Like A Revolution

53. Luku|Kolme sängyssä

Illalla:

Olimme ajamassa porukoilleni päin. Väsytti jo. Tarvitsen kahvia, tai sitten vain unta. Päivän haastattelut väsyttivät yllättävän paljon. Jos olisin ollut ratissa, olisin ehkä jopa pysynyt hereillä. "Väsyttääkö?" Olli kysyy. En jaksanut edes vastata, vaan sen sijaan nukahdin.

Timeskip 10min:

Ollin POV:

Aleksi oli uinahtanut. Päätin antaa tämän nukkua, kunnes olimme perillä.

WhatsApp

5 runkkaria ja Aleksi

Minä: Toi mun vauva on aika väsy nii haittaaki jos jäädään yöksi ja tullaan töihin huomenna vähä myöhemmin?

Joonas🤪: Tulee mieleen Ollin poissaoloselitykset yläasteella.

Minä: Joku henkisesti täysi-ikänen vastaa!

Joel💅: Monelta tulisitte?

Joonas🤪: Varmaan sillon keskiyöllä muutamaan otteeseen.🥳🥳

Minä: SAATANA PORKO!🖕

Joonas🤪: 😘😘

Minä: No kyl me varmaan kasiks päästäs jos herätään neljältä. :)

Niko😈: Tuutte sitte ku kerkeette. Ja Porko rauhottuu!

Joonas🤪: Energy drink.👌

Tommi😎: Noni, kuka sulle semmosta kehtas myydä?

Joel💅: No mut mul ainaki ois viel parit laskut tässä että... Mut Olli sovitaan näi. Nussikaa Allun kanssa rauhassa nii nähään huomenna.

Minä: ...

Joonas🤪: Adiós!👋

Sammutin auton ja jäin katsomaan suloisesti pää kallellaan nukkuvaa Aleksia. Avaan turvavyöni ja nousen autosta. Kävelen tämän puoleiselle ovelle. Olen sitä vähän miettinyt, että jos me silloin seitsemän...ja puoli vuotta sitten olimme nuoria, niin mitä me nyt olemme? Olemme kai edelleen nuoria. Nyt vain nuoria aikuisia.

Kumarrun Aleksin viereen ja silitän tämän poskea. "Rakas. Oltais perillä." Kuiskaan. "Mmmmmm..." Hän yrittää kääntää kylkeään poispäin minusta ja huomaan tämän kasvoilla pienen hymyn. "Hei, äläpä nyt yhtään yritä. En oo kantamassa sua sisälle ku mitäki lasta." Sanon. "Pitää sun sitäki harjotella." Aleksi vastaa. "Oon harjotellu. Pikkukoira on meidän vauva." Selitän. "Ja sillä on varmaan jo ikävä." Jatkan.

"Noni Aleksi." Huokaisen, käännän tämän päätä ja painan suukon hänen poskelleen. "Ei siihen." Hän valittaa. Olen jo lähdössä ovelle. "Olli oota mua!" Hän huutaa. "No tule ulos sieltä." Naurahdan. "En mä jaksa." Hän mutisee. "Sitten sä vissiin jäät sinne." Totean. "Ei! Olli. Tuu tänne." Aleksi pyytää ja kurkottaa käsiään minua kohti. Päädyn palaamaan tämän luokse ja hän tarttuu kädestäni tiukasti. Saan Aleksin viimein nousemaan autosta ja tämä takertuu minuun taas koalan tavoin. Ei sentään hypännyt syliini. "Mä aattelin että jäädään yöksi. Laitoin muille jo viestiä ja lähetään sitte aamulla takas." Selitän ja Aleksi nyökkää vastaukseksi. "Sä se oot vaan sulonen." Sanon ja se saa hänet hymyilemään. "Enkös ookki."

Aleksin isä tulee avaamaan oven meille ja näämme Rillan rientävän kauheaa kyytiä meitä kohti. "Ota kii." Sanon ja Aleksi istuutuu lattialle kaapaten koiransa syliin. "Tais olla ikävä." Matti naurahtaa. "Joo öh...vissiinki." Aleksi vastaa pikkukoiran hyppiessä ja nuollessa tämän kasvoja. "Voitaisko jäädä yöksi?" Kysyn, kun Sarikin kävelee eteiseen. "Tottakai. Ollaan itseasiassa ooteltukki, että millon tuutte taas käymään." Hän vastaa.

Meillä ei tosin ollut mitään kamoja mukana, mutta ei kai se vakavaa olisi. Emmehän yöpyisi kuin yhden yön.

Klo 23:15:

Menimme Rilla mukanamme yläkertaan, sillä tarkoituksena oli mennä aikaisin nukkumaan, jotta aamulla jaksaisi herätä. Ylös päästyämme halaan Aleksia. "Mä en ikinä aatellu, et löytäisin jonku näin upeen ihmisen." Kuiskaan. "En määkään. Sä oot ihan täydellinen puoliso." Aleksi vastaa. Äänestä pystyi päättelemään, että hän hymyilee. "Hyvä että sun puoliso on tämmönen ammattilainen kaikessa." Hymähdän. "Niinpä. Tai sit tunnetummin se kiimanen joogaaja." Tuo lisää.

Hetken päästä me kaikki kolme olimme jo pedissä. Oli aika söpöä, kun Rilla makoili välissämme ja senkin päällä oli peitto. Pikkukaveri näytti hyvin tyytyväiseltä köllötellessään selällään silmät kiinni. Aleksi otti siitä kuvan ja laski sitten puhelimen pöydälle. "Siinä se on turvassa, ei tipu." Sanon. "Niinpä." Aleksi naurahtaa, mutta tehden sen kuitenkin hiljaa. "Pistiksä herätyksen?" Kysyn. "Joo, puol kuudeks. Et oltais silleen yhentoista aikaan studiolla." Tämä vastaa silitellessään Rillan päälakea. Koira venyttää tassujaan suoriksi ja näyttää aika huvittavalta.

"Meijän piti jo unohtaa se asia, mut sen takia mä oikeestaan itkin niin usein, ku valehtelin sulle." Aleksi sanoo hiljaa. Olen hetken hiljaa. "Mut nyt sä tiiät, että puhuminen helpottaa." Vastaan ja yritän hymyillä. Huomasin maastonakin raottavan toista silmäänsä ja katsovan minua murhaavasti. "Sori, me annetaan sun nyt nukkua." Sanon.

<><><><><><>

Okei toi otsikko vaikutti vähän...jooh. Tai sit se olin vaan minä. :D