Wherever you will go IN FINNISH

Rendez-vous (11)

Ohitse kulki lukematon määrä ihmisiä pienessä ajassa. Kaikki näyttivät kiireettömiltä, vaikka joidenkuiden vauhti olikin jo juoksun tasalla. Äkkiä pysäytin käteni pyyhkiessäni mehujäästä valunutta sokerinoroa. Tuttu puheääni. Kenen ääni täällä voisi kuulostaa minulle tutulta?

Ja sitten näin äänen lähteen. Alyssa. Sama Alyssa Beatson, jonka olin tavannut junassa. Tämä oli jo ties kuinka mones yhteensattuma. Kohtalolla, vaikken edes uskonut sellaiseen, täytyi olla sormensa pelissä tässä. Hän puhui jotain jonkin matkan päässä olevan vaateliikkeen kauppiaan kanssa. Hänen käsivarrellaan oli pari lähes elokuvamaista vaateliikkeen kassia. Viimein hän pääsee jatkamaan matkaansa. Paiskaan mehujääni penkin alle ja nousen ylös. Hän ei ensin joko huomaa tai ole huomaavinaan minua. Sitten hän kääntyy vaistomaisesti huomatessaan jonkun lähestyvän ja kääntyy suoraan kasvokkain minuun.

En tiedä, mitä voisin sanoa luodakseni keveän tunnelman tähän painostavan kuumaan myöhäisiltapäivään, joten tyydyn vain hymyilemään typerästi. Hän vastaa hymyyn nostaen samalla aurinkolasit silmiltään ja ripustaen ne toppinsa kaulukseen.

"Meitä ei sitten näköjään voi pitää erossa mikään". Hän sanoi kepeästi ja naurahti. "Oot sitten tehnyt vähän ostoksia vai?" kysyn kuulostaen ehkä vieläkin typerämmältä kuin olin arvellut sen sanoessani kuulostavani. Hän hymyili ja kertoi ostaneensa vain pari paitaa ja yhdet farkut.

Alyssan näkökulma

Miten saattoi edes olla mahdollista, että hän vain yhtäkkiä oli ilmestynyt siihen? Hän oli tupsahtanut silmieni eteen kesken matkaani takaisin hotellille. Ja äkkiä en edes osannut sanoa hänelle mitään. Selitin turhanpäiväisiä asioita ostamistani revityistä farkuista ja naurahtelin typerästi kaikelle. Järkeni pyöritteli silmiään pääni sisällä.

Hän päätyi saattelemaan minua hotellilleni. Kun seisoimme vaalean rakennuksen edessä, hän puhui useiden minuuttien jälkeen.

"Me ollaan osuttu aika usein samaan aikaan samaan paikkaan. Sattuma taitaa pilailla meidän kans, vai mitä?" Hän hymyili vinosti ja katsoi ensin silmiini, mutta kääntyi sitten pois päin ujosti punastuen. Söpö hän oli, ei sille voinut mitään.

Ashtonin näkökulma

"Tää nyt kuulostaa hölmöltä, mutta vaikka mä oon reissussa tarkoituksella yksin, välillä tuntuu ihan hirveen yksinäiseltä." Hän hiljeni hetkeksi sen sanottuaan. Värähtävän hetken ajan tiesin, mitä hän aikoisi sanoa. Silti en osannut valmistautua lainkaan. "Haluaisitko sä... Mennä vaikka Ranskaan asti yhtä matkaa? Tai enhän mä edes tiedä, minne sä oot jatkamassa, mutta..."

Tällä kertaa hän laski katseensa ujona maahan. Pääni tyhjeni kaikesta, millä voisin vastata hänelle. Lopulta päädyin epämääräiseen sopertamiseen: "Mä...Mä oon ajatellut ottaa huomenna lennon takaisin Ausseihin." Hän näytti ensin luontaisesti pettyneeltä, mutta nosti sitten hymyn kasvoilleen ja heilautti kättään lähtien kohti hotellin pääovia.

Juuri, kun hänen kätensä oli tavoittamassa ovenkahvan, tajusin, ettenhän minä todellakaan voinut tehdä näin. "Alyssa, odota vielä!" Hän kääntyi hitaasti ympäri ostoskassien heilahtaessa kaaressa hänen ympärillään. Hänen kätensä lepäsi ovenkahvalla.

Puolta tuntia myöhemmin minulla oli hänen numeronsa puhelimessani. Lähtisimme ylihuomenna Ranskaan, emme olleet vielä päättäneet reittiämme. Halusin hypellä ilmaan ilosta, kun kiersin pidempää reittiä hotellilleni. Hymyni näytti ohikulkijoista varmaan kohteliaasti heille tarkoitetulta, mutta todellisuudessa en vain saanut sitä pois kasvoiltani. Se oli siinä kuin automaattisesti, kehystettynä sekaisilla, hieman liian pitkiksi päässeillä hiuksilla ja Rayban-mallia tavoittelevilla aurinkolaisella.

Alyssan näkökulma

Levittelin ostamiani vaatteita sängylle ja katselin niitä suoranaisen hurmion vallassa. Tämä päivä oli ollut täydellisempi kuin vielä mikään päivä aiemmin. Rojahdin mahalleni kaikkien niiden vaatteiden keskelle ja tuijotin lumoutuneena yöpöydällä lepäävää puhelintani. Minulla oli nyt todella numero jollekin toiselle, joka kulki maailmalla samalla tavalla kuin minä. Ja matkustaisimme yhdessä täältä Ranskaan.

Kello oli seitsemän illalla ja ulkona oli vielä yllättävän valoisaa. Olin ymmärtänyt, että täällä pimeä tuli äkkiä sitten, kun se niin tahtoi. Halusin nähdä auringonlaskun. En ollut käynyt katsomassa kunnollista auringonlaskua koko matkan aikana. Täällä pitäisi vain päästä korkealle paikalle, koska rantaa ei ollut. Pakkasin vaatteeni hieman pienemmiksi, mutta jätin ne silti sängylle ja tuolien selkänojille levälleen. Ei sillä nyt ollut väliä, minulla olisi huomisilta aikaa pakata. Interrailkortissani oli edelleen matkustusaikaa jäljellä, joten vieläkään minun ei tarvitsisi huolehtia lipuista. Ashtonin pitäisi, mutta hän sanoi ostavansa liput ensimmäisenä mennessään hotellilleen, en todella jaksanut uskoa, että hän unohtaisi moisen. Vaikka hän oli tavallaan ventovieras, hän tuntui silti tutulta.

**

lokakuun 15. päivä 2015, Madrid

Minulla on nyt hänen numeronsa :) Ehkä saan hänestä reissukaverin edes pariksi päiväksi, vähän vaihtelua...

Tein hyviä ostoksia tänään, tänään oli hyvä päivä. Pizza oli muuten uskomattoman hyvää siinä ravintolassa.

Naurahdin itsekin sille, miten huonosti kirjoitin päiväkirjan tapaista. Mielikuvitusta kirjoittamiseen löytyi parin vuoden ikäiseltäkin paljon enemmän kuin minulta.

Nappasin pelkästään kamerani ja lähdin ulos. Käveltyäni kauemmas hotellista siirsin katseeni taivaalle. Taivas pääni yllä oli harmahtava, niin vaalean sininen, että se näytti äkkiä valkoiselta. Mitä lähemmäs horisonttia katseeni siirtyi, sitä enemmän oranssia taivaalla näytti olevan. Korkeat rakennukset, todelliset pilvenpiirtäjät katkoivat taivasta sieltä täältä. Liukuvärjätyllä taivaalla lipui hitaasti syvän sinisiä pilviä, jotka muodostivat suurempia lauttoja tai purjehtivat värien halki yksinään. Otin pari kuvaa. Kaupunki valmistautui iltaan. Kerrostalojen ikkunoihin syttyi yksi kerrallaan sinertäviä ja kellertäviä valoja. Ensimmäisissä asunnoissa verhot vedettiin jo kokonaan kiinni. Joiltain parvekkeilta nousi hiljaista tupakan savua, joka kohosi nopeasti korkealle ja katosi vaaleansiniseen kaistaleeseen taivasta. Kello oli yhdeksän. Kaupunki tasapainotteli juuri alkamaisillaan olevan yöelämän ja raukean illan välissä. Ensimmäiset yökerhot ja klubit availivat jo oviaan odotellen asiakasvirtaa tuntien kuluessa kohti yötä.

Seisoskelin kadunkulmassa hetken ja tuijottelin tapahtumia ympärilläni. Taivas muuttui joka hetki astetta tummemmaksi ja oranssi väri katosi hiljalleen horisontin taakse. Kun olin seisonut siinä hetken, oikeastaan kaksikymmentä minuuttia, jostain alkoi ilmestyä ihmisiä. Heitä virtasi ulos ravintoloista ja siirtyi jatkamaan iltaa muunlaisin virvokkein. Osan kävely näytti huteralta jo ravintolasta poistuttaessa, mutta en jaksanut jäädä seuraamaan, päästettiinkö kyseiset henkilöt yökerhoon, jota kohti he suunnistivat horjuvalla tähtäimellä.

Käsivarteni nousivat kananlihalle napakan tuulenvireen pyöräyttäessä kaupungin ilmaa ympärilläni. Toppi oli liian vähän tähän aikaan illasta. Käännyin tulosuuntaani ja palasin hotelliin.

Tuijotin puhelimeni taustakuvaa miettien, voisinko vain lähettää hänelle viestin. Lopulta päädyin laskemaan puhelimen näyttö alaspäin takaisin yöpöydän kulmalle ja kääntämään kylkeäni peiton alla. Huoneessa oli uskomattoman pimeää. Ilmastointi toimi, joten kuuma ei ollut. Kiedoin peiton ympärilleni ja suljin silmäni pimeyden edessä.

_____________________________

kuten lupailin, päivitin uuden luvun nopeasti :)

xx eve