Like A Revolution

90. Luku|"Mitä sä haluisit tehä?"

Ollin POV:

Pakotin itseni pitämään turvan kiinni. En halunnut sanoa mitään tyhmää. Ja ehkä halusin tilanteesta nopeasti eroon. Se yllätti minut. Maistoin hennosti Aleksin salmiakkipurukumin. Niitä hänellä on aina autossaan. Aloin hieman hymyillä ja päätin jatkaa ostosten tekoa. Nyt sitten miettisin Aleksia yhä enemmän. En ihmettelisi, vaikka pelkästään kulkemalla ohitseni huomaisi, kuinka lääpällään olen tällä hetkellä siihen ihmiseen.

Aleksin POV:

Pamautan autonoven kiinni, heitän kanatikut pelkääjän paikalle ja lyön pään vasten rattia. "Voi vitun vittu." Tuhahdan hiljaa. Menit sitte ja suutelit parasta kaverias keskellä markettia. Just näin se kuuluukin tehä. Hyvä Aleksi! Ei myöskään onneks ollu mahollista, että esimerkiksi joku fani olisi nähnyt ja kuvannut sen videolle. Ei tietenkään. Kuka nyt keskustan marketissa kävisi?

Mitä Ollikin ajattelee nyt? Että nolasin hänet? Että olen sekava? Mutta saakeli! Se tuntui niin täydelliseltä ja hyvältä! Ihan sama vaikka tilanne ja paikka oli tuo mitä se oli. Eihän täydellisyyteen tarvitse muuta kuin Ollin. Tai ehkä sittenkin olisimme voineet istua sohvalla, vieressä kaksi viinilasia, Olli on juuri tullut suihkusta, tämän hiukset ovat märät ja hipovat kasvojani, hänen kätensä liukuu pitkin reittäni ja... ALEKSI! Unelmointi sikseen ja aja! Sä seisot vihreissä ja toi mersukuski tööttäs sulle!

Ollin POV:

Leijuin jossain omissa maailmoissani. Makasin sohvalla ja selasin minun ja Aleksin kuvia. Sitten nousin ja kävelin ajatuksissani ja hymy huulilla kohti kylpyhuonetta. Samassa ovikello soi. Säikähdin ihan kunnolla ja pudotin puhelimen lattialle. Se joka hajotti panssarilasini oikean yläkulman saa kyllä myös maksaa sen. Kuitenkin joku Joonas. Riuhtaisen oven auki. "Moro." Joonas sanoo iloisena. "Mä säikähin aivan helvetisti. Voitko ens kerralla tulla vaikka ikkunasta? Tai kävellä suoraan sisään?" Kysyn. "Sun mielipide mun ovesta kävelemisestä muuttuu joka päivä." Joonas toteaa ja ottaa kengät pois. "Sitä paitsi eiks sun pitäny rymytä sen naislajikkeen kans?" Muistutan. "Vasta vähä illemmalla."

Samassa ovikello soi uudelleen. "Ei perse, ketä sä kutsuit mukanas?" Huokaisen. "En ketään." "Aa no siinä tapauksessa mä haluun eka nähä kuka se on." Sanon ja juoksen keittiön ikkunaan. "Voi paska." "No?" "Se on Aleksi. Tuliksä autolla?" Kysyn. "En, kävellen." Hän vastaa. "Noni, no sit sä lähet takaoven kautta takas kotiin." Sanon määrätietoisesti. "Miks? Sehä on vaa Ale." "No koska meillä oli äsken hyvä elokuvahetki ja haluun toisen osan." Vastaan. "Aivan, tämmöstä."

Heti kun Joonas sai takaoven kiinni, avasin oven Aleksille. Hän ei onneksi ollut vielä luovuttanut vaan seisoi ovella edelleen. "Sori ku kesti tulla avaa. Mä olin just siivoomassa." Pahoittelen. "No siltä näyttää." Hän naurahtaa katsellessaan kämppääni. Rehellisesti se oli kuin pommin jäljiltä. "Hei, mä muutin ehkä kakskyt tuntii sitte." Puolustaudun. "No joo joo, ei se haittaa." Hän naurahtaa.

"Saikko ostokset kotiin asti?" Aleksi kysyy kävellen keittiöön. "Joo. Siinähä ne mun mukana tuli." Vastaan ja tajuan rentouttaa hartiat ennen kramppia. "Mä tosin unohin pari juttua. Sä vähä sekotit mun ajatuksia." Kerron. "Sori." "Mä järkytyin." Sanon. "Olikse järkyttävää?" Aleksi kysyy. "Ei todellakaan. Se oli..." "Sano vaa." "En sano. Mut just sellasta mitä mä haluun. Tai en mä tiiä, mä en jotenki nyt osaa puhua tai ees olla." Sanon ja huomaan puhuvani aika nopeasti. Aleksi hymyilee rauhoittavasti. Ainakin päänsärkyni hävisi katsoessani häntä.

"Öö...mä tulin käymään ku äiti sano ettei ne oo vielä kotona." Aleksi selittää nopeasti. Nyökkään ja vierittelen tomaattia pöydän pinnalla. "Mitä sä katoit siellä kaupassa? Joo mä tiiän mitä sanoit, mut silti." Kysyn. "Se oli Noora." Hän vastaa. "Mä siinä jotenki aattelin et haluun näyttää sille miten sen on syytä unohtaa kaikki mikä liittyy meihin." Aleksi selittää. "Se oli ihan hyvä ajatus." Hymähdän.

"Hei tiiäkkö mitä mä oon aina halunnu testata sulle?" Aleksi yhtäkkiä kysyy. "Ai mulle? No mitä?" "Missä se sun huivi on?" Hän kysyy. "Siinä lipaston ylimmässä laatikossa." Vastaan. Pian Aleksi palaa huivin kanssa luokseni. "Istu alas nii mä yletän paremmin." Hän käskee. Istuin keittiön tuolille. Aleksi solmii huivin pääni ympärille ja poimii sitten hiukseni sen alta. "Näytänks mä ninjalta?" Kysyn. "Vähä. Mee kattoo peilistä."

Timeskip 10min:

Aleksin POV:

Istuimme sohvalla, molemmilla kännykät kädessä. Yhtäkkiä äidiltä tulee viesti.

WhatsApp

Äiti❤: Nii olitko sää tän päivän aikana tulossa? Rillalla menee kohta hermot.

Minä: Joo. Mulla on vaa yks työjuttu vielä. Soitan sitte.

Äiti❤: Selvä.

"Mikä työjuttu?" Olli kysyy. Voi paska! "Öö...ei mikään." Vastaan ja punastun vähän. "Okei?" Onneksi Olli ei kysellyt sen enempää.

"Haluaisitko sä vaikka soittaa?" Olli ehdottaa. "En mä tiiä." Vastaan. "No onks sulla nälkä?" Hän jatkaa. "Ei." Vastaan. "Mitä sä haluisit tehä?" No enhän mä nyt sitä voi sanoa. Asetun vain nojaamaan Olliin sulkien silmät. "Älä ala nukkuu." Kuulen tämän sanovan. "En tietenkään." Mutisen.

Ollin POV:

Aleksin toiminta hämmentää minua. Mitä minun pitäisi ajatella siitä? Silitän tämän hiuksia hellästi. "Jokohan pikkukoiralla on kova ikävä sua?" Mietin. "Äiti ainaki sano että on." Tämä vastaa. Alan lukea puhelimelta uutisia. "Mitä sä teet?" Aleksi kysyy. "Luen uutisia." "Mitä siellä lukee?" Hän jatkaa. "Jauhelihan osto vähentynyt viimekuukausien aikana enemmän kuin koskaan." Kerron.