"Voinko mä istua tähän?"
Yksi kysymys voi muuttaa ihan kaiken. Tarina matkustamisesta, ja samaan junanvaunuun astuvasta rakkaudesta.
~Who you travel with can be more important than your destination~
@fallingfromtheskies
Katselin, miten hän kirjoitti. Hän näytti hyvin keskittyneeltä, ja tekstiä näytti syntyvän. Se oli hänelle harvinaista, sen olin jo ehtinyt huomaamaan. Hän oli kertonutkin, ettei kirjoittaminen ollut hänelle todellakaan vahva ala. En kuitenkaan ollut kysynyt, miksi hän silti välttämättä haluaa pitää matkasta päiväkirjaa. Ehkä hänellä oli omat syynsä sille.
Vain tuntia aiemmin olin vielä pidellyt hänen hiuksiaan ja silittänyt hänen selkäänsä, kun hän oli yökännyt eilisillan hauskanpidon vessaan. Kiitin onneani, ettei juhlimisesta seuraava aamu ollut juuri koskaan minulle noin paha. Onneksi hänen ei ollut tarvinnut kykkiä vessassa kauaa, vaan olo oli helpottanut nopeasti. Hän oli edelleen kalpea, mutta en viitsinyt taas kysyä, miten hän voi. Hän vielä raivostuisi minulle, jos kyselisin jatkuvasti. Ehkä todella olin liian holhoava, olimmehan kuitenkin molemmat aikuisia.
Minun teki mieli kysyä, muistiko hän kaiken eilisillasta, mutta en vielä uskaltanut. Ehkä myöhemmin päivällä, kun pahin krapula olisi taltutettu, voisimme nauraa muististamme puuttuville paloille. En ollut sanonut sitä Alyssalle ääneen, mutta minunkaan ei tehnyt mieli aamupalaa. Ajatuskin haaleasta appelsiinimehusta ja kuivasta sämpylästä etoi.
Alyssa kirjoitti edelleen, pyyhekuivat hiukset puolet kasvoista peittäen. Itse kelasin ajatuksissani läpi matkan kohteita tähän mennessä. Monta maata, monta kaupunkia. Rooma, Bern, Espanjan ja Ranskan kauniit kaupungit, Iso-Britannia ja nyt vielä Dublin. Seuraavaksi hypättäisiin pitkälle laivamatkalle. Alyssa oli uskomattoman rohkea. En voinut käsittää, miten hän uhmasi pelkoaan jo ties miten monetta kertaa, eikä edelleenkään näyttänyt mitään merkkejä lannistumisesta. Tuntui jo lähes siltä, että koko hänen tarinansa oli ollut pelkkää valhetta, keksitty nyyhkytarina. Mutta miten saattaisin edes ajatella niin, en todella uskonut hänen valehtelevan minulle, miksi hänen edes pitäisi?
Jo pitkään olin tunnistanut omat tunteeni häntä kohtaan. Hän oli aivan liian tärkeä pelkäksi sattumalta löytyneeksi tutuksi. En koskaan osannut sanoa sellaisia asioita ääneen, mutta hän oli minulle uskomattoman rakas ja tärkeä.
Lopulta emme jaksaneet lähteä koko päivänä kauppaa kauemmas. Ostimme keskellä iltapäivää mahdollisimman yksinkertaisia ruokia, jotka saattoi syödä helposti ja nopeasti ilman lämmittämistä ja turhaa säheltämistä. Tein jotain, mitä en ollut tehnyt lapsuuteni jälkeen: otin päiväunet. Senkin tein vain, koska Alyssa veti minut väkisin viereeni, kun sanoi itse tarvitsevansa unta.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Nukahdin rauhallisesti liikenteen hiljaiseen kohinaan ja näin pitkästä aikaa unta. Unessa Alyssa oli veden varassa ja huusi apua hysteerisenä. Vaikka minusta tuntui, että näin koko tilanteen jotenkin kaukaa, menin auttamaan häntä. Syöksyin laiturilta veteen, vaikka tajusin sillä hetkellä olevani unessa, koska en tuntenut vettä jalkojani vasten. Uni jatkui, vaikka tunsin hetken aikaa itseni tietoiseksi. Tartuin Alyssaa käsivarsista ja potkin meitä takaisin kohti laituria. Otteeni tuntui unimaisen liukkaalta, ja pelkäsin koko ajan päästäväni irti. Äkkiä näin meidät kaksi korkealta ylhäältä. Autoin Alyssaa laiturin tikkaille, kun tunsin äkkiä putoavani. Juuri, kun osuin veteen, heräsin äkilliseen refleksinykäykseen. Alyssa nukkui edelleen puristaen käsivarttani kuin pehmolelua. Nojasin pääni takaisin tyynylle ja yritin tavoitella unta uudelleen.
Ehdin juuri luulla, etten saa unta enää uudelleen, kun se äkkiä kaappasi minut mukaansa. Tämä uni ei ollut läheskään sellainen kuin edellinen, vaikka tässäkin unessa olin Alyssan kanssa. Hän oli painautunut minua vasten ja siveli sormillaan kaulaani. Hetken kuluttua tajusin, että olimme molemmat alasti. Uni loppui yhtäkkiä kuin seinään, tällä kertaa kuitenkin ilman putoamisen tunnetta. Jo ennen kuin olin täysin hereillä, tiesin, mitä tapahtui. Olin puristunut vasten Alyssan selkää, todennäköisesti kuitenkaan herättämättä häntä. Tunsin kireän paineen alavatsassani. Tämä olisi voinut olla jumalattoman noloa, jos tilanne olisi ollut jokin muu. Poskeni hohtivat unen jäljiltä punaisina. Halusin herättää Alyssan niin lujasti, että olin jo vähällä ajaa itseni hulluuteen. En kuitenkaan yksinkertaisesti voinut herättää häntä juuri nyt. Hän ansaitsi pitkät päiväunensa. Olin itse nukkunut hieman alle tunnin, mutta hän saisi nukkua niin kauan kuin jaksoi. Oloni alkoi muuttua epämukavaksi, kun ajatukseni palasivat uneeni yhä edelleen.
Lopulta päätin, että ainoa vaihtoehto oli päästä eroon tästä tunteesta. Keinottelin äärimmäisen varovaisesti käteni pois Alyssan otteesta ja nousin sängystä. Kävelin kylpyhuoneeseen, mikä tuntui todelliselta walk of shamelta. Yritin kertoa itselleni, ettei sen pitäisi olla mitenkään outoa tai noloa, mutta mieleni ei uskonut.
Alyssan näkökulma
Heräsin viileään tunteeseen selässäni. Ashton oli noussut sängystä. Vilkaisin kelloa. Olin nukkunut tunnin ja muutaman minuutin päälle. Halusin päästä vessaan, mutta tajusin hyvin pian Ashtonin olevan siellä. Hänen kenkänsä olivat ovella, mutta häntä ei näkynyt missään, joten hänen oli oltava vessassa. Jäin odottamaan sängynreunalle.
Ei mennyt kauaa, kun ovi aukesi. Hänen ilmeensä oli erittäin näkemisen arvoinen. Se oli yhdistelmä järkytystä, säikähdystä, häpeää ja suoraa kauhua. Hän muuttui edessäni kirkuvan punaiseksi, eikä yhtäkkiä tiennyt, katsoisiko minua, lattiaa vai kattoa.
"Kertooko tuo ilme sen mitä mä arvelen?" tavallaan nautin hänen yhtäkkisestä epämukavuudestaan. Oli hauska nähdä, kun hän yritti koota itseään. Hänen silmänsä etsivät edelleen kiinnekohtaa, kun hänen huulensa hakivat sanoja. "Ei sun tarvi sanoa mitään, sä sanoit sen jo sanattomasti." En voinut enää pidätellä naurua. Tietenkin se sai hänet punastumaan vain lisää. Raukka häpesi ihan todella. Toivoin, että hän tiesi, etten minä oikeasti nauranut hänelle vaan hänen reaktiolleen ja peittelylle. Hän käyttäytyi kuin olisin hänen äitinsä ja hän itse esiteini-ikäinen poika. Hän seisoi kylpyhuoneen ovella neuvottoman näköisenä. Nousin sängyltä, taputin häntä jätkämäisesti olalle ja sanoin: "Mä todella toivon, että sä siivosit jälkes." Sain kuin sainkin sanottua sen ilmeettömän vakavasti. Vedin oven kiinni perässäni.
Kaksi vaihtoehtoa: joko hän oli katsonut kun nukuin ja jostain syystä saanut siitä jotain kiinnostavaa ajateltavaa, tai sitten hän oli nähnyt unta. Kumpikaan vaihtoehto ei ollut järin mieltäylentävä, mutta tuo pieni nolostumisen puuska oli todella tehnyt päivästäni paljon paremman. Hänessä oli juuri sellaista tiettyä viattomuutta, vaikka intohimon kourissa se piirre katosi kokonaan.
Kun astuin ulos kylpyhuoneesta, hän näytti edelleen vaivaantuneelta, tosin hän ei ollut enää läheskään yhtä punainen kuin aiemmin. Menin hänen luokseen ja suikkasin suukon hänen poskelleen. "Kyllä mut ois uskaltanut herättää." Vilkaisin häntä kiusaavasti päästä jalkoihin. Hän pyöräytti silmiään ja kietoi käsivartensa ympärilleni. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta jätti kuitenkin asian sanomatta. "Sano vaan, ihan sama mitä se on", sanoin nopeasti. Hän näytti jälleen hieman nolostuneelta, mutta sanoi kuitenkin lopulta: "Pelkkä ajatuskin riitti tarpeeks pitkälle." Naurahdin. Kai tuo oli tarkoitettu kehuksi. Jos ei ollut, ainakin otin sen kehuna.
"Nyt me lähdetään ulos, muuten täällä ehtii tapahtua vaikka mitä muuta." Vetäydyin kauemmas hänestä ja lähdin etsimään kenkiäni.
__________________________________
hei kaikki! todennäköisesti (toivottavasti?) olette huomanneet,että olen pitänyt aika pitkän tauon täällä wattpadissa. tauon aiheuttivat yhtäaikaisesti koulukiireet ja yleinen inspiraation ja ajan puute. nyt kuitenkin olen päässyt takaisin kiinni kirjoittamiseen, joten uskoisin, että tarinatkin alkavat päivittyä taas pikkuhiljaa! kiitos, jos ja kun olette jaksaneet odotella uusia lukuja! toivottavasti tämä luku (lyhyydestään huolimatta) miellyttää :)
seuraavasta luvusta en vielä osaa sanoa, ehkäpä viikon sisällä saan sen viimeisteltyä :) hyvää syyslomaa kaikille, joilla sellainen nyt on ja tsemppiä arkeen niille, joilla syyslomat ovat jo ohi :)
