Like A Revolution

55. Luku|Koiranpentuilme

Timeskip 10min:

Soitin ovikelloa ja nyt alkoi vähän hymyilyttää. Varsinkin kun näin oven avaajan.

Tommin POV:

Minä ja Niko olimme tarjoutuneet viemään kalusteet studiolle ja parhaimmassa tapauksessa jopa kasaamaan ne. Joonaskin oli paikan päällä, mutta harjoitteli itsekseen kitarasoolojaan. Ei sillä, tuskin hänestä olisi ollut edes apua.

"Älä ny vittu sano että sääki oot noin vajaa." Huokaisen, kun huomasin Nikon pitelevän ohjetta väärin päin. "Eiku...ei tää oo väärin päin." Hän väittää. "Aa, se on sillä puolella toisin päin ku tällä." Tajuan. Olipa taas upeaa ymmärrystä...

Joonaksen POV:

Päätin vaihteeksi opetella jotain uutta kappaletta ja vaihdoin kitarani akustiseen. Ollilta tuli jätkien ryhmään viesti. Se oli kuva, joten päätin katsoa. Jouduin katsomaan kaksi kertaa ja meni kyllä hetki tajuta. Jos edes tajusin.

WhatsApp

Santerin apinat

Olli🥵: (Kuva)

Joel💅: What?!

Santeri🥸: Älä sano...

Minä: Onko nyt jotaki jääny kertomatta?

Olli🥵: Älkää kertoko Aleksille.😏

Mikko🕺: Onneks ei oo mahollista et se näkis nää viestit.

Aleksi👶: Olli...mä soitan nyt.

Minä: Oi voi.😅

Olli🥵: Uskallanko mä vastata?

Aleksi👶: Vastaat!!

Joona🐸: Älä vastaa.

Janne🤬: Taisit Olli samalla sitoutua siihen että selität ton kuvan.

Olli🥵: I didn't sign up for this!

Kiril📸: Mitä tää nyt on?

Soittaisin Ollille myöhemmin. Nauratti, vaikkei ollut hajuakaan asiasta.

Aleksin POV:

Katsoin ihmeissäni kuvaa, jonka Olli oli ryhmään laittanut. Yritin soittaa tälle. Olin jotenkin todella hämmentynyt. Emme olleet puhuneet mistään tällaisesta.

Olli: Moi.

Minä: Moi. Missä sä oot?

Olli: En kerro.

Minä: Todellaki kerrot. Mitä se kuva tarkottaa?

Olli: Se on osa sitä yllätystä.

Minä: Jos se on yllätys, nii miks sä lähetit kuvan?

Olli: Jutellaan sit ku me tullaan kotiin.

Minä: Ketkä te? Olli?

Olli: Siis mä tuun kotiin. Nähään kohta. Rakastan sua.

Minä: Mit...

Puhelu katkesi. Voi helvetti! En usko, että tämä asia oli vakava, Olli kuulosti huvittuneelta puhelussa.

Ollin POV:

Istuin ruokapöydän ääreen Lauran ja tämän miehen Lassen kanssa. Emmi toi minulle jatkuvasti esiteltäväksi lelujaan. Tunsin hymyileväni oudon leveästi pelkästään katsoessani tuota lasta. "Nää on oikeesti varmaan jokatoinen päivä kysyny että millon pääsee käymään Ollilla ja Aleksilla." Lasse kertoo. "Ilmeisesti kyllästyny meihin." Laura jatkaa. "No samaa se Aleksiki kyselee." Vastaan hymyillen. "Olli tuu leikkii." Emmi pyytää ja vetää minua kädestä. Katsahdan tähän ja sulan totaalisesti. Miten tuo pieni tyttö kehtasikin ottaa sen kuuluisan koiranpentuilmeen? "Mä tuun ihan kohta, juon kahvin eka." Vastaan, vaikka todellisuudessa en olisi malttanut juoda sitä.

Timeskip 8min:

Istuin olohuoneen lattialla jutellen samalla Lauran ja Lassen kanssa. Olimme sopineet, että Tatu ja Emmi tulisivat viikoksi meille kolmesta syystä: Lapset olivat kuulemma kyselleet sitä, Aleksi oli kysellyt sitä, Lauralla ja Lassella ei ollut Tatun syntymän jälkeen ollut hirveästi kahdenkeskistä aikaa, jonka nämä todellakin ansaitsevat. En tosin tiedä, miten paljon pikkukoira ilahtuu tästä.

Emmi toi huoneestaan ison nallepehmolelun ja laski sen lattialle. Tämä näytti hellyyttävältä kantaessaan sitä, sillä nalle oli melkein hänen kokoisensa. Sitten taapero palasi huoneeseensa ja tuli sieltä palapelin kanssa. Emmi istahti nallensa päälle ja levitti palaset lattialle. Laatikon kannesta näin, että kuva esitti samannäköistä koiraa, kuin Rilla. Se hymyilytti minua. Taisi olla Emmin valitsema palapeli.

Yhdessä vaiheessa Emmi katsoi minua hetken. Sitten tämä tarttui käteeni ja läväytti sen kämmenpuoli alaspäin maahan. Hän alkaa ilmeisesti verrata omaa kättään se kanssa. "Äiti kato kuin iso käsi Ollilla on." Hän sanoo. "No niinpä näkyy. Olli on aikunen nii sillä on vähä isompi käsi." Tämä naurahtaa. Oli pakko otta vierekkäisistä käsistämme kuva. Lähetin sen ryhmäämme hämmentääkseni muita.

Timeskip 30min:

Nostin lasten matkalaukut peräkonttiin. "Heippa!" Nämä hihkaisevat yhteen ääneen ja vilkuttavat etuovella puolestaan vilkuttaville vanhemmilleen. "Pitäkää hauskaa!" Laura huutaa. Aivan varmasti pitäisimme. Näiden kahden kanssa aika ei ikinä ollut käynyt pitkäksi.

"Mennään ekana käymään kaupassa." Selitän, kun olemme kaikki istumassa autossa. "Ja sitte hauvakoila!" Emmi huudahtaa innoissaan ja heiluttelee jalkojaan. "Hauvakoira varmaan oottaa teitä kovasti." Sanon.