Ashtonin näkökulma
Kun Alyssakin oli viimein valmis, pääsimme lähtemään. Kiersin ovet lukkoon. Näin vanhassa kapistuksessa ei tunnettu sähköistä keskuslukitusta, vaan joka oven sai vanhaan malliin tarkistaa erikseen. Alyssa oli valinnut ylleen tiukat farkut ja kimaltavan topin, jota en ollut aiemmin hänellä nähnyt. Hän oli joko huomaamattani ostanut sen jostain tai jostain syystä säästänyt sitä tähän saakka. Juuri nyt hän oli kietoutunut suureen talvitakkiinsa ja katseli, miten kevyt lumisade alkoi vaivihkaa koristaa maisemaa.
Taskumatti povessani tuntui oudon painavalta, ja vain muutaman askeleen päässä parkkipaikaltamme käteni alkoi jo tavoitella takin vetoketjua. Sallin itselleni vain pikkuruisen hörpyn, olihan Alyssan kädessä kuitenkin helmeilevä pullollinen kuohuviiniä, ihan vain sen kunniaksi, että nyt oli uusivuosi, ja toisaalta meillä oli nyt oikeastaan oma koti, vaikkakin tiettyine rajoituksineen.
Alyssa tarttui pulloonsa kaksin käsin ja joi pitkän kulauksen. Hän kääntyi ympäri ja käveli nyt takaperin, kasvot kohti minua. "Minne me ollaan menossa ja mitä sulla on tuossa?" hän kysyi nyökäten kohti käteeni jäänyttä taskumattia. "Mulla ei oo mitään käsitystä siitä mihin me ollaan menossa, ja maista jos haluut tietää." Työnsin metallisen taskumattini hänen käteensä. Hän kallisti pullosta ja irvisti saman tien, kun juoma kosketti hänen kieltään. "Ei kukaan voi olla niin hullu että ottaa mukaan raakaa vodkaa!" Nauroin samaa naurua, jota elokuvissa kuullaan, kun teini reagoi samalla tavalla maistaessaan ensimmäistä kertaa mitään alkoholia. "Oli mun tarkoitus laittaa jotain muutakin sekaan, mutta en keksinyt, mitä laittaisin, niin otin nyt vaan noin sen." Alyssa pudisteli päätään ja huitaisi putelin äkkiä takaisin minun käsiini.
Kävelimme kohti ydinkeskustaan verkkaiseen tahtiin. Kello oli jo puoli yhdentoista tienoilla. Mitä lähemmäs tulimme kohdetta, joka ilmeisesti oli Cloud Gate eli hopeista papua muistuttava möhkäle keskellä Chicagoa, sitä enemmän ihmisiä alkoi näkyä. Pariskuntia, ystäväporukoita, perheitä liikkui kaikkialla ympärillämme, ja iloinen nauru ja shampanjapullojen poksahtelu kiiri ilmassa. Jossain kauempana ammuttiin ilotulitteita jo nyt. Hiljainen lumisade teki tunnelmasta edelleen jotenkin jouluisen.
Pääsimme viimein tuon valtavan maamerkin luo, ja koska olimme tuhonneet Alyssan kuohuviinipullon jo viimeisiä pisaroita lukuun ottamatta, sekä hörppineet jopa minun karvaanmakuisesta taskupullostani, halusimme välttämättä saada selfien pavun kiiltelevän pinnan heijastaessa kuvamme nurinkurisena taaksemme. Ilveilimme ja otimme mahdollisimman monta kuvaa. Yhdessä Alyssa pussasi poskeani, muissa minä pussasin hänen poskeaan, otsaansa, nenäänsä... Mielestämme parhaassa otoksessa pitelimme shampanjapulloa kuin vastasyntynyttä lastamme.
Nauroimme suureen ääneen ja saimme huomiota ohikulkijoilta. Tanssahtelimme lumisateessa, vaikkemme olleetkaan niin kännissä, ettemme itse olisi tajunneet tekemisiämme. Ei millään ollut nyt niin suurta väliä, eihän kukaan tuntenut meitä täällä.
Olimme matkalla päättäneet, että menisimme baariin, jossa olisi edullisin sisäänpääsy, ja tällä kertaa se sattui olemaan yksi kaupungin tunnetuimmista yökerhoista, johon ei olisi tästä enää kovinkaan pitkä matka.
Ihailimme vielä hetken huipulleen lumipeitteen saanutta metallipapua, mutta sitten lähdimme jatkamaan matkaamme. Alyssa pysähtyi heti alkuunsa ja kaivoi pientä olkalaukkuaan. Ensimmäisenä hän tiputti laukustaan huulipunansa keskelle tietä, jota olimme juuri ylittämässä. Nappasin huulipunan nyrkkiini ja ohjasin Alyssaa kohti jalkakäytävää suorittamaan etsintöjään. "Mitä sä etit?" kysyin, kun hän edelleen tuskaili laukkunsa kanssa. Lopulta hän nosti esiin pienen, juuri ja juuri laukkuun mahtuneen likööripullon kuin aarteen.
Mangolikööri, ei ehkä se paras idea, mutta maistuihan se raa'an vodkan jälkeen mehulta. Pullo hupeni liiankin nopeasti, ja pian tajusin omankin pääni tuntuvan jo yllättävän raskaalta. Vasta, kun kaadoin viimeiset tilkat likööripullosta suuhuni, tajusin, että olisin voinut täyttää taskumattiani niillä, jotta sen sisältö olisi paremmanmakuista juotavaa. Myöhäistä se oli nyt. Vielä, kun muistin sen tehdä, siirsin pienen taskumattini farkkujeni vyötärölle takintaskun sijasta. Ehkä saisin vietyä sen sisään.
Kun olimme jonossa baarin ovella, vilkaisin kelloa. Se oli vartin yli yksitoista. Kai olimme sopivassa aikataulussa, koska jonoakaan ei ollut valtavia määriä. Pääsimme sisään odoteltuamme hädin tuskin kymmenen minuuttia. Tv-ruutu, joka tuli vastaan heti narikan jälkeen, kertoi, että tasan kahdeltatoista nähtäisiin valtava ilotulitusshow. Ei kerrottu mitään siitä, missä sen voisi nähdä. En ehtinyt ajatella asiaa pidemmälle, kun Alyssa painoi huulensa kiinni korvaani, todennäköisesti muuttaen sen punaiseksi niin tehdessään punatuilla huulillaan. Hän sanoi musiikin jytkeen ylitse: "Mennään ulos kattomaan tuo ilotulitus, jos se edes näkyy tänne." Nyökkäsin vain. Alyssa katosi vessaan ja vannotti, että pysyisin samalla paikalla tiskillä. Odottelin vuoroani, ja sain jatkaa odottelua vielä sittenkin, kun Alyssa palasi vessasta tarkistaen samalla ilmeisesti tuhannennen kerran, ettei ollut nyt pudottanut ja hukannut huulipunaansa.
Kun baarimikko viimein tuli kohdallemme, Alyssa oli kietonut kätensä vyötäröni ympärille ja painanut päänsä vasten minua. Emme olleet edes miettineet, mitä tilaisimme, ja nyt jäimme katsomaan toisiamme. Tiskille kertyi koko ajan lisää porukkaa, joten miettimisaikaa ei ollut liiaksi. En kerrankin saanut sanaa suustani. En kerta kaikkiaan keksinyt ainoaakaan drinkkiä, jonka olisin halunnut juuri nyt. Alyssan ääni kainalostani ilmoitti: "Tee meille sun parhaat drinkit!" Baarimikko näytti ensin aavistuksen ikävystyneeltä moisesta pyynnöstä, mutta hymyili sitten ja nosti tiskille eteemme kaksi lasia, jotka täytti valmiiksi jääpaloilla. Sitten nainen alkoi hääriä tiskin takana, ja hänen ilmeensä oli muuttunut täysin. Ehkä hän oli muistanut jonkin vanhan drinkin, jota oli joskus kutsunut omaksi erikoisekseen.
Baarimikko kallisti yhä uudesta pullosta pikkuruiseen mittaan, jonka kaatoi sitten laseihimme. Vilkaisimme Alyssan kanssa toisiamme. Hän näytti hysteerisen innostuneelta. Olin itse vielä sen verran selvä, että näin, miten hänen katseensa harhaili hieman enemmän kuin normaalisti. Kun seurasin, miten drinkkimme valmistuivat, arvailin meidän molempien olevan vielä paremmassa kuosissa, ennen kuin pillit korahtavat tyhjää lasin pohjalla.
Juomamme olivat valmiit, ja maksoimme molemmat omamme. Lähdimme etsimään sopivaa paikkaa jossa juoda ne, ja tajusimme hyvin pian olevamme baarissa, joka oli täynnä aiemmin näkemiemme kaveriporukoiden kaltaisia pöydäntäyttäjiä. Päädyimme lopulta seisomaan korkean pöydän ääreen. Juoma oli uskomattoman hyvää, vaikka en osannutkaan erotella siitä yhtään mitään makuja erikseen. Ainoa kitalakeeni tarttuva maku oli vodkan jälkimaku, joka oli minulle liiankin tuttu.
Musiikki ei ollut niin hyvää kuin olisimme halunneet, joten menimme baaritiskille pitkän kaavan kautta ja kävelimme käytännössä koko baarin tilat ympäri. Tilaa oli paljon, mutta niin oli bilettäjiäkin. Kesken seikkailumme kohti baaritiskiä sain idean, jonka toivoin sytyttävän neonvärisen hehkulampun pääni päälle. Kun pääsimme työntämään kyynärpäämme vasten tiskin jo kosteaa ja tahmeaa pintaa, kuiskasin Alyssalle: "Tilataan jotain mietoa". Hän ei kysynyt mitään, tilasi vain omalla kohdallaan jotain, mikä näytti oranssipunaiselta mehulta. Tilasin itselleni jotain, mitä en ollut tilannut aikoihin; hedelmäisen lonkeron.
Tartuin Alyssaa kädestä ja lähdin vetämään häntä kohti tulosuuntaamme. Olin nimittäin huomannut baarin toisessa laidassa toisetkin vessat, jotka näyttivät vähemmän suosituilta kuin narikan vieressä olevat. Kun pääsimme niiden ovelle, ymmärsimme, miksi ne olivat niin pienessä suosiossa. Ensinnäkin niiden valot olivat kirkkaan siniset estäen suoneen piikittämisen, mikä luonnollisesti kertoi jotakin baarin kohderyhmästä, mutta toisaalta vessoissa ei ollut koppeja, vaan ne olivat yksittäiset vessat, joten kaikki ilmeisesti olettivat niiden olevan aina varattuja. Kiskaisin Alyssan nopeasti miesten vessaan, koska oletin, ettei juomia saisi viedä sinne alkuunkaan.
Heti, kun ovi lukkiutui perässämme, tarkistin sinertävässä kajossa, ettei oven lukko ollut kovin heikkoa tekoa muistaessani, miten olin kerran uskomattomassa humalassa rikkonut kantabaarini vessanoven lukon luullessani sen olevan vapaa, kun se todellisuudessa oli varattu. Selvempänä olisin ehkä hävennyt.
Asetin oman juomani allastasolle, ja Alyssa katseli, miten otin taskumattini esiin ja lorautin vodkaani pitkän kulauksen lasiin. Hän tarjosi oman lasinsa omani viereen, ja niin meillä oli käsissämme terästetyt lasilliset. Kippistimme ja hymyilimme maireasti.
Oveen koputettiin monen ihmisen toimesta, ja jostain syystä kuvittelin heti ovelle joukon vartijoita, jotka olivat nähneet, että veimme juomia mukanamme. Koputuksen lähteeksi paljastui lauma opiskelijoilta vaikuttavia, ehkä minun ikäisiäni poikia, jotka vessasta ulos tullessamme viheltelivät meille ja läimivät minua selkään, Alyssaa vähän alemmas. Jaoin vihaisia mulkaisuja, vaikka todellisuudessa ne taisivat näyttää enemmän silmien pyöräytyksiltä.
Baari oli tyhjentynyt. Vasta hetken kuluttua tajusin, miksi. Nyt oli uusivuosi, ja kello oli viittä vaille kaksitoista. Juoksimme portaita ylös takaisin katutasoon puolikkaat drinkkilasit edelleen käsissämme. Sisään tullessani en ollut edes tajunnut, että olimme kulkeneet yökerhon terassialueen läpi. Kiedoin käteni Alyssan ympärille lämmittääkseni hänen paljaita käsivarsiaan. Halusin jotain muutakin lämmikettä kuin suonissa juokseva alkoholi. Naputin edessämme seisoskelevan miesporukan lähimmän jäsenen olkapäätä. "Hei, oisko sulla antaa yhtä röökiä, ja mieluiten tulta myös?" Mies katsoi meitä hetken, ja vaikutti jo siltä, ettei vastaa ollenkaan, joten ehdin sanoa vielä: "Ei mulla oo antaa mitään vastavuoroisesti, mutta jos nyt tän kerr..." Nuori mies hymyili ja työnsi käteeni tupakan. "Tottakai, uuden vuoden kunniaks, mutta yhdellä ehdolla." "Ja se on?" "Sun pitää tarjota sun daamille myös."
Alyssa punastui vierelläni. Oliko mies muka komea vai oliko hän vain imarreltu? Väliäkö sillä.
Sytytin sytkärillä, jota sama tyyppi tarjosi. Kiitin vuolaasti, otin hörpyn juomastani ja vilkaisin kelloa. Pari minuuttia tätä vuotta jäljellä. "Mä oon aika kiitollinen tästä vuodesta", Alyssa sanoi hiljaa, ja yhtäkkiä kuin tyhjästä alkoi laskenta kolmestakymmenestä alaspäin. "Varsinkin sulle", Lys jatkoi ja näytti hetken siltä, että voisi itkeä hetkenä minä hyvänsä. Sitten hän otti nopean hörpyn juomastaan. Seisoimme siinä, ihmisten täyttämällä terassilla käytännössä halaten toisiamme, ja ympärillämme laskettiin pienempiä lukuja. Vedin pitkän henkosen tupakastani ja jätin savun pyörimään suuhuni.
"Seitsemän... Kuusi... Viisi... Neljä... Kolme..." Ympärillämme laskettiin kovaan ääneen, ja sitten huulemme painautuivat yhteen. Suudelma maistui tupakalta, mutta tuntui silti kaikin puolin täydelliseltä. Ehkä se johtui kaikesta siitä alkoholista meissä, mutta jotenkin se hetki tuntui uskomattoman täydelliseltä, eikä millään muulla ollut väliä. Lopulta kumpikin meistä oli niin hapenpuutteessa, että meidän täytyi lopettaa ja hengittää välillä.
Samalla kaupungin ylle kohosi ilotulitteita joka puolelta. Oli ihan sama, mihin suuntaan katsoi, aina saattoi nähdä värien loiston taivaalla. Alyssan poski painautui omaani vasten, ja yhtäkkiä koko terassialue näytti olevan täynnä ainoastaan pariskuntia. Nyt elettiin uutta vuotta, mutta meille se ei muuttanut mitään.
_______________________________
vaikka julkaisen tämän luvun ennen vuodenvaihdetta, haluan tämän myötä toivottaa oikein hyvää, railakasta ja onnekasta uutta vuotta 2019!
vuosi 2018 on ainakin omasta näkökulmastani ollut monenlaisten onnistumisien vuosi, niin kirjoittamisessa kuin muussakin elämässä. sain viimein ratkaistua ongelman liian lyhyiksi jäävien lukujeni kanssa, ja ratkaisu siihen oli arkisesti: kirjoita ja kirjoittamisenkin jälkeen kirjoita. helvetin kulunut sananparsi sen sanoo, harjoitus tekee mestarin, vaikka minun tapauksessani ei ehkä sentään mestaria, ehkä oppipojan juuri ja juuri.
oman henkilökohtaisen elämän suuret muutokset, kuten uusi asuin- ja opiskelupaikka, hyvin kiireinen vuosi niin töiden kuin koulunkin suhteen, ovat tuoneet haasteensa kirjoittamiseen, mutta kuitenkin olen onnistunut pitämään ainakin tämän tarinan edes auttavasti mukana tiuhaan päivittyvien kirjojen porukassa. vaikka Wattpad ei ehkä eläkään enää kultaisia vuosiaan ainakaan suomalaisten lukijoiden keskuudessa, olen kiitollinen teistä, jotka olette jaksaneet kiinnostua tästä, tai mistään muustakaan omasta tuotoksestani täällä. toivottavasti yhteinen matka jatkuu ensi vuonnakin!
sanotaan se vielä uudelleen: oikein hyvää uutta vuotta 2019, älkää ampuko itseänne tai kaveria raketilla silmään, pitäkää housut jalassa (ainakin jos ulkona on kylmä tai sataa) ja varoituksista huolimatta pitäkää hauskaa!
ensi vuoteen, xx eve