Like A Blood Brother

63. Luku|Ikävä

Joonaksen POV:

Vaikutti, ettei Aleksi ollut aikoihin halannut ketään. Tämä oli oikeastaan aika todella söpö. Silitin hänen pehmeitä hiuksia ja toisella kädellä selkää. Lopulta tämä erkanee minusta ja kuivaa kyyneleensä hymyillen vähän. "Kiitos." Hän sanoo. "Mistä?" Kysyn. "Halista ja siitä, et sain tulla." Tämä vastaa. "Tietenkin mä halaan sua, jos se siis auttaa." Sanon. "Haluuks sä puhuu mulle?" Kysyn. "Joo." Aleksi vastaa. Menemme sohvalle istumaan ja Aleksi nojaa poskeaan selkänojaan. "Mitä mä teen? Mulla on ihan hirvee ikävä Ollia. Mut ei meistä tuu enää mitään." Tämä mutisee. "Mä tiiän et sul on ikävä. Se kuuluu asiaan, vaikka sä olisitki sille vielä vihainen." Sanon. "No mä oon. Ja myös itelleni." Hän vastaa. "Miks sä oot itelles vihanen?" Kysyn, vaikka tiesin vastauksen. "No kun...sillon ku oltiin siellä Joelilla nii...no sä tiiät mitä mä menin tekee." Nyökkään. "Käykö jos mä soitan Ollille nyt? Laitan kaijuttimeen nii säki kuulet." Ehdotan. "Okei, mut älä sitte kerro et oon täällä." "En."

Aleksin POV:

Vähän pelotti, kun Joonas alkoi soittamaan Ollille. Olen varma, että hän on minulle vihainen, mutta ymmärrän sen. Me molemmat olemme tehneet virheitä ja syyttelimme vain toisiamme. Eihän siitä nyt saa mitenkään sopimusta aikaiseksi.

Olli: Moi.

Joonas: Moi. Onks sul aikaa puhuu?

Olli: Mistä?

Joonas: No...mieti.

Olli: No enpäs nyt keksi.

Joonas: No susta ja Aleksista.

Olli: Mitä meistä?

Joonas: Onko sulla nyt siis aikaa?

Olli: No on.

Joonas: Nii? Haluukko puhuu siitä?

Olli: No en, mut jos on pakko. Paitsi että onks Aleksi siellä?

Joonas: En mä pakota sua. Ja ei oo.

Olli: Okei no ihan sama. Sä nyt varmaan arvasitki et mul on ihan saatanallinen ikävä sitä. En mä pysty olla itteni kans, ku oon jättäny sen jo kahesti.

Joonas: Mm. Pystyisiks sä ite puhuu sille?

Olli: No ei se haluis mulle puhuu. Se on ihan varmasti vihanen mulle, eikä haluu nähä mua. Ja mä vaan alkaisin huutaa sille ja sit se itkee, eikä se tunnu hyvältä.

Kuultuani Ollin sanat kyyneleet alkavat valua poskilleni. En voisi alkaa itkemään, tai Olli kuulisi. Joonas huomaa ja silittää olkapäätäni. Siirryn tämän viereen nojaamaan tuon rintaa vasten. Joonaksen huppari olisi tämän jälkeen ihan märkä kyynelistäni.

Joonas: Mistä sä päättelet, et se on sulle vihanen?

Olli: No mä suutuin sille. Tai siis mullahan oli siihen syy ja oon vieläki vihanen.

Joonas: Mm...

Olli: Vittu tää on paskaa. Miks me mentiin sinne Joelille? Kaikki on pilalla nyt. Sä nyt varmaan pidät mua tyhmänä, mut mun oli sinä samana päivänä tarkotus alkaa kattelee sormuksia. Mut mä vittu jätin sen! Tajuuks sä kuin kusipää mä oon?

Painaudun Joonaksen huppariin ja yritän pidättää hengitystä. Mitä voisin ajatella? Oliko Olli tosissaan? Mitä meille tapahtui?

Joonas: (Huokaus) Teijän pitää puhuu kahestaan. Tää ei voi jatkuu näin.

Olli: Vittu mä itken nyt. Mitä mä sanoisin sille? En mä osaa puhua!

Joonas: Mitä sä haluisit sanoo?

Olli: No että vaikkei olla yhessä, nii mä rakastan sitä ihan helvetisti. Mut oon myös surullinen, vihainen ja pettyny.

Joonas: Ja sä et tiiä miten sanoisit sen?

Olli: Nii. Ja...haluisin myös pyytää anteeks. Kaikesta. Mulle riittää, että Aleksilla on kaikki hyvin. Mulla ei oo väliä.

Miksi Olli puhuu minusta noin? En pysty. Itkisin enemmän, jos voisin. Tukehdutan itseni väkisin ja tukin suun kädelläni. Toisella olen tarttunut Joonaksen huppariin.

Joonas: Miksei sulla oo väliä?

Olli: Koska tiiäks mitä kaikkee se on joutunu kestämään? Mä oon jättäny sen kahesti. Ja mä oon huutanu sille. Aleksi yrittää aina selvittää asiat keskustelemalla ja mä haluun aina olla vaan oikeessa. Mä oon ihan saatanallinen kusipää, enkä ansaitse niin upeeta ihmistä, mitä Aleksi on.

Joonas: ...

Olli: Mut mä en oo ikinä rakastanu mitään niin paljoo ku sitä. Mut aina sekään ei riitä, jos ei osaa käyttäytyä sen mukasesti.

Joonas: Olli älä sano noin. Sähän osotit sille joka päivä, miten rakastat sitä.

Olli: Mä yritin. Mut Joonas, ei meil enää tuu mitään. Ei se enää onnistu.

Joonas: Se voi tuntuu siltä. Mut teijän pitää puhua.

Olli: Mä voin yrittää. Mut mun on pakko lopettaa nyt.

Joonas: Okei, moi.

Joonas lopettaa puhelun ja murrun täysin. Kiedon kädet tämän ympärille ja huomaan hänen harmaan hupparin olevan ihan märkä. "Anteeks, sun huppari on ihan märkä." Saan sanottua. "Ei haittaa. Kyl se kuivuu. Hengitä rauhassa ja anna itkun tulla." Tämä sanoo ja silittää hiuksiani. Miten muka voisin puhua Ollille? Itkisin vain ja sitten hän luultavasti luovuttaisi minun suhteen.