Wherever you will go IN FINNISH

Destination (4)

Kuljeskelin ympäri Milanoa niin kauan, etteivät jalkani enää tuntuneet jaloilta vaan puusta veistetyiltä palkeilta. Oli jo hämärä. Halusin nähdä paikallisen tähtitaivaan. Sen pitäisi näkyä, koska koko päivä oli ollut lähes täysin pilvetön.

Kun ensimmäiset tähdet ilmestyivät tuikkien näkyviin, tunsin jo tuttua yhteenkuuluvuutta kaiken kanssa. Monet ihmiset tuijottivat samoja tähtiä tietämättään. Tähdet olivat jotain, mitä tuskin koskaan voitaisiin täysin saavuttaa. Ainakin toivoin niin. En halunnut kenenkään pilaavan niiden väritöntä, mutta silti niin merkityksellistä valoa. Ne olivat kuitenkin olleet paikoillaan ikuisuuksia ennen meitä ja tulisivat olemaan meidänkin jälkeemme. Siinä ajatuksessa oli jotain kaunista, mutta haikeaa.

Kävelin sisälle hotelliin ja kaaduin huoneessani suoraan sänkyyn vain nukahtaakseni heti valot sammutettuani.

Kääntelin kynää kädessäni, mutta muistikirjan sivu pysyi tyhjänä. Lopulta piirsin päivämäärän alapuolelle vain hymyilevät kasvot. En osannut laittaa mitään sanoiksi, ei minun edes tarvinnut. Heti aamulla olin tiennyt, että matkani olisi pakko jatkua täältä Venetsiaan. Olin aina halunnut käydä siellä. Olin jo käynyt hotellin aulassa olevalla tietokoneella selvittämässä, milloin ensimmäinen junavuoro lähtisi. Minulla ei olisi enää kauaa aikaa.

**

Parin tunnin päästä istuin junassa, joka kulki lähes viisi tuntia ja päätyi tuohon upeaan kanavien kaupunkiin. Junassa oli ahdasta ja vieressäni istui kovaan ääneen puhelimessa puhuva keski-ikäinen nainen, joka näytti ylistressaantuneelta loputtoman kiireen painamalta. Kaikkein surkeinta oli se, etten ollut päässyt ikkunapaikalle. Maisemien sijasta tuijotin siis junanvaunun likaista lattiaa ja kenkäpareja, jotka kulkivat edestakaisin tahroittaen sen pintaa entistä enemmän.

Kaikesta siitä huolimatta tunsin nauttivani kaikin siemauksin kaikesta tästä. Matkustamisessa oli jotain selittämätöntä, mistä pidin. Kun näin ja koin uusia asioita, myös ajatukseni päivittyivät. Potkin nahkasandaalit jaloistani ja nostin jalkani istuimelle puristaen polveni vasten rintaani. Nojasin pääni taaksepäin penkkiä vasten ja huokaisin syvään. Matkustaminen oli tunne, ei teko. Se oli tunne, joka muistutti hyvin läheisesti onnellisuutta.

**

Tunsin, miten silmäni laajenivat pikkulapsen ihmetykseen. Olin kävellyt vain muutaman kadunkulman verran juna-asemalta, kun näin ensimmäiset kanavat. Seuraavan tunnin aikana kuljin kymmenien siltojen ylitse ja otin kuvia kauniista vanhoista taloista ja silloista ympärilläni. Halusin silti kokea sen kaiken omin silmin, en kameran linssin takaa.

Katsoin kaiholla turistiryhmiä, jotka astuivat vesibussiin tai muuhun kanavasta toiseen liikkuvaan veneeseen. Itse en tiedä, pystyisinkö siihen enää koskaan. En halunnut muistaa, mutta muistin yhä, miten mummini oli kertonut minulle kyynelsilmin, että vanhempani olivat olleet siinä laivassa. Siinä laivassa, jonka uppoamisesta oli uutisoitu Australian medioissa loputtoman paljon. Että he todella olivat kadonneet mustaan veteen eivätkä palaisi enää koskaan kotiin tuliaisineen ja iloisine reissutarinoineen. Siitä oli kasvanut lähes ylitsepääsemätön pelko mielessäni kaikkien näiden vuosien aikana. En edelleenkään osannut luottaa veteen. Rakastin rannalla oloa, mutta kahlaamista enempää en halunnut vedessä olla. Vesi oli vienyt minulta kerran kaiken, joten en kyennyt luomaan siihen omaa suhdetta.

Käänsin ajatukseni muualle ja keskityin seuraamaan ihmisiä, jotka ihastelivat kaupungin hienouksia. Venetsia oli paljon pienempi, kuin olin kuvitellut. Mutta juuri se teki siitä niin mielenkiintoisen. Tunnelmassa oli jotain hienoa, vaikka turistien määrä olikin valtava.

Minulla oli yhtäkkiä valtava tarve puhua jonkun kanssa. Jonkun, joka oli minulle tuttu. Nojauduin vasten tiilistä muuratun sillan kaidetta ja puhalsin ulos kaiken ilman keuhkoistani. Tuijotin kuvajaistani vilkkaasti lainehtivasta kanavan vedestä. Ruskeat hiukseni pyörteilivät kiharoille sieltä täältä kaupungissa hiljalleen puhaltavan merituulen vaikutuksesta.

**

Olin kysynyt jo useasta hotellista, mutta jokaisen huoneet olivat täynnä. Olin ilmeisesti osunut jonkinlaiseen sesonkiaikaan.

"No ei sitten", mutisin itsekseni ja kiskoin repun paremmin selkääni. Siinä tapauksessa kävelisin takaisin lähtöpaikalleni, rautatieasemalle, ja ottaisin junan vaikka Roomaan.

Ilta oli jo pitkällä ja hämärän hiipiessä eteeni jokaisen kulman takaa en voinut olla muistamatta kaikkia niitä varoituksia, jotka olin saanut. En todella saisi kulkea näin yksin. Kiihdytin vauhtiani, mutta kuljetin silti katsettani kaupungin romanttisessa iltavalaistuksessa ihaillen.

Kun pääsin jo lähelle asemaa, herkästi pelkoon reagoiva mieleni alkoi leikkiä kanssani. Se loi selkääni tunteen siitä, että minua tuijotettiin, vaikka katsoessani taakse en koskaan nähnyt kuin puolityhjän kadun. Vain turistiporukoita siellä täällä. Kävelin lopun matkan asemalle kovempaa kuin olin ehkä koskaan ennen kävellyt.

Asemarakennuksessa etsiydyin ensimmäisenä suuren valotaulun eteen. Taulu kertoi seuraavien lähtevien junien aikataulut. Olin täysin sekaisin oikeista kellonajoista ja niin oli puhelimenikin, joten jouduin tuijottamaan aikoja hetken, ennen kuin tajusin, että yöjuna Roomaan lähtisi viidentoista minuutin kuluttua.

Varmistettuani oikean ajan moneen kertaan käväisin varmistamassa, että interrail-korttini kelpasi myös tähän junaan. Sitten istuin aseman laitureiden suuntaan olevien ovien viereen epämukavalle penkille. Odotus ei luonnollisestikaan tuntunut pitkältä.

Kävelin oikean junan luo ja astuin vaunuun. Halusin säästää varojani kaikin mahdollisin tavoin Milanossa tuhlaamieni rahojen takia, joten en aikonutkaan varata hyttiä makuuvaunusta. Sen sijasta kiskoin repustani ohuen, mutta lämpimän viltin, josta oli tullut tärkein esineeni junissa ja lentokoneissa. Kiedoin sen ympärilleni ja laskin junan istuimen selkänojan hieman tavallista alemmaksi. Nukahtaminen tuntui pitkän päivän jälkeen liiankin helpolta.

_______________________________

tässäpä uusi luku :) toivottavasti miellyttää,muistakaa kommentoida ja votettaa (:

uudesta luvusta ei vielä tietoa,kuten ei yleensäkään.

xx eve