*Yoongin näkökulma*
"Mua väsyttää" Jimin haukotteli, ja minä silitin hajamielisenä hänen hiuksiaan.
"Joo, muakin oikeestaan."
Huoneeseen laskeutui taas hiljaisuus. Ei vaivaantunut, vaan turvallinen ja onnellinen hiljaisuus. Jimin hautasi päänsä kaulaani, ja kietoi kätensä ympärilleni. Pojan hengitys alkoi hidastua, ja tiesin että hän nukahtaisi pian. Jimin oli jo kerran nukahtanut, ja hellästi silittelin hänet takaisin hereille.
"Mitä jos nukuttais taas täällä olohuonees?" Hoseok ehdotti, ja minä katsoin häntä hetken.
"Hyvä idea" Jin hymyili, ja alkoi siirtää sohvapöytää syrjään patjojen tieltä. Namjoon auttoi häntä, ja minua hymyilytti.
"Jimin Taehyung ja Yoongi hakekaa te patjat" Jin komensi, ja katosimme makuuhuoneeseen kaivamaan patjojamme ja peittojamme esiin.
Viimeksi kun nukuimme kaikki vierekkäin tällä lattialla, kaikki oli niin toisin. Jungkook nukkui tuhisten Taehyungin rintaa vasten, ja Namjoon mumisi unissaan. Muistan kuinka Hoseok ei saanut unta ja pyöri levottomana sängyssään. Hän ehkä itki vähän, en ollut varma mutten viitsinyt kysyäkkään. Emme me olleet silloin niin läheisiä.
"On jo tosi myöhä" Jimin ihmetteli vilkaistessaan kelloa.
"Myöhempäänkin on menty nukkumaan" totesin, ja Jimin katsoi minua ruskeilla silmillään.
"Halusin vaan sanoa jotain" poika nauroi, ja hymyilin hänelle.
Lopulta saimme kaikki patjat aseteltua lattialle, ja Hoseok kömpi sammuttamaan valot. Himmeä pöytälamppu valaisi huonetta, ja minulla oli turvallinen olo. Emme alkaneet vielä nukkumaan, emme todellakaan.
Lampun lämmin valo sai Jiminin näyttämään kauniilta. Jimin oli aina kaunis, myös silloin kun hänen kasvonsa olivat vääristyneet itkusta. Mikään ei tekisi Jiministä rumaa minun silmissäni. Poika haroi vaaleita hiuksiaan ihmeissään, ja kevyt puna nousi hänen poskilleen. Istuimme siinä patjalla hiljaa, katsoen tosiamme silmiin.
"Jimin, sä oot tosi kaunis" sanoin lopulta.
Jimin laski katseensa hymyillen alas, ja punastui vähän lisää.
"Kiitos...Yoongi."
Hoseok istui patjalleen Taehyungin viereen, ja poika kietoutui hänen ympärilleen välittömästi.
"Meille taitaa riittää yks patja" Hoseok nauroi, ja Taehyung hymyili häntä vasten.
Namjoon istui omalle patjalleen minun ja Jiminin patjan viereen, ja haukotteli.
"Haluutteko alkaa nukkumaan?" Hän kysyi käsiään venyytellen.
"Ei vielä!" Hoseok huudahti, ja Taehyung hänen sylissään mumisi jotain väsyneenä.
"Voidaanko tehdä viel jotain, vaikka...jutella?" Hän ehdotti arasti.
"Mistä sä haluaisit jutella?" Jin kysyi.
"Ihan mistä vaan."
Huoneessa leijui hetken hiljaisuus, joka kietoi kaikki ympärilleen. Vedin vaaleansinistä peittoa paremmin minun ja Jiminin päälle, ja Jimin haukotteli.
"Miten me jatketaan nyt?" Hoseok totesi ääneen.
"En tiiä. Kai me alotetaan koulu, ja opiskellaan loppuun. Sit me voidaan alottaa kaikki vaan alusta" Namjoon sanoi hiljaa.
"Pitäiskö mun vaihtaa koulua?" Taehyung mumisi, ja Hoseok katsoi häntä hiljaa.
"Ihan miten haluut, jos täällä on sulle liikaa muistoja. Tuun sun kaa mihin vaan."
Taehyung painautui Hoseokin kylkeä vasten, ja he istuivat vierekkäin patjallaan.
"Muistan kun me tultiin tänne ensimmäisen kerran" Jimin sanoi yhtäkkiä.
"Yoongin auto meni rikki, ja otin sen kyytiin. Ajoin melkein kissan päälle."
Hymyilin hiljaa, ja silitin Jiminin pehmeitä hiuksia.
"Joo. Ja mun autoa ei koskaan saatu korjattua."
"Muistan kun tavattiin Jungkook, ja pelkäsin että se pelkää mua" Namjoon jatkoi.
"Mutta loppujen lopuks musta tuntuu et se luotti muhun" poika hymyili surullisena.
Nyt kun kerran aloitimme vanhojen juttujen muistelemisen, kaikki halusivat kertoa omansa.
"Muistan kuinka Yoongi meni uimaan Jiminin kanssa, vaikka se oli sille tosi vaikeeta" Jin hymyili.
Hymyilin hänelle hiljaa, ja Jin laski katseensa alas.
"Mäkin muistan sen."
"Muistan kun leivoitte suklaakakun ja Namjoon söi siitä puolet yksin" Taehyung nauroi.
"Muistan kun oltiin huvipuistossa ja Jimin piirsi sinisiä sydämiä Yoongin kasvoihin" Hoseok sanoi hymyillen.
Muistin sen hyvin, Jiminillä oli niin hauskaa sinä päivänä. Minua hymyilytti ajatus Jiminin hymyilevistä kasvoista, ja katselin häntä hiljaa.
"Muistan kun Taehyung kaatu ulkona ja jouduttiin kantamaan se kotiin."
"Muistatteko sen, kun käytiin kaupassa ja joku nainen huuteli siitä kuinka Jimin suuteli Yoongia?" Taehyung kysyi nauraen.
"Muistan."
Ja kyllä minä muistin. Aiheutimme kunnon sopan keskellä kaupan hyllyjä, ja lopuksi meidät kaikki se nainen mukaanlukien heitettiin ulos. En ikinä kehdannut käydä siellä sen jälkeen.
"Hei, maistuisko teille lätyt?" Jin keskeytti, ja me kaikki nyökkäilimme tyytyväisinä. Jimin hymyili leveää hammashymyään, kun Jin katosi keittiöön Namjoon perässään.
"Mä meen käymään ulkona" Hoseok sanoi nopeasti, ja Taehyung katsoi häntä väsyneenä.
"Älä mee."
"Mun on pakko mennä" Hoseok sanoi vähän surullisena, ja katsoi Taehyungin anovia kasvoja.
"Kulta, mulle tulee muuten tosi paha olo" Hoseoka sanoi hiljaa, ja Taehyung nyökkäsi.
"Okei, tuun mukaan."
"Mut ulkona on pimeetä, on myöhä ja kylmä?"
"Tuun sun mukaan."
Seurasimme Jiminin kanssa katseellamme kuinka pojat katosivat eteiseen. Jimin nojautui taas minua vasten, ja hajamielisesti ajatuksiini vajoten silitin hänen hiuksiaan. Jimin painoi päänsä rintaani vasten, ja oli hiljaa. Hän kuunteli sydämeni lyöntejä, hiljaisia tasaisia ääniä. Thump thump.
Vedin meidät molemmat makaamaan patjalle, ja Jimin makasi päälläni. Hän piti päätään yhä sydämeni päällä, ja kuunteli.
"Yoongi, onko sulla paha olla?" Hän kysyi yhtäkkiä.
"Ei."
Oikeastaan oli minulla vähän. Fyysisesti huono olo, oksetti. Kaikki johtui suurimmaksi osaksi vieroitusoireista, niistä helvetin huumeista. Miksi minun piti olla niin sekaisin?
"Varma?"
Pudistin päätäni. Jimin huokasi hiljaa, ja katsoi minua tummilla silmillään.
"Oon tässä. Saat koskee muhun ihan miten vaan jos se helpottaa sun oloa."
Yritin virittää kasvoilleni säälittävää hymynpoikasta, joka onnistui jotenkuten.
"En koskaan hylkää sua" Jimin mumisi minua vasten, ja hymyillen silitin hänen kylkiään.
Jiminin kyljet olivat pienet mutta pehmeät. Rakastin kuljettaa käsiäni hänen kyljillään ja lantiollaan. Poika oli kaikilla tavoin niin ihana.
Käännyin kyljelleni, ja vangitsin Jiminin käsivarsieni suojaan.
"Ethän säkään hylkää mua enää?" Jimin sopersi, ja pudistelin päätäni.
"Rakastan sua."
"Anteeks, mä en sais muistuttaa sua mistään tollasest. Ei se ollu sun vika."
Hymyilytti. Jimin hautautui paremmin minua vasten, ja kaikista eniten minä halusin vain suojella häntä.