Wherever you will go IN FINNISH

Found someone to keep my head up (35)

Alyssan näkökulma

Kun nousimme pöydästä ja lähdimme ravintolasta, Ashtonin sanat pyörivät yhä mielessäni. Hänen äänensä sanoi ne yhä uudelleen, pehmeästi ja nopeasti. Puristin hänen kättään enkä osannut ajatella järkevästi. Minulle olisi ihan sama, vaikka jäisimme juuri tähän paikkaan emmekä jatkaisi matkaa enää. Jokainen päivä tuntui uudelta kaupungilta, uudelta kokemukselta hänen kanssaan. Vaikka en enää näkisi tähtitaivasta eri kaupungissa, voisin piirrellä tähtitaivaita hänen selkäänsä yön pikkutunteina. Ja jos en enää koskaan astuisi junaan tai bussiin tietämättä, minne asti päätyisin, en valittaisi.

Nojasin pääni vasten hänen olkaansa. Ilta oli jo hämärtynyt Athlonen yllä. Kun katsoinkaan jokea, jonka lähellä nyt kävelimme, tunsin kylmät väreet selässäni. Joen vesi näytti tummalta, hyiseltä ja pohjattomalta. Kyse ei oikeastaan ollut edes varsinaisesta vedenpelostani, vaan pelkästä mustan veden yhdistämisestä kylmyyteen. Ashtonin käsi tuntui lämpimältä kädessäni, ja hymyilin huolimatta siitä, että minulla oli takkini alla kylmä.

Hetken hiljaisuudessa käveltyämme Ashton totesi: "Athlonen väki ei taida olla kovin iltavirkkua. Täällä ei oo enää ketään, eikä kello ole vielä kuin kahdeksan illalla!" Hän pudisteli hetken päätään. "Löytäisiköhän täältä enää tähän aikaan Galwayhyn menevää bussia?"

Lähdimme selvittämään asiaa. Kysyimme linja-autoasemaa ensimmäiseltä vastaantulijalta, jonka leimasimme kaupungin ainoaksi iltavirkuksi, joka eli yksinäisyydessä nukuttuaan aamulla pitkään. Hetken kuluttua seisoimme parin korttelin päässä pienen tiilirakennuksen edessä. Asema ei tietenkään ollut järin suuri, mutta sisällä näytti olevan yksi, päivän lehteen keskittynyt työntekijä. Hän ilmoitti, ettei busseja lähtisi enää tänään. Seuraava lähtisi aikaisin aamulla. Tämä tietysti vahvisti odotuksemme siitä, että athlonelaiset olivat aamuihmisiä.

"Missä helvetissä me nukutaan?" kysyimme toisiltamme lähes yhteen ääneen. Oli ehdottomasti jo liian kylmä yrittääkään nukkua ulkona, emmekä halunneet mennä hotelliinkaan enää tähän aikaan. "Kai me voitais mennä johonkin rappukäytävään nukkumaan, mutta en kyllä haluais tulla poliisien herättämäksi, tuskin säkään." Pudistin päätäni ja yritin keksiä jotain. Kaipasin lämmintä, tuoksuvaa kylpyä ja pehmeää nukkumapaikkaa, mutta todennäköisesti kumpaakaan ei ollut juuri nyt tarjolla.

Ashton kaivoi puhelimensa esiin. Istuimme puiston reunassa olevalle jääkylmälle betonijärkäleelle. Hän näytti selaavan uutisia kuin etsien niistä majoitusinspiraatiota. Hän pysäytti selaamisensa nopeasti. "Et helvetti arvaa, mitä mä just luin." Käännyin katsomaan. Hän kuulosti omituiselta. Samalla hän alkoi selittää lukemaansa.

"Jotain tyyppejä on kidnapattu ihan tässä lähialueella, jotain 30 kilometriä täältä. Tässä on kuvailtu sitä autoa, ja musta tuntuu, että se on..." Tiesin lopun ennen, kuin hän sai lauseensa päätettyä. Olimme istuneet vaitonaisen kidnappaajan kyydissä tänne asti. Päässäni vilisi kauhuskenaarioita siitä, mitä meille olisi voinut tapahtua. Tartuin Ashtonin kasvoihin kaksin käsin ja suutelin häntä. "Jos me ei oltais jääty tässä pois kyydistä..", mutisin suudelmien välissä. Hetken nojasimme otsiamme vastakkain ja hengitimme toisiamme. En voinut edes kuvitella, milta napatuista tuntui juuri nyt. Ehkä heidät oli jo löydetty, toivoin todella niin. Kylmät väreet olivat palanneet iholleni.

Hetken kuluttua Ashton palasi majoituksen etsintään. Hän totesi, että ainoa vaihtoehto oli couchsurfing. Joutuisimme jonkun vieraan ihmisen kotiin, mikä ei äskeisen uutisen jälkeen tuntunut ollenkaan hyvältä ajatukselta. Nousimme istumapaikaltamme ja lähdimme kävelemään jälleen ilman päämäärää. Ashton käveli pari askelta edelläni, puhelin edelleen kädessään, vaikka näyttö olikin pimeänä. Yhtäkkiä hän pysähtyi ja kääntyi ympäri niin nopeasti, että törmäsin häneen.