ollin yrittävän vain olla söpö. Tämä ei ikinä ole suuttunut tai hermostunut, jos olen vihainen. "Aleksi. Onks kaikki hyvin?" Olli kysyy varovasti ja silittää jalkaani. "Ei ole!" Huudan ja työnnän Ollin pois. Kävelen päättäväisenä parvekkeelle. "Jätä mut rauhaan!" Huudan kun nään hänet tulevan perääni. "Ei, en jätä." Hän sanoo ja tulee mukanani parvekkeelle. Nojaan selkääni seinään istuessani parvekkeen lattialla. Olli tulee viereeni istumaan. "Aleksi. Nyt sä puhut. Tääl on kylmä, joten ei voida olla kauaa." Tämä sanoo vakavana. Tunnen kyyneleen valuvan poskelleni ja siitä se putoaa paidalle. "En mä voi sanoo sitä. Varsinkaan sulle, vaikka se liittyyki suhun." Sanon ja tunnen alkavani itkeä lisää.

Ollin POV:

Yritän ottaa Aleksin kädestä kiinni, mutta hän riuhtaisee sen irti. "Ei sun oo pakko puhuu mulle. Voisiks vaikka Joonakselle? Mä ymmärrän, jos se liittyy muhun etkä siks haluu kertoo." Sanon mahdollisimman rauhallisesti. En halua olla syynä siihen, että Aleksi vaikka saisi paniikkikohtauksen. "Mut en mä haluu puhuu Joonakselle. Mä haluun puhuu vaan sulle. Mut mä en voi." Aleksi sanoo surullisena. Tämä oli vaikea tilanne. Luulen, että Aleksia ärsyttää jokin asia minussa.

Yhtäkkiä Aleksi nousee seisomaan ja asettuu nojaamaan terassin kaiteeseen. Menen tämän taakse ja liu'utan molemmat käteni tämän selälle. "Lopeta toi hiplaaminen!" Aleksi älähtää kääntyessään ympäri. "Anteeks. Mä lopetan." Sanon nöyrän kuuloisena. "Voiks sä kertoo, liittyykö se meijän suhteeseen?" Kysyn varovasti ja tuo kääntää katseensa lattiaan. Hetken päästä hän nyökkää. "Voinks mä tehä jotaki? Niin et sulla olis parempi olla?" Kysyn. Seison metrin etäisyydellä Aleksista, sillä hän ei ilmeisesti halunnut minua lähelleen. "En mä tiiä." Aleksi nyyhkäisee. "Mä haluun kertoo sulle, mutten tiiä mitä siitä seurais." Aleksi sanoo. Mietin hetken ja katson poikaystävääni. "Sä voit aina kertoo mulle ihan mitä vaan. Mä tiiän, et se voi olla vaikeeta, eikä tää välttis auta, ku sanon näin, mutta mä tarkotan sitä." Sanon. "Mut muista myös, ettei sun ikinä oo pakko kertoo. Kuitenki sä itekki varmaan tiiät, et se auttaa." Jatkan. Aleksi katsoo minua reppanan ja itkuisen näköisenä. Yhtäkkiä tämä syöksyy halaaman minua. Yllätyn vähän, kun mietin, mitä hän äsken minulle sanoi. Silitän tämän selkää. "Olli. Anteeks kun mä sanoin sulle niin. Kun käskin sua olla hiplaamatta." Aleksi sanoo. "Ei se haittaa, mä ymmärrän. Sä saat sanoo mulle niin ja silloin mun pitää antaa sulle tilaa." Vastaan. Aleksi hyppää syliini ja saan tämän kiinni nostaen sitten lantioni tasolle.

"Mun on pakko sanoo, et sä oot söpö." Tunnustan, enkä edes yritä peittää hymyäni. "Säki oot. Ja ihan helvetin komee." Aleksi vastaa. "Saanks mä pusun? Ees pienen?" Kysyn. Aleksi hymyilee ja vastaa kuitenkaan sanomatta sanaakaan.