*Taehyungin näkökulma*
"Kato tätä"
Nostin katseeni, ja käänsin sen taas kohti kuvakirjaa. Hoseok osoitti sormellaan kuvaa, jossa Jin ja Namjoon istuivat vierekkäin sohvalla katsomassa jotain elokuvaa.
"Muistatko tän, ulkona sato ja haluttiin kaikki olla sisällä turvas"
Hymyilin, sillä muistin tuon päivän hyvin. Seuraava kuva oli samalta päivältä. Jimin istui hätääntyneenä Yoongin kainalossa, ja Yoongi silitti hänen hiuksiaan. Poika pelkäsi kuollakseen ukkosta, joka oli minusta suloista.
Hoseok käänsi sivua, ja katsoin sen ensimmäistä kuvaa. Hoseok istui keittiön pöydän ääressä, ja puhui puhelimeen.
"Kelle sä puhuit?" Kysyin.
Hoseok näytti hieman säikähtäneeltä, ja katsoin häntä ihmeissäni.
"Mun faijalle"
Katsoin Hoseokia kiinnostuneena.
"Mä tiedän susta loppujen lopuks niin vähän. Mä en tiedä mitään sun perheestä. Millanen perhe sulla on?"
Hoseok huokaisi surullisena, ja säikähtäneenä kiedoin käteni hänen ympärilleen.
"Anteeks, en ois saanu kysyy sulta tota."
Hoseokin suu kääntyi hymyyn, ja hän silitti poskeani.
"Mun isä ei ollu koskaan kotona. Se tapaili jotain naista ulkomailla, eikä sitä näkyny usein. Myös sen työt oli ulkomailla."
Puhuessaan Hoseok vaikutti apealta. Hän ei enää hymyillyt, vaan tuijotti kuvaa vakavana.
"Mutta pitihän sun äiti susta huolta silti? Ettet ollu yksin?"
Hoseok näytti entistä surullisemmalta, ja silloin tajusin sanoneeni jotain väärin. Toivoin etten olisi koskaan avannut suutani.
"Mun äiti on kuollu."
Tunsin piston sydämessäni. Kaikki ne kerrat jolloin olin huutanut Hoseokille siitä, miten hän ei tiedä miltä läheisen menettäminen tuntuu. Kaiken aikaa hän oli tiennyt. Mutta hän ei ollut halunnut korottaa ääntään minulle, tai puhua omista murheistaan. Minusta tuntui niin pahalta.
"Mä oon niin pahoillani, oikeesti" sopersin hiljaa.
"Ei se mitää. Olin sillon niin pieni ja oon jo päässy siitä yli."
Minusta tuntui silti niin pahalta.
"Musta tuntuu nii pahalta. Mulla oli niin hyvä lapsuus. Mun vanhemmat välitti musta, ja tuki mua kaikessa. Ja mulla on ihana pikkusisko. Sit sä jouduit kokemaan jotain tollasta ihan yksin."
Tunsin kuinka kyyneleet kohosivat silmiini, enkä voinut sille mitään.
"Hys Taehyung, älä itke mun takii. Oon kunnossa, oon okei. Okei? Älä itke"
Sitten hän pyyhki kyyneleeni peukalollaan, ja suuteli minua nopeasti. Niiskaisin, ja nyökkäsin.
"Mennään seuraavaan kuvaan, ei muistella enää tätä"
"Okei"
Seuraavalla sivulla oli kuva minusta ja Jungkookista. Olimme jälleen sillä tutulla sohvalla. Hän istui sylissäni, pää rintaani vasten. Poika kuunteli sydämeni lyöntejä, ja näytti onnelliselta.
"Tää on nätti kuva" Hoseok totesi. Sipaisin kuvaa sormellani, ja hymyillen nyökkäsin.
Seuraavassa kuvassa Jungkook istui auton ratissa. Muistan kuinka hän halusi ajaa minut ja Hoseokin kauppaan. Pojalla ei ollut ajokorttia, mutta omasta mielestään hän oli oppinut Namjoonilta tarpeeksi. Pääsimme turvallisesti kauppaan ja takaisin, ja Jungkookin ilme oli sanoinkuvailemattoman onnellinen. Hän oli ollut niin ylpeä itsestään. Hymyillen katsoin kuvaa, ja Hoseok hymyili myös.
"Muistan ton päivän. Ostettiin jäätelöä, ja ehdittiin kotiin just ennenkuin ne alko valua ulos paketeistaan pitkin takapenkkiä."
Naurahdin. Muistan kuinka Jungkook heilutti autonavaimia kädessään, ja hymyili onnellisena.
"Mäkin. Muistan sen tosi hyvin nyt."
Käänsin sivua. Sillä aukeamalla oli kuva Yoongista ja Namjoonista. He yrittivät kalastaa siitä joesta, missä olimme aiemmin uineet. Tai muut olivat uineet, lukuunottamatta minua ja Jiniä.
"Saiko ne kalaa?" Ajattelin ääneen.
"Ei tietenkään pöhkö, toi oli jääkylmä joki" Hoseok nauroi.
"Mutta eikö kalat asu siellä?"
"Vähätkö mä kaloista tiiän" hän jatkoi nauruaan, ja pyöritin silmiäni.
Siirryimme seuraavaan kuvaan. Siinä Jin ja Jungkook koristelivat kermakakkua. Jungkook asetteli mansikoita keskittyneen näköisenä, ja Jin pursotti kermavaahtoa kakun reunalle.
"Näyttää hyvältä, voin melkeen maistaa ton" hymyilin, ja Hoseok silitti kylkeäni.
"Mäkin. Se varmasti oli hyvää. Pitää leipoo joskus uudelleen."
Seuraava kuva palautti niin paljon muistoja mieleeni. Siinä olimme laittaneet monta patjaa vierekkäin olohuoneen lattialle. Jungkookilla oli ollut huono olla, ja Jimin halusi lohduttaa häntä. Poika oli kysynyt lupaa nukkua Jungkookin vieressä. Lopulta päädyimme raahaamaan kaikki patjat olohuoneen lattialle, ja nukkumaan kaikki siellä. Kuvassa Jimin nukkui kerällä Jungkookin viereisellä patjalla. Yoongi nukkui hänen vieressään, kädet pojan ympärillä. Jungkook oli kääriytynyt lämpimään täkkiin, ja minä makasin hänen vieressään. Hoseok oli myös kuvassa, hän nukkui täysin väärin päin omalla patjallaan. Jin istui hänen vieressään, ja hieroi silmiään. Kuvan oli varmasti ottanut Namjoon, sillä hän ei ollut kuvassa. Hymyilin.
"Muistan ton."
"Mäkin."
"Menit yöllä hakemaan vettä ja astuit mun päälle" nauroin, ja Hoseok katsoi minua anteeksipyytävästi.
Käänsin taas sivua. Ensimmäisenä aukeamalla oli kuva minusta ja Jungkookista. Istuin sohvalla, ja Jungkook oli haudannut päänsä syliini. Itkin. Kasvoni olivat märät kyynelistä. Niissä oli myös verta, ja tärisevissä käsissäni oli verta. Verta oli kaikkialla, vaatteillani, Jungkookin vaatteilla.
Muistin tuon päivän. Elämäni hirvein päivä. Kaikista hirvein. Minua alkoi ahdistaa ja oksettaa samaan aikaan, ja hätääntyneenä painauduin lähemmäs Hoseokia. Hoseok liu'utti kätensä lantiolleni, ja suuteli kaulaani hellästi.
"Sulla ei oo mitään hätää, oot turvassa" hän kuiskasi minulle, mutten osannut silti rauhoittua. Kuva oli otettu vain pari tuntia ennenkuin Jungkook nukkui pois. Hirtti itsensä.
"Hoseok-"
Tartuin oranssihiuksiseen poikaan hätääntyneenä. Tunsin kuinka hän kietoi kätensä lantiolleni tiukemmin, jämäkämmin. Ihan kuin suojellen minua kuvalta ja sen tuomilta muistoilta.
"Jungkookilla on nyt hyvä olla."
En voinut mitään sille, että aloin itkeä. Hiljaa suolaiset kyyneleet valuivat poskilleni, jättäen jälkeensä märän vanan.
"Taehyung, kulta, älä itke. Jooko, musta tuntuu pahalta."
Yritin olla itkemättä, yritin niin kovasti. En kuitenkaan voinut mitään sille, että kyyneleet tulvivat poskilleni.
"A-anteeks" sopersin hiljaa.
"Ei se mitään, oon pahoillani."
Seuraavassa kuvassa minä nukuin sohvalla. Minulla oli ylläni Jungkookin musta huppari, ja hiukseni olivat muodostaneet levollisen kehän pääni ympärille. Kasvoillani näkyi kuivuneiden kyyneleiden jättämiä vanoja, ja vieressäni istui Hoseok. Hän silitti päätäni, ja näin kuinka poika itki. Hänen kauniit kasvonsa olivat kyynelistä märät, ja hän silitti minua.
"Olit niin kaunis. Halusin vaan suojella sua."
Nyyhkäisin ääneen. Olin ollut niin järkyttävän töykeä pojalle, vaikka hän oli halunnut minulle vain hyvää. Pelkäsin että hän korvaisi Jungkookin. Pelkäsin Hoseokia.
"Anteeks, a-anteeks et mä olin niin hirvee ihminen sulle. Mua pelotti, anna anteeks-"
Hoseok keskeytti minut suutelemalla minua hellästi.
"Hys, kaikki on okei nyt."
Painauduin lähemmäs Hoseokia, ja katsoin seuraavaa kuvaa. Siinä Jimin istui Yoongin sylissä, ja itki. Yoongikin itki, ja nopeasti siirsin katseeni siitä pois. Tiesin täsmälleen miksi he olivat niin hajalla. Seuraavassa kuvassa Jin itki myös, ja yritti peittää kasvojaan hihallaan. Namjoon istui hänen vieressään, ja silitti vanhemman pojan hiuksia. Hän ei itkenyt, näytti vain murtuneelta.
Käänsin sivua. Siinä oli kuva Jungkookin hautajaisista. Hänen kaunis arkkunsa oli peitetty kukilla, ja käänsin äkkiä sivua. Tiesin että aukeaman loput kuvat olisivat samalta päivältä, ja niitä en halunnut nähdä.
Seuraavaksi edessäni oli kuva minusta ja Hoseokista. Nukuimme vierekkäin, ja Hoseokin kädet olivat ympärilläni. Emme olleet vielä yhdessä, mutta rakastin häntä jo silloin.
"Muistan tän. Kuiskasin sulle kuinka mä rakastan sua, sillon kun nukuit."
Sydämeni heitti voltin. Olin niin onnellinen että Hoseok oikeasti välitti minusta jo silloin. Olin niin onnellinen.
Seuraava kuva oli otettu Jungkookin haudalta. Pojan hautakiven edessä paloi kynttilä, ja olin laskenut siihen ison kukkakimpun. Hymyilin.
"Meidän pitää käydä pian taas Jungkookin haudal. Meillä on niin paljon kerrottavaa" totesin. Hoseok hymyili, ja nyökkäsi niskaani vasten vastaukseksi.
Seuraava kuva oli siltä päivältä, jolloin melkein tapoin itseni. Hoseok oli pelastanut minut viime hetkellä, ja olin siitä niin kiitollinen. Jin oli leiponut sämpylöitä, ja kun saavuimme kotiin hautausmaalta, koko eteinen tuoksui hyvältä. Hän sai minut aina paremmalle mielelle, en voinut kuvailla kuinka paljon Jin merkitsi minulle. Kuva oli otettu keittiön pöydässä, siinä olimme me kaikki syömässä. Ilman Jungkookia.
Seuraavat kuvat koostuivat meistä nukkumassa, syömässä, ja pelaamassa pelejä. Minulla oli aina Jungkookin huppari, ja näin kuinka laihduin silmissä. Joka kuvassa kasvoni piirteet olivat terävöityneet, ja näytin väsyneemmältä. Hoseok huomasi saman, ja minusta tuntui pahalta.
Seuraava aukeamallinen kuvia oli otettu huvipuistosta. Kuvissa esiintyivät hymyilevät Jin ja Namjoon, ja Jimin joka veti Yoongia pitkin katuja. Minusta ja Hoseokista oli suloinen kuva, jossa istuin penkillä Hoseokin olkapäähän nojaten.
Seuraavassa kuvassa Jimin piirsi Yoongin otsaan sydämiä, ja hymyillen muistelin tuota hetkeä. Olin ollut niin onnellinen. Sen vieressä oli kuva, jossa minä olin Hoseokin sylissä. Olin kietonut raajani hänen ympärelleen, ja hymyillen suutelimme toisiamme. Aurinko taustalla oli alkanut jo laskea, värjäten taivaan vaaleanpunaiseksi.
Tunsin kuinka Hoseok hymyili, ja silitti minua toisella kädellään.
"Tuo oli mun elämän paras päivä, rakastan sua."
"Mäkin sua Hoseok."
Sitten, seuraavalla aukeamalla eteeni osui kuva joka oli otettu pihalta vain hetki ennen Baekhyunin tuloa. Koulun piha näytti hieman aavemaiselta aamuisen usvan jälkeen, ja nurmikko oli huurusta valkea. Tuntui kuin joku olisi lyönyt sydäntäni veitsellä. Hoseok värähti takanani, ja tartuin hänen yhä lantiollani lepäävään käteensä.
"Oon kunnossa nyt."
Seuraava kuva oli sairaalasta. Hoseok tuijotti kalpeana ikkunasta ulos, eikä reagoinut mitenkään kuvaajaan. Hän näytti maalaukselta, niin surulliselta ja kauniilta.
"Luulin että olit kuollu. Olin niin sekasin, ja ihan valmis kuolemaan. Tulemaan sun perässä."
"Mä oon niin pahoillani et mä tein tän sulle."
En muistanut kunnolla mitään. Muistan vain, kuinka sain kaikesta tarpeekseni. Kaikki oli liikaa. Löin pääni peiliin, kirjoitin jotain lapulle, ja parin sekavan minuutin jälkeen kaikki pimeni.
Seuraavassa kuvassa minä ja Hoseok istuimme sylikkäin sairaalasängyllä, ja suutelimme toisiamme itkien.
"Mä olin niin onnellinen et olit elossa. En ois selvinny ilman sua."
"Anteeks."
"Älä pyydä anteeks."
Minuun sattui. Käänsin sivua, ja silmäni osuivat tummansävyiseen kuvaan. Siinä oli Hoseok. Poika istui yksin pihalla, tupakka kädessään. Hän itki, ja näin kuinka kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin.
"Olin niin varma että sä kuolet. Olin luovuttanu jo kaiken suhteen. Mulla oli niin ikävä sua."
Minua alkoi ahdistaa. Taas. Siirsin katseeni seuraavaan kuvaan. Nämä olivat niiltä ajoilta, kun olin täysin suljetulla. Hakkasin hoitajan. En voinut itselleni mitään, minua pelotti sen naisen käytös. Hän yritti tunkea leipää suuhuni väkisin, ja uhkasi tunkea putken suuhuni ja syöttää minua väkisin sen kautta. En voinut itselleni mitään. Hämärästi muistan kuinka purin itseäni, revin käteni auki, halusin kuolla.
Mutta ei, heräsin aina uudelleen. Joka ikinen kerta. Joka ikinen kerta minut revittiin väkisin takaisin tähän todellisuuteen, ja olin varma että menetän järkeni.
"Hoseok mä oon niin helvetin pahoillani."
"Me ollaan tässä, me selvittiin. Älä oo, kulta."
Sitäseuraava kuva oli otettu Jiministä. Poika hymyili, ja ojensi jotain Hoseokille. Paperin?
"Muistan tän" Hoseok sanoi hiljaa.
"Musta tuntu niin yksinäiseltä kun sä olit pois niin pitkään, en mä tiedä kuinka mä kestin. Mutta Jimin autto mua aina, se halus että tuntisin oloni paremmaks. Niinpä se taitteli mulle paperista tollasen pienen linnun, ja sano että se suojelee mua kun oon yksin."
Puhuessaan Hoseok hymyili.
"Jimin on ihana, oon sille niin paljon velkaa" totesin, ja hymyilin kyynelteni läpi.
"Mä myös, en pysty koskaan maksamaan sille takas."