Wherever you will go IN FINNISH

Winning 'til the curtain's coming down (71)

Ashtonin näkökulma

Alyssan ajoitus oli täydellinen. Hän ilmaantui takaisin selkäni taakse juuri, kun olin päättänyt nousta pöydästä ja ottaa sen, mikä minulle oli jo annettu. Vasta kun käännyin katsomaan häntä ja tartuin häntä puolihuolimattomasti vyötäisiltä, tajusin, että hän oli todella humalassa.

"No sä ainakin löysit hyvän baarin?" kysyin häneltä nauraen ja sipaisin hiussuortuvan hänen kasvoiltaan. Hän hymyili minulle säteilevästi, ja hänen hengityksensä lemahti voimakkaasti valkoviiniltä. "Joko sä voitit meille miljoonia?" hän kysyi takellellen. Vedin hänet hieman sivummalle. "No voitin! Mä voitin melkeen neljä tonnia!" Taputin taskuani. Alyssa painautui minua vasten ja suuteli minua haparoivin huulin samalla kun tapaili käsillään pakaroitani.

"Ehkä parempi että me lähdetään täältä nyt", supatin Alyssan korvaan ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Annoin hänen nojautua minuun, kun puskimme vastavirtaan ihmismeressä. Pääsimme ulos, ja raikas ilma tuntui uskomattoman hyvältä kaikkien niiden tunkkaisten hajuvesipilvien jälkeen. Alyssa huojui, kun annoin hänen kävellä omin avuin, mutta selvisi kuitenkin.

Ihmettelin, miten hän oli päätynyt tuollaiseen kuntoon. Vaikka hän joi joskus paljonkin, ei hän yleensä juonut aivan näin paljon. Tälläkin hetkellä hän pysähtyi ja nojasi hetken aitaan, ennen kuin sai kerättyä tarpeeksi tasapainoa jatkaakseen matkaa. Minua huolestutti, ja kiersin käsivarteni hänen olkapäilleen.

Kävelimme hetken hiljaa, ja lopulta Alyssa rikkoi äänettömyyden välillämme. "Siis sä voitit monta tonnia?" hän kysyi silmät puoliksi kiinni. Hänen puheensa sammalsi onneksi vähemmän. "Mä voitin vähää vaille neljä tonnia." Odotin, mitä hän siihen vastaisi. "Sillähän saisi vaikka mitä", hän sanoi enemmän itselleen kuin minulle. "Mhmm", vastasin, koska en tiennyt, mihin hän oli keskustelun kanssa menossa. Ehkä hän ei tiennyt itsekään.

"Paljonko mä saan?" hän kysyi jonkin ajan kuluttua, enkä ensin ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Vasta pienen hiljaisuuden jälkeen käsitin, että puhuimme edelleen rahoista. En ollut edes ajatellut, että ne pitäisi jakaa, minunhan ne kuitenkin olivat. Mutta olivatko ne kuitenkin yhteisiä? En tiennyt, enkä oikeastaan osannut edes ajatella, olisiko järkevää jakaa rahoja yhteiseksi matkakassaksi. "En mä ole vielä ajatellut", vastasin diplomaattisesti.

Alyssa ponkaisi otteestani yhtäkkiä. Hän tönäisi minua rintaan ja katsoi minua suoraan silmiin. "Mä arvasin että sä otat ne kaikki itselles!" Hänen silmissään oli hurjaa raivoa, joka oli ilmestynyt kuin tyhjästä, vaikka olin vain koettanut vastata neutraalisti. Tartuin hänen ranteisiinsa ja irrotin hänen kätensä rinnastani. "Hei, ei mietitä tätä nyt eikä riidellä tästä. Otetaan rauhassa ja mennään nukkuun. Me ehditään miettiä tätä huomenna."

Hänen katseensa oli edelleen kuin villieläimellä, enkä tiennyt, mitä odottaa. "Eiku tää pitää selvittää nyt!" hän vaati, mutta sanomaa ja tiukkaa äänensävyä heikensi hänen ankara horjahduksensa kesken vaatimuksen. Hän seisoi hetken hiljaa, irrotti kätensä otteestani ja haroi epämääräisesti hiuksiaan. Yhtäkkiä säälin häntä. Häntä painoi sittenkin jokin, enkä ollut ollutkaan täysin sokea. Arvasin kuitenkin, ettei siitä voinut puhua nyt ja tässä. Tartuin häntä hellästi olkavarresta ja lähdimme jatkamaan matkaa. Hän oli mennyt hiljaiseksi tunteenpurkauksensa jälkeen.

"Meidän pitää jakaa ne rahat. Sä oot liian itsekeskeinen", hän mutisi varmaan kuvitellen, etten kuullut hänen sanojaan. Käänsin katseeni häneen kävellessämme edelleen kohti autoamme. "Ei puhuta tästä nyt, ihan totta. Sä et ehkä oo ihan parhaassa neuvottelukunnossa nyt." Hän hurjistui taas. "Ihan sama missä kunnossa mä oon! Mä haluan, että tää selvitetään nyt!" Hän oli taas pysähtynyt ja kääntynyt suoraan minua kohti kuin kaksintaistelua varten. Pudistelin päätäni. En olisi jaksanut tätä nyt. Halusin vain nukkumaan, koska olin juuri istunut uskomattomassa hälyssä ja metelissä monta tuntia, ja nyt minua rankaistiin Alyssan humalaisella riitelyllä.