Wherever you will go IN FINNISH

Galway girl (37)

Ashtonin näkökulma

Moi! Satun olemaan lähistöllä ja mietin tossa, että satutko tietämään täällä keskustassa mitään hyviä bailauspaikkoja? Turha varmaan edes kysyä, sä tiedät kuitenkin.

Allekirjoitin viestin parilla hymiöllä ja nimelläni. Kean tietäisi kyllä, missä parhaat bileet järjestetään. Hän oli kotoisin Britanniasta, Walesista tarkemmin sanottuna, mutta oli jo alakouluikäisenä muuttanut Australiaan, käynyt siellä koulua lukion loppuun saakka ja muuttanut sitten tänne, Irlannin Galwayhyn. Hän oli aina ollut se, johon kaikki huomio kiinnittyi. Hänessä ei ollut hiukkastakaan ujoutta, ja häntä ei haitannut huomion keskipisteenä oleminen. Vielä Australiassa ollessaan hän oli halunnut näyttelijäksi, mutta yhtäkkiä hänen suunnitelmansa olivat kääntyneet ja lopulta hänestä tuli ammattikoulun opettaja. Hän opetti muistaakseni talonrakentamisen perusteita, ja saatoin hyvin kuvitella, miten lennokkaita hänen tuntinsa voisivat olla.

Hitto, jos Kean vain olisi jäänyt Australiaan muutamaksi vuodeksi vielä lukion jälkeenkin, hän olisi jopa saattanut päätyä bändiin. Se jos mikä olisi ollut mielenkiintoista. Kean oli aina osannut soittaa pianoa, joten miksei hänestä olisi kuoriutunut kosketinten soittaja rockbändiin.

Alyssa keskeytti polveilevat ajatukseni kysymällä minulta, mikä päivä nyt oli. Aioin vastata, etten tiennyt, mutta sitten silmäni pyyhkäisivät auki olevan television ohi. Uutisruudun yläreunassahan se luki suurin kirjaimin. Alyssa vain sattui olemaan selin televisioon. "Näköjään 25. marraskuuta." Taisimme molemmat jäädä hetkeksi miettimään, mihin aika oikein oli mennyt. Vaikka sanonta oli hyvin kliseinen, en osannut ajatella muuta kuin että aika oli todella kulunut kuin siivillä. Paikasta toiseen, hetkestä hetkeen, kaikki eteni kuin unessa. Yhtenä hetkenä tajusi todella seisovansa sillalla Pariisin keskustan lähellä, toisena hetkenä heräsi krapulaisena ja yritti palauttaa mieleen, missä maassa tällä kertaa oltiin.

Kuukausi jouluun. Hitto, missähän olisimme silloin. Lähes varmasti Amerikassa. Alyssa saisi päättää, missä viettäisimme joulun. Olin suunnitellut reittejämme liikaakin viime aikoina. Puhelimeni värähti. Kean oli ollut puhelimen ääressä, kuten arvelinkin.

Hellouuu! Arvelet ihan oikein, äijä. Tottakai mä tiedän, mihin täällä kannattaa lähtee viikonloppuna!

Hän jatkoi viestiään kertomalla pari osoitetta, joista saisimme kuulemma valita ihan vapaasti. "Hei, Lys, kreisiä vai vielä kreisimpää?" Hän oli syventynyt taas päiväkirjansa pariin. "Häh?" "Kysyin vaan, että kreisiä vai vielä kreisimpää, kumpaa haluut?" "Sitä baariin menoako sä mietit?" Nyökkäsin. Hän kääntyi takaisin kohti päiväkirjaansa ja vastasi sitten välinpitämätöntä esittäen: "Hitto, mulle sopii kreisein mitä löytyy." Sitä saa mitä tilaa, ainakin toivottavasti.

**

Olimme päättäneet, että lähdemme jo samana iltana ulkoiluttamaan itseämme. Paikka, jonka Kean oli vinkannut, ei ollut kovinkaan kaukana hotellista, tosin ainakin paluumatkalle olisi pakko ottaa taksi, ellemme halunneet jäädyttää itseämme pikkupakkasessa kävellen.

Alyssa oli viettänyt edellisen puolituntisen penkoen tuskastuneena reppuaan. Hänellä oli se perinteinen ongelma: ei mitään päällepantavaa, ja ulos pitäisi lähteä. Olin yrittänyt sanoa, että olisi ihan sama, mitä hän pukisi, hän näyttäisi silti upealta, mutta hän ei ollut kelpuuttanut sitä vastaukseksi. Hän oli kironnut huonoja kenkävaihtoehtojaan heti, kun oli löytänyt sopivat vaatteet. Seinät olivata raikuneet, kun hän oli vannonut rakkauttaan kotiin jättämilleen korkokengille, joilla oli mukava kävellä, vaikka ne olivat stiletit. Sana oli minulle tuttu, mutta minulla ei ollut hajuakaan, miltä stilettikengät näyttivät. Jätin asian kysymättä, ihan vain oman turvallisuuteni vuoksi.