Like A Revolution

38. Luku|"Etkö sä rakastanu ittees?"

Aleksin POV:

Kiehnäsin itseni kiinni Olliin niin tiiviisti, kuin pystyin. Tunsin tämän koskettavan huppua päässäni ja kuulin myös hänen kevyen hengityksensä. "Alkaaks teillä nyt uniaika?" Joel kysyy. Sitä seurasi pieni hiljainen hetki, mutta pian Olli vastasi, että ei. "Okei hyvä, koska mulla on semmonen olo etten nyt pysty rauhottuu." Joonas sanoo.

Timeskip 2min:

Minua ei väsyttänyt. Olisin varmaan muuten nukahtanut. Kuuntelin, kun Joonaksella ja Tommilla oli väittely siitä, onko liikennevalojen ylin väri punainen vai vihreä. Ei ollut vaikea arvata, kumpi näistä oli vetänyt kolme ykkösellä, koska kerran sitä vaan eletään. Noin Joonas oli sanonut.

"Olli." Tarkistan onko hän hereillä. "Joo?" "Muistaks sä Robertin?" Kysyn naurahtaen. "Ai nii. Muistan." Hän vastaa kuulostaen myös huvittuneelta. "Robert oli kyl tosiystävä. Sehä kävi joka päivä kattoo sua." Olli muistaa. "Ja sit mä puhuin sille. Se oli kyl siinä mielessä aika paska frendi, ettei se ikinä vastannu. Ja sit tyyppi vaan yhtäkkii feidaa koko päiväks." Sanon. "Ja lopulta se löys muijan ja ne pisti hösseliks." Olli naurahti. Nauroin itsekin. "Anteeks, mut mitä te kaks hourailette siellä?" Joel ihmettelee, kuin puhuisi kahdelle aivovammaiselle. "Ei mitään." Vastaamme yhteen ääneen.

"Mä en jaksa olla aikunen." Olli mutisee. "En mäkään. Mä haluun takas ysiluokalle, millon istuin sun mopon kyydissä, tein sulle saparoita, roikuin sussa ku menit portaat alas ja...sit mä juoksin viimesillä voimilla sun luo, ku oltiin just kerrottu mun vanhemille meistä. Mulla on ikävä sitäki." Vastaan. "Aika pitkä vastaus." Olli toteaa. "Mä voin jatkaa: Mulla on ikävä sitä ku avasin sun ostaman joulukalenterin luukkuja, ku katottiin Titanic sylikkäin, vaikka meijän piti testata olla erossa toisista ja ku Joonas tuli herättää meijät vesipyssyllä." Sanon. Tiesin Ollin hymyilevän. "Mullaki." Hän vastaa. "Ja sit ku oltiin meijän saunamökissä, ja kun sä olit just saanu turpaan ja tulit mun luo ku olin kuumeessa. Ja sit meijän eka pusu ja kun sä sanoit mua sun vauvaks. Sit me käytiin elokuvissa, syyskävelyllä, vietettiin joulu yhessä, oltiin lumisotaa, nukuttiin sun huoneen pikkusohvalla ja tehtiin kaikki aina vaikeimman kautta." Jatkan luettelua muminaäänelläni. "Ja nyt me ollaan tässä." Eräät, jotka eivät tosin enää olleet tässä, olivat ne neljä. Mihinköhän nämä häipyivät?

Nostin päätäni ja katsoin Ollia. Hän oli alkanut itkeä. "Olli." Kuiskaan huolestuneena. "Mullakin on ikävä niitä kaikkia asioita." Hän sanoo hymyillen. "Mutta Aleksi. Mä en todellakaan olis tässä ilman sua." Hän sanoo. Jähmetyn hetkeksi. "Miten niin?" Ihmettelen. "Mä en koskaan kertonu sulle tätä, mut mun yläaste oli aikamoista helvettiä. Ei kukaan välittäny musta. Mä tein paljon virheitä sillon. Niin mulle sanottiin." Hän kertoo. Tuon kasvoilla vallitsee iloton, heikko hymy ja hänen toinen kätensä silittää poskeani. Annoin tämän jatkaa kommentoimatta itse mitään. "Mulle jokanen päivä oli sillon saavutus. Mä halusin seiskaluokalta asti pois, ihan sama miten. Musta tuntu, ettei mulla ollu mitään sillon. Tai et mulle ei löydy paikkaa missään." Olli kertoo. Hän tarttuu toisella kädellään omastani kiinni. En ole varma, lyökö rinnassani enää. Tuijotan vain Ollia ja käsittelen kuulemaani. "Etkö sä rakastanu ittees?" Kysyn varovasti. Olli pyyhkii tiheän kyynelvanan poskeltaan.

"Mä rakastin itteeni. En halunnu itelleni mitään pahaa, enkä halunnu et joudun kärsii. Mä aattelin, et ansaitsen parempaa, eikä mun tarvi jäädä tänne missä mulla ei oo hyvä." Olli sanoo. Oliko hän ollut seiskalla tuolloin? Samaan aikaan minä olin syönyt jotain jäätelöä tramboliinilla, kun tämä oli kokenut kaiken tuon. "Mulla oli sillon vaan vanhemmat ja Joonas. Mun elämään tuli jotaki järkee vasta lukiossa. Viikon mä siellä ehin olla, sit näin sut." Olli sanoo. Hän yrittää hymyillä, vaikka itkee. Kuivaan tämän kyyneliä poskelta ja tajuan omienkin alkavan puskea väkisin silmäkulmasta. "Mä tiesin, että mun pitää vaan jatkaa ja lopulta se onni potkii potkittua." Olli naurahtaa kuivasti. "Aleksi, mä rakastuin suhun ihan heti."

Timeskip 5min:

Olimme nousseet istumaan vieretysten sängylle pitäen toisiamme käsistä. "Ajattelitko sä vielä lukiossa niin? Olisitko sä voinu tehä itelles niin?" Kysyn. Olli pudistaa päätään. "Mä rakastin itteeni ja rakastin sua. Mä en olis ikinä voinu tehä sulle mitään niin kamalaa. Miks oisin tehny niin itelleni? Nyt mulla oli jotaki, mitä rakastaa ja minkä takia jaksoin jatkaa." Nojaan Ollin olkapäähän. Olin tullut siihen tulokseen, ettei itkulta voinut välttyä. "Mulla loppu sillon kaikki ne kipeät ja kauheat ajatukset omassa päässä." Tuo kertoo. "Sä teit sen oikeestaan kaks kertaa." Hän toteaa. "Minkä?" Ihmettelen. "Pelastit mun hengen." Minun Oli pakko halata Ollia. Tiukasti. Tiukemmin kuin ikinä. En ikinä päästä hänestä irti. En ikinä jätä häntä yksin. Aion olla aina tässä hänen kanssaan. Olemme hetken hiljaa ja vain halaamme. Olli vetää hitaasti hupun päästäni ja upottaa kätensä hiuksiini.

"Olli. Mä rakastan sua. Mä tarvin sut siihen." Sanon itkien. "Mäkin rakastan sua, Aleksi. Mä oon tässä aina."

<><><><><><>

Tää oli ensimmäinen luku, jonka kirjottaminen SATTUI. ❤ En osaa sanoa tähän mitään muuta...