Wherever you will go IN FINNISH

Shade (79)

Koko päivä kului kuin sumussa. En katsonut kelloa, yritin vain pysyä tajuissani. Jossain vaiheessa keräsin kaiken järkeni, ja ymmärsin, että minun olisi syötävä jotain, muuten tämä olo ei hellittäisi koskaan. Hengitin niin syvään, että keuhkojani poltteli, ja puhalsin tärisevän uloshengityksen. Ainoa vaihtoehtoni oli huonepalvelu, enkä voisi raakkua sinne äänellä, joka todennäköisesti olisi nyt jäljellä. Etsin vesipulloani, joka oli tietysti tyhjä.

Nousin sängystä varovasti kuin joku toinen nukkuisi huoneessa ja minun tulisi liikkua varovaisesti ja hiljaa. Puristin vesipulloani kuin suojakilpeä, kun kävelin parin metrin matkan kylpyhuoneeseen täyttääkseni sen vedellä. Join puoli pulloa yhdellä kulauksella, ja täytin sen uudelleen. Kävelin pullon kanssa ikkunan ääreen ja katselin ulos turvonnein, laiskoin silmin. Nojasin otsani vasten lasia. Kylmyys tuntui ihanalta hakkaavaa päänsärkyäni vasten. Join vettä ja köhin kurkkuani takaisin toimintakuntoon. Yritin keskittyä täysilläi alhaalla kadulla käveleviin ihmisiin, jotta pysyisin rauhallisena edes tämän hetken.

Lopulta nostin yöpöydän puhelimen ja valitsin huonepalvelun. Pyysin tuomaan halvimman ruoka-annoksen, eikä mitään muuta. Istuin kasvot käsiini haudattuna sängyn reunalla, kunnes ovelle koputettiin. Peittelin kasvojani enkä katsonut tarjoilijaa silmiin. Annoin tipiksi muutaman kolikon, jotka nopeasti löysin. Suljin oven heti, kun se suinkin oli mahdollista.

Tuijotin lohkoperunoita ja kanafilettä lasittunein silmin. Halusin paeta, mutten tiennyt mitä ja minne. Ehkä itseäni, tätä outoa yksinäisyyttä. Millään ei yhtäkkiä enää ollutkaan merkitystä; ei sillä, mitä näin ikkunasta, ei sillä, mitä söin seuraavaksi, eikä sillä, mitä oikeastaan näin ja koin tällä matkalla. Itkin, mutta kyyneleitä ei tullut.

Ruokani oli kylmää, kun viimein tartuin haarukkaan tärisevin sormin. Pureskelin jääkylmää, kuivaa kanaa, enkä tiennyt, mitä tunsin. Minusta tuntui, että television tyhjä ruutu oli peili, josta omat silmäni tarkkailivat minua, halusin tai en. Avasin tv:n satunnaiselta kanavalta ja annoin kuvan vilkkua äänettömänä. Romanttinen komedia tarjosi minulle kinastelua pyykeistä ja yhteisistä rahoista. Kuin elokuvassa. Juuri ne asiat, jotka edesauttoivat eroamme, tulivat yhtäkkiä vastaan kaikkialla.

Söin annoksesta hädin tuskin puolet, ja senkin väkisin, irvistäen samalla, kun nielaisin yhä uuden suullisen. Avasin minibaarin ja tuijotin kerta-annoksen kokoisia viinipulloja. Työnsin oven kiinni. Ei nyt.

Makasin selälläni sängyn ryttyisillä lakanoilla ja tuijotin kattoa. Yritin pitää ajatukseni katon yksinkertaisissa viivoissa ja popkornimaisessa pinnassa, mutta se onnistui vain hetkellisesti. Minun olisi saatava jotain ajateltavaa. Siis mitä nyt? Mitä tekisin seuraavaksi, ja miten?

Nousin sängyltä kuin unessa ja etsin pussukan, jossa säilytin arvokkaimpia tavaroitani; lompakkoa ja tärkeitä papereita, usein myös kameraa ja puhelinta. Kaadoin lompakkoni koko sisällön lakanalle ja laskin, paljonko siinä oli. Setelit vilisivät silmissäni ja ajatukseni muodostivat epäselvää virtaa, jossa numeroilla ja kirjaimilla ei ollut merkityksiä, ainoastaan se vääristynyt ääni, joka väänsi jokaisen tavun ympäri. Luulin jo saavani paniikkikohtauksen, mutta puristin silmäni kiinni ja keskityin hetkeksi vain kuuntelemaan omaa hengitystäni, ja sain orastaneen paniikin taantumaan. Aina en ollut niin onnekas.

Hengitin syvään ja laskin seteleistä siistin pinon. Kolikoiden jälkeen totesin, että matkakassassa oli tällä hetkellä hieman yli kolme tonnia, suurin osa käteisenä. Tiesin, että sama minne menisin, suurin osa tuosta rahasta tulisi kulumaan lentoihin ja yöpymiseen. Minne helvettiin edes halusin mennä?

Avasin puhelimestani kartan ja tuijotin koko Etelä-Amerikan manteretta typertyneenä. Välimatkat olivat paljon pidempiä kuin olin edes osannut hahmottaa. Tuijotin setelien pinoa, ja ymmärsin, että lennot olisivat se, joka pinoa ohentaa. Minun pitäisi yöpyä jossain... edullisesti tai jopa ilmaiseksi. Lento Caracasista Rio de Janeiroon kestäisi kauan ja tulisi kalliiksi, mutta junalla sama matka olisi mahdoton.