Like A Revolution

99. Luku|Mies, joka odotti minua

Nikon POV:

Olisimme voineet varata hotellista jonkun huoneiston, mutta se olisi tullut paljon kalliimmaksi, eivätkä kaikki olisi mahtuneet. Päädyimme siis tähän ratkaisuun. Pitserian ja baarin työntekijät olivat tottakai töissä, muttei sinne nyt otettu asiakkaita. Tosi hienoa, että tällaisen voi mahdollistaa. Olimme soittaneet muutaman ihmisen sisaruksia kuskeiksi, kun ei sateessa tekisi hirveästi mieli kävellä. Sitä vartenhan ne sisarukset on.

Toki harmitti, kun Pikku Allu jäi treenikämpälle. Ollia se harmitti eniten. Tai en tiedä kannattaako nyt alkaa miettimään, kenellä on paskin fiilis.

Santeri oli jo kaukaa ihmetellyt pitserian ikkunoista vilkkuvia valoja. Uskon että hänellä oli tiedossa aikomuksemme juhlia tätä, mutta silti hän yllättyi. Ensimmäiseksi nostimme maljan tälle, jonka jälkeen musiikkeja laitettiin kovemmalle ja melutaso alkoi nousta. Tällä kertaa kaikilla oli myös lupa juoda vaikka koko yön. Olihan baarin ja pitserian välissä ainoastaan yksi lasiovi ja sekin jätettynä auki.

"Kyl Aleksi tulee tänne." Kuulen Joonaksen sanovan Ollille. Hän oli kertonut aikovansa yllättää tämän jotenkin. Ei kuulemma millään erityisen ihmeellisellä tavalla, mutta kuitenkin. Saa nähdä, miten tuokin rakkaustarina jatkuu. Vai jatkuuko sittenkään? Ehkä se päättyy tai on jo päättynyt.

Ollin POV:

Sisimmässäni olin masentunut. Sen varmasti myös huomasi, vaikka kovasti yritin peitellä sitä. Aloitimme yllättävän aikuismaisen keskustelun Tommin, Mikon ja parin muun kanssa. Suurimmalla osalla oli puvut, mekot tai muut asut päällä ja osalla taas arkisemmat. Itselläni oli puku punaisilla yksityiskohdilla ja taskuliinalla varustettuna. Olimme epämääräisesti käyneet Nikon ja Joonaksen kanssa vaihtamassa vaatteet auton takapenkillä. Tosiaan kaikki kolme samaan aikaan, joten aikamoiseksi säätämiseksi meni.

Tämä on yksi asia, josta nautin tosissani. En kunnolla osaa selittää, mutta kaikki parhaat kaverit ja tutut samassa paikassa selvästi panostaneina ja hyvällä tuulella. Kaikki paitsi yksi...

Aleksin POV:

Päätin vain tehdä töitä. Sainpahan kerrankin tehdä rauhassa ja nyt ehkä saisin aikaiseksikin jotain, kun ei tänään aikaisemmin ollut meinannut tulla mistään mitään.

Hain jääkaapista energiajuoman, laitoin kuulokkeet korvilleni ja istuin koneen ääreen. Mielessä pyöri muutaman kilometrin päässä käynnissä olevat bileet. Juuri nyt ei kuitenkaan tehnyt mieli mennä sinne. Toivottavasti se fiilis tulisi vielä.

Timeskip 16min:

Nikon POV:

"Kulta, pidetään Ollille seuraa." Minna sanoo nyökäten tämän suuntaan. Kerrassaan mieltä alentava näky. Basistimme pyöritteli viinilasia kädessään, istui etukenossa sohvalla nojaten käteensä. Kukaan ei puhu hänelle, ei istu hänen vieressään... "Joo." Vastaan. Kävelemme tämän luokse ja istumme sohvalle. "Hei veli. Mikä fiilis?" Kysyn. "Ihan ok. Mä en oikeen pysty nauttii. Haluun et Aleksiki on täällä. Et seki kokis tän." Hän vastaa. "Mä ymmärrän. Mä voin laittaa viestiä sille." Sanon ja otan puhelimen samantien esille. "Mitä, onks täällä tikkataulu?" Minna ihmettelee huvittuneena. No niinpä näyttää olevan. "Toivottavasti ei satu vahinkoa." Vastaan katsoessani, kun Mikko heitti kasiin.

WhatsApp

Minä: Mihin aikaan Junnu on tulossa pippaloihin?

Aleksi👶: En mä osaa sanoo. Nyt ei oo oikeen fiilistä. Kyl te huomaatte sit ku musat vaihtaa tasoo. ;)

Minä: Okei. :) Ollilla on sua vaan aika ikävä.

Aleksi👶: Sano sille, että pitää nyt vaan hauskaa ja mä tuun heti ku oon itekki kykeneväinen siihen.

Minä: Nähäänpä sitte.👍

Aleksi👶: ❤❤!

Timeskip 1,5h:

Ollin POV:

Katson kun Joonas ja Erika menevät käsi kädessä hakemaan juotavaa. Alan hymyillä. Aika söpöjähän nuo ovat. Ja sopivat ainakin ulkonäöllisesti hyvin yhteen. Erika on juuri täydellisesti Joonasta lyhyempi ja hänelläkin on vaaleat kiharat hiukset. Ne tosin yltävät olkapäihin.

Vihdoin näin Aleksin ja samalla myös sen, että ulkona satoi.

Aleksin POV:

Olin käynyt mutkan kotona, vaihtanut vaatteet, vähän siistinyt itseäni ja ruokkinut pikkukoiran. Ravistelen sateenvarjon ja astun pitserian ovesta sisään. Ensimmäinen henkilö kenet nään, on Olli. Hän hymyilee hiukan ja nojaa seinään pitäen toista kättään taskussa ja toista selän takana. "Sä oot komee." Olli sanoo. "Kiitos, niin säkin." Vastaan ja astun Ollia lähemmäs. "Anteeks kun mä oon näin myöhässä." Pahoittelen. "Ei se haittaa. Onhan sulla nyt parempi olo?" Hän varmistaa. "On." "Hyvä."

Nään taustalla hitaita tanssivia pareja. "Aleksi, saisinko mä viedä sut tanssii?" Olli kysyy jollain tapaa ujosti ja ojentaa selkänsä takaa minulle tummanpunaisen ruusun. Alan hymyillä ja herkistyn saman tien. Tosin vain sisäisesti. Huomaan tuon punastuvan hennosti.

Katson Ollia, joka näyttää normaalia komeammalta. Hän on kihartanut hiuksiaan, laittanut täydellisen hopeiset rengasvenytyksen niiden mustien sijaan ja siistinyt partansa lyhyesti sanottuna täydelliseksi. Tuo mies on upea. Mies, joka odotti minua. Minua?!

"A-anteeks Olli, mut...mä en taida nyt pystyä." Vastaan varovasti. Huomaan pettymyksen tämän silmissä. Silti hän yrittää hymyillä, mikä on ylitsepääsemättömän suloista. "Ei se haittaa, mä ymmärrän. Eihän tää ehkä mikään paras ajankohta ollutkaan." Olli sanoo vaivaantuneena ja hieman häpeissään. "Mä yritän olla lannistumatta." Hän sanoo pirteän oloisena. "Anteeks. Älä lannistu." Vastaan ja otan tätä kädestä. "Ehkä mä voin yrittää, kun sä niin sanot." Hän huokaisee.