Oho, luku 100. 75K lukijaa, ja 10K votea. Kiitos kaikille aivan älyttömästi, tää kirja lähestyy loppuaan ja en pysty selittämään kuinka paljon teidän tuki merkitsee mulle. Toivon että pidätte näistä muutamasta viimeisestä luvusta aivan yhtä paljon kuin entisistäkin❤️
*Taehyungin näkökulma*
Heräsin huonoon oloon. Tuntui kuin vasara hakkaisi päätäni, ja äännähdin kärsivästi. Tarkemmin sanottuna koko kroppaani särki. Kierähdin kyljelleni, ja tajusin ettei Hoseok ollut vieressäni. Hoseok. En muistanut eilisestä mitään, ja painoin käteni otsalleni. Hirveä kipu jyskytti päätäni, ja yritin helpottaa oloani hieromalla otsaani. Se ei auttanut, ja kasvoni vääristyivät kivusta. Sitten hitaasti silmäni uudelleen avattuani huomasin Hoseokin. Hän istui sängyn laidalla, pää käsissään.
"Hoseok" vinkaisin, ja poika kääntyi minuun päin.
Hänen ruskeat silmänsä olivat kyynelistä märät, ja hän katsoi minua arasti.
"Kuule Taehyung... mä oon pahoillani."
"Mhmh...häh" mumisin, ja haukottelin.
"Ei mun pitäny, lupasin etten juo ja otin kuitenki ja-"
Ai niin. Hoseok joi eilen. Muistot alkoivat pikkuhiljaa palata mieleeni, ja katsoin Hoseokia. Taino yritin muistaa, kaikki oli sotkua.
"Sä et taida muistaa mitään?" Hän totesi.
Pudistin päätäni. En muistanut mitään.
"No siis..."
Katsoin Hoseokia hämmentyneenä. Hän näytti hermostuneelta ja pelokkaalta, katsoessaan minua vaaleiden hiustensa lomasta.
"No siis mitä?" Kysyin tyhmänä.
"Etkö sä oikeesti muista mitään?"
Pudistin päätäni.
"Me...me oltiin molemmat kännissä ja päädyttiin tänne ja mä en tiedä mikä muhun meni mut mä vaan aloin ajatella kuin kaunis oot ja kuinka paljon rakastan sua ja... mä niinku tiedätsä koskin suhun etkä sä sanonu mitää ja sit se vaan eteni siit ja sit muapelottaaettetsäoikeestihalunnusitä" Hoseok sopersi hiljaa.
Katsoin Hoseokia hiljaa. Jotain hämäriä muistikuvia alkoi palata mieleeni, ja minua alkoi hymyilyttää. Ne sanat mitä Hoseok oli oikeasti tarkoittanut vaikkei ollutkaan selvin päin, Hoseokin punoittavat posket ja epävarma hymy hämärässä huoneessa.
"Mä ymmärrän et mä tein väärin" Hoseok sanoi niin hiljaa, että hädin tuskin kuulin sen.
"Et."
Poika katsoi minua hiljaa, ja huokaisi. Hellästi hän silitti hiuksiani, ja katsoi minua silmiin.
"Se on silti väärin. Tiesin että tekisin jotain tyhmää ja silti mä menin tekemään tän, vittu vihaan mua."
Tartuin hätäisesti Hoseokin käteen, ja pitelin siitä kiinni. Katsoin häntä, ja hän katsoi minua.
"Jos en ois halunnu sitä, oisin sanonu ei. Rakastan sua ja mä tunnen itteni niin tärkeeksi sun kaa. Ei sulla oo mitään syytä olla pahoillas mistään."
Hoseok katsoi minua hiljaa, ja alkoi sitten hymyillä.
"Anteeks. Mä vaan pelkään aina niin paljon että satutan sua tai teen jotain mistä sä et pidä. Lupaathan sanoo jos haluut että lopetan? En mä loukkaannu, mä vaan opin tuntemaan sut paremmin."
"Lupaan."
Sitten Hoseok suuteli minua hellästi ylleni kumartuen, ja minä hautasin käteni hänen pehmeisiin hiuksiinsa vastaten suudelmaan. Suutelimme kauan, välillä silmät kiinni hengittäen, ja sitten taas uudelleen.
"Onko sulla nälkä?" Hoseok kysyi lopulta.
"Haluun pizzaa. Ja särkylääkkeen" valitin, ja kiedoin käteni tiukemmin vanhemman kaulalle.
"En mä pääse mihinkään kun sä pidät musta kiinni" Hoseok totesi.
Vedin hänet päälleni makaamaan, ei minulla ollut aikomustakaan päästää irti.
"Rakastan sua" mumisin Hoseokia vasten.
"Mäkin sua, ihan hirveesti."
Hymyilin, ja rutistin pojan lujemmin itseäni vasten. Koko kehoani särki, ja purin välillä hammasta pärjäilläkseni kivun kanssa. Olin niin onnellinen että Hoseok oli siinä. Minulla oli joku jota halata, ja jolle kertoa kaikki. Ihan kaikki mikä painoi mieltä, ja kaiken lisäksi Hoseok pelkäsi satuttaneensa minua.
"Enhän mä oikeesi satuttanu sua?"
Pudistin päätäni.
"Hei, anna jo olla. Tää on okei, mä olin siinä mukana, ok? Jos oisin ollu tajuton tai jotain tää ois ihan eri juttu. Ja kaiken lisäksi oisit tosi outo."
Hoseok purskahti nauruun.
"Eikö me olla vähän outoja kun puhutaan tästä?"
"Ollaan muutenki."
"Oon vaan tosi herkkä näille jutuille mun menneisyyden takii" Hoseok totesi kellahtaen viereeni pehmeälle sängylle.
"Tiiän ja oon pahoillani et susta tuntu pahalta. Kyllä mä osaan sanoa jos en haluu jotain tai teit musta väärin."
"Luulin vaan et et muistanu."
Katsoin Hoseokia, ja hän katsoi minua silmiin. Hellästi poika silitti poskeani, ja en voinut kuin tuijottaa hänen kirkkaita silmiään ja arkaa hymyään.
"Jos sä haluut puhuu... sun menneisyydestäs. Mä oon aina tässä ja kuuntelen" sopersin hiljaa.
"Oot niin kultanen."
Punastuin.
"Haluun vaan auttaa."
"Ei niitä juttuja voi korjata enää."
"En haluu korjata vaan auttaa. Lohduttaa."
"Okei, rakastan sua ja pääasia että oot kunnos."
Hymyilin, ja suutelin Hoseokia.
"Ja niin muuten..." poika totesi epäröiden.
"Sun ihol on... jälkii... eihän se haittaa sua, jos haittaa oon pahoillani mä yritin niin kovasti-"
Painoin sormeni Hoseokin huulille.
"Hys."
Ei minua haitannut jos Hoseok merkkasi minut omakseen. Liu'utin hitaasti paitaani ylöspäin, ja tajusin vatsani ja rintani olevan täynnä jälkiä. Hoseokin tekemiä jälkiä. Enkä pystynyt edes kuvittelemaan kaulaani.
"Sori" Hoseok vinkaisi.
En jaksanut edes sanoa mitään. Minua ärsytti vähän Hoseokin jatkuva anteeksipyytely, minä luotin häneen ja hänen rehellisyyteensä. Painoin huuleni hänen omilleen, ja vedin Hoseokin lähemmäs itseäni.
"Ne on kauniita, kiitos."
Hoseok huokaisi hiljaa.
"Mä vaan-"
"Hys."
Aloin hitaasti suudella Hoseokin kaulaa alaspäin, avaten hänen yöpaitansa ylimmän napin. Kiersin käteni hänen kaulaansa, ja painoin pääni Hoseokin paljasta ihoa vasten. Siinä oli joitain minun tekemiäni jälkiä, ja suljin silmäni hymyillen.
"Mulla on väsy taas."
Hoseok kietoi suojelevat kätensä jälleen ympärilleni, ja alkoi silittää hiuksiani.
"Nuku vaan."
"En haluu."
Hoseok naurahti, hän oli jo niin tottunut juttuihini.
"Mä oon tosissani pahoillani mun sekoiluista, mun ei pitäny ottaa yhtään mitään ja oon niin pettyny itteeni" Hoseok sanoi vielä kerran, ennenkuin suutelin hänet hiljaiseksi.
"Vielä sanakin tosta niin mä oikeesti suutun" mumisin, ja Hoseok virnisti.
"Sori."
"Oo hiljaa."
Sitten me suutelimme taas, ja Hoseokin kädet liikkuivat kehoani pitkin vetäen minut lähemmäs itseään. Ja minä hymyilin, ja annoin hänen pidellä minua niinkuin hän halusi.
"Haluutko vielä sen särkylääkkeen?" Hän kysyi lopulta.
Ainiin, se pääkipu. Nyökkäsin, ja hymyillen Hoseok suuteli minua vielä kerran, ennenkuin katosi keittiöön hakemaan minulle lääkkeeni.